Arvostelu: Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat

Leena Virtanen
Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
Kuvittanut Sanna Pelliccioni
Teos 2020
ISBN 978-952-363-035-2

Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama lajirajat ylittävä, ihailtu ja kiitelty Suomen supernaisia -sarja on ehtinyt kolmanteen osaansa, joka keskittyy runoilija-kirjailija Eeva Kilpeen.

Kirjassa vuonna 1928 syntynyttä Kilpeä luonnehditaan yhdeksi Suomen rakastetuimmista kirjailijoista. Kilpi sattuu olemaan myös minun eniten rakastamiani kirjailijoita, ja koska Virtasen ja Pelliccionin aiemmat teokset ovat tehneet suuren vaikutuksen, odotukset Eeva!-teosta kohtaan olivat poskettoman korkealla. Kuitenkin vasta luettuani Eeva! – Kirjailija Eeva Kilven muistot, polut ja viisaat sanat oivalsin todella, kuinka Eeva Kilven lukeminen voisi parantaa maailmaa, vaikka pelastaa sen.

Eeva Kilpi tunnetaan kantaaottavasta, humoristisesta ja suorasukaisesta tyylistään. Hän on kirjoittanut lapsuutensa Karjalasta, evakkoudesta, kaipuusta, naiseudesta, äitiydestä ja mummoudesta, vanhenemisesta, muistoista, kuolemasta, itsemyötätunnosta, intohimosta, eläinten oikeuksista ja luonnosta. Aina luonnosta.

Virtasen ja Pelliccionin Eevassa! Eeva toimii teoksen minäkertojana, mikä on luontevaa, onhan Eeva Kilpi yhä elossa oleva supernainen toisin kuin kirjasarjan aiemmat sankarittaret Minna Canth ja Ellen Thesleff. ”Nyt minä istun kirjoituspöytäni ääreen ja kerron sinulle lapsuudestani Karjalassa (s. 9).”

Ääni ja näkökulma kuuluvat ikääntyneelle runoilijalle, joka kuitenkin puhuu suoraan lukijalle, lapselle: ”Meillä vanhoilla ihmisillä on paljon muistettavaa, liikaakin. Meiltä voi unohtua, mitä teimme eilen, mutta me saatamme muistaa aivan tarkkaan, mitä tapahtui vaikkapa jonakin kesäpäivänä, kun olimme lapsia. Niin, mekin olemme olleet lapsia (s. 8).”

Kerronta tuo näin ilahduttavasti yhteen nuoret ja vanhat, elämän alun ja lopun. Valtaosa ihmisistä kokee elämänsä aikana molemmat, mutta nyky-yhteiskunnassa ei ole poikkeuksellista, että yhteys lasten ja vanhusten välillä on poikki. Kilpi on puhunut viime aikoina julkisuudessa ikäihmisten oikeuksien puolesta, ja lempeästi niin tekee myös Eeva!, sillä se vahvistaa nuorten ja vanhojen yhteenkuuluvuutta:

”Mummous on sellaista, että vasta sitten alkaa kunnolla ymmärtää lapsia. Kun he eivät ole omia.

Ja lapset ymmärtävät mummoja ja lukevat heidän ajatuksensa, kun he katsovat toisiaan silmiin.” (s. 30)

Lukijana muutun hetkeksi pikkutytöksi istumaan pitsipeitolla verhotun puusohvan päälle mummuni keinutuolin viereen. Ja jos lukijalla ei ole mummua, tai muistoa mummusta, nyt on ainakin Eeva!

Supernaisia-sarjalle ominaiseen tyyliin oletettua lapsilukijaa ei vähätellä, vaan hänelle puhutaan niin mummon kuin äidinkin suulla äitiydestä, aikuisuudesta ja mummoudesta. Siitä, millaista on tasapainoilla äidinrakkauden ja ammatillisen intohimon välillä. Liian usein lastenkirjallisuudessa liitetään äitinä olemiseen edelleen vain lasten- ja kodinhoidon kuvastoa. Eevassa! äiti voi sekä lekotella alastomana teekupissa ja syleillä yli-inhimillisen kokoisena sydänalassaan elävää perhettään.

Jo totuttuun tapaan teoksessa Virtasen sujuvaa proosaa halkovat runsaat sitaatit Eeva Kilven kynästä ja suusta:

”Äitien pitää saada levätä, olla yksin ja rauhassa. Tehdä omaa työtään. Sitten he taas palaavat takaisin saman pöydän ääreen istumaan entistä iloisempina.” (s. 26)

Tärkeä osa kirjaa on tietenkin Eeva Kilven kokemus sodasta ja evakkoudesta. Oman 5-vuotiaani taivuttelin lukemaan Eevaa! lupaamalla hänelle kuvan pommikoneista. Pelliccionin kuvitus korkean ikkunan yläosassa paikalleen jähmettyneistä lentokoneista ja niiden alla tyhjiössä roikkuvista pommeista tekikin häneen vaikutuksen ja herätti heti monta kysymystä sodasta. Ei, Suomessa ei ole ollut sotaa enää pitkiin aikoihin. Kyllä, maailmassa on sotia tänäkin päivänä.

Toinen lasta kiehtonut kuvituskuva saapui vähän myöhemmin, kun Pelliccioni on visualisoinut nuoren, kirjailijan uraa aloittelevan, uuteen kotiin ja nuoren aikuisen elämään tottuvan Kilven pallomekkoiseksi paperinukeksi. Pelliccionin kuvitus ammentaakin vahvasti lapsuudesta. Kuka lapsi ei olisi piirtänyt paperia täyteen pieniä kuvia. Samalla kuvitus jäsentää tunnelmaa muistin tavoin: metsässä tärkeintä ovat kasvit ja metsän kohtumainen syli, evakkoudessa muistot tärkeistä asioista, raparperikiisselistä ja tervatuista ratapölkyistä, jotka kasvavat jättimäisiksi, kaikenkattaviksi.

Henkilökohtaisesti Eeva Kilpi on minulle niin tärkeä, koska hänen runonsa ihmisen yhteydestä luontoon ovat sanoittaneet minulle tunteita ja ajatuksia, jotka ovat olleet sisälläni jo ennen kuin löysin niille sanoja. Eläinteemaa käsittelemään Eevaan! on valittu yksi pitkä runo, ”Kun katsoo ja on hiljaa”. Ajattelin ensin, että olisin halunnut tästä aihepiiristä enemmän ja väkevämpää, mutta runoa lukiessani oivalsin, että siinä sanotaan kaikki.

Teos päättyy pieneen infolaatikkoon Eeva Kilvestä sekä listaan hänen kirjoistaan. Infotekstissä kerrotaan, että Kilpi ”on kantanut huolta luonnosta ja eläinten oikeuksista jo varhain” (s. 36). Tämä on suomalaisen lastenkirjallisuuden piirissä vielä hyvin harvinainen maininta eläinten oikeuksista. Olen kiitollinen sen sisällyttämisestä kirjaan.

Tarkoin rajatun tekstin ja tunnelmaa luovan kuvituksen dialogilla Eeva! onnistuu välittämään Eeva Kilvestä ja hänen laajasta tuotannostaan lukijalleen tunteen, että hän on saanut kattavan, lämpimän ja osuvan käsityksen rakastetusta kirjailija-runoilijasta. Teos tasapainoilee humaanien ja kriittisten, vakavien ja humorististen sävyjen välillä, aivan kuten supernainen, josta se kertoo. Tuntuu merkitykselliseltä, että Eeva Kilpi saa elämänsä aikana lukea kirjan, jonka päähenkilö hän on.

Kun kirja oli luettu, kysyin lapselta varovasti, luetaanko lisää Eeva Kilven runoja. Tartuimme Animaliaan ja nauroimme ajatukselle, että hyttysen näkökulmasta ihminen on vain iso liha. Tämä yhdistettynä lapsen esittämiin kymmeniin kysymyksiin sodasta, vanhenemisesta ja eläinten kohtelemisesta olkoon osoitus siitä, kuinka erinomaisia Eevat ovat, niin teos kuin taiteilija.

MARIANNA KOLJONEN

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.