3. palkinto: Aleksi Moisio

Valintamme

”Mitä tarkalleen teit, kun Markusta puukotettiin?”

Brazil oli ymmällään. Hän kohtasi Poliisin katseen hetken. ”Miten niin?” Hän puuskahti epämukavana. ”Mä olin shokissa, mit- mitä mun olis pitäny tehä?”

”Rauhassa nyt en minä sitä tarkoittanut.” Poliisi nojasi taaksepäin hymyillen. ”Mitä siis teit ennen tapausta?”

”Helvetti!”, Brazil löi kätensä pöytään.” Mä hidesin puskissa alright? Mä vittu-?”

”Okei okei riittää.” Poliisi huokaisi. Digitaalikellon tikitys kaikui raivostuttavasti kolkkoja, homeisia betoniseiniä pitkin. Sulava lumi täplitti lattiaa ja hiki haisi. Brazilin jalat olivat tiilikassit, hänen päänsä oli poksahtamaisillaan ja silmiä poltti juuri ohimennen paniikin tunne. Hiljaisuus meni rikki Poliisin kohottaen äänensä ja nojasi jälleen pöytään. ”Mitä jos vaan aloitat alusta?”

Brazil painoi katseensa maahan, huokaisi ja alkoi puhua.

”Mä ja Maryam lähettiin Takahuhdin koululta heti bussilla kotiin.” Brazil aisti Poliisin tyytymättömyyden ja lisäsi, ”Tasan 15.00 päästiin, bussi tuli 15.12. Kun astuttiin bussiin, mentiin Maryamin joidenkin luokkakavereiden kaa istuun bussin taakse.”

”Bussin taakse?” Poliisi kysyi.

”Juu. Se oli tyhmää mä tiiän, en vaa älynny. Eikä Maryamkaan, eikä sen kaverit. Vasta sitte kun ne kaks kaljupäätä tuli valittaa tajuttiin ett missä oltiin ja mentiin takas etee. Maryam ei ollu hyvällä päällä, ja vaikka mä yritin estää se pyys ne sen kaverit istuu meitä vastapäätä. Sen jälkee jouduttiin kaikki jäämän pysäkki liian aikasin, kun ihmiset rupes huutaan edestä ja takaa.” Brazil yskäisi ja veti paidankaulustaan. Huone oli jäämeri, mutta silti Brazilia hiosti.

Poliisi ei sanonut mitään, vaan vilkaisi tablettinauhuria vieressään ennen, kun pyysi jatkamaan.

”Käveltiin ripeesti kotiin ja ykstellen ne Maryamin supreme-tytöt meni omiin taloihinsa, kunnes oltiin vaan mä ja se keskellä 86. katuu.”

”Hetkinen, kaikki siskosi kaverit asuivat 86. kadulla?”

”Onko sillä välii?” Brazil tuiskaisi. Poliisi näytti olevan täsmällinen, joten Brazil jatkoi. ”Kyllä, valkosiikin asuu meilläpäin, ei se oo mitää uutta. Ja jos sua kiinostaa ne vaatteet, tajuu et nä on isoja juttuja niille.”

”Ymmärrän,” Poliisi näpytteli jotain nauhuriin.” Jatka.”

”Kun tultii kotipihalle me nähtiin pyörä pihalla lumen peitossa. Sisällä oli Markus aina yhtä ränsistyneen näkösenä keittiössä puhumassa isälle.”

”Anna kun keskeytän.” Poliisi nojasi lähemmäksi Brazilia tällä kertaa kiinnostuneena. ” Mihin aikaan ja miksi Markus oli teillä?”

”Urgh…” Brazil hieroi otsaansa. ”16.00 Noin? Ja Markus käy meillä, koska faija ei saa töitä mistää. Se on sossu, hoitaa melkei jokasta meidän korttelissa.” Pieni hymy nousi Brazilin huulille. ”Se paskiasparka joutuu polkeen pyörällä joka päivä 35 asteen pakkaessa ihan vaan kuunellakseen, kun faija haukkuu sitä.”

”Isäsi on työtön siis?”

”Juu, ja ihan omasta syystä. Kuuntelin kun Markus yritti vielä kaupitella sille sitä tarjoilijan hommaa, mut faija ei ota sitä millään. Se on jotenkin liian alhasta sille tai jotai, emmä tiiä. Anyway, kun Markus vihdoin luovutti, se lähti vieläkin yhtä pirtsakkana pukemaan. Me vaihettiin pari sanaa siinä ennen, kun se lähti.”

”Mitä hän sanoi?”

”Sitä perus settiä”, Brazil alkoi luetella. ”Miten koulu, onko kiusausta, onko opettajat kittejä, valittaako kukaan mamuista ja jos valittaa nii tietää kelle mennä kertoon.” Brazil naurahti katkerasti.

Oletteko läheisiä sinä ja Markus?”

”Juu.” Brazil hymähti. ”Vähä pakko olla. Markus tekee niin paljon ilman mitää palkkioo. Valkoset haukkuu sitä suvakiks ja mamut haukkuu sitä naiiviks. Varsinkin mun iskä. Mutta mä oon aina tykänny siitä, se on jotenkin nii…” Brazil mietti hetken. ”Välittäväinen. Kieltämättä joskus vähä liikaakin.”

Poliisi näpytteli nyt kiireisenä muistiinpanoihinsa, yrittämättä ollenkaan piilottaa innostustaan tilanteeseen. ”Entä sitten,” hän tivasi. ”Mitä sitten tapahtui?”

”Mä olin riisumassa ennen, kun huomasin avaimet eteisen matolla. Kun kysyin iskältä, se sano, ettei meillä ollu sellasia, ja niiden oli pakko olla Markuksen. Ja koska Maryam oli ehtiny jo kipittää huoneeseensa pelaan, mun piti olla se, joka veis ne takasin.” Brazil vilkaisi kännykkäänsä. 19.34. Hän vältteli Poliisin katsetta ja jatkoi. ”Ihan hyvä että se olin mä.”

Ilma painui raskaana lattiaa kohti. Kävi hankalemmaksi hengittää. Poliisin polttava katse alkoi hiertää Brazilin otsaa, kun hän näpelöi kännykkäänsä pöydän alla. Brazil halusi sanoa jotain, mutta pala kurkussa esti häntä. Hän ylitti nieleskellä ja yskiä sitä pois, mutta järki päässään huusi hänelle: Ei hänelle. Et voi kertoo noille. Ei ne ymmärrä.

Poliisi ei aikonut jättää tätä osaa tietämättömyyteen. ”Brazil.” Hän nousi seisomaan. ”Mitä tapahtui seuraavaksi?” Kun mitään ei kuulunut Poliisi avasi kansion tabletista ja käänsi sen Brazilin eteen. ”Missä puukotus tapahtui?”

Brazil änkytti pelkonsa läpi. ”Se oli… Aldin pihan edessä. Aldi Bakrin.”

”Hyvä on, ja mihin aikaan?”

”Noin 16.30.”

”Noniin.” Poliisi nojasi pöydälle Brazil yläpuolelle. ”Ja kuka sen teki?”

Ei mitään. Poliisi kysyi toisen kerran, ja uudestaan. Se alkoi muuttua taustameluksi. Brazilin silmäkulmat alkoivat poltella. Hän halusi kertoa, hän todellakin halusi. Mutta ei tiennyt ketään, joka ymmärtäisi. Sitten, mielensä perukoilta refleksinä, ennen kun Brazil tajusi hän jo sanoi:

”Saanko mä… Saanko mä puhuu Maryamille?”

Poliisi painoi päänsä alas ja huokaisi syvään. Kuitenkin, hän pian käveli ovelle ja kuiskasi ulkona odottavalle vartijalle. Hän kääntyi ympäri ja otti tabletin pöydältä. ”Teillä on kello kahdeksaan aikaa.” Poliisi vielä lisäsi mahdollisimman lempeästi. ”Muista että on todella tärkeätä, että saat todistuksen valmiiksi, koko tapaus riippuu siitä.” Brazil ei vastannut hänen katseeseensa vaan tuijotti betonilattiaa. Poliisi lähti, ja muutaman minuutin kuluttua raskas metalliovi avautui ja Maryam astui sisään. Ovi ei ehtinyt sulkeutua ennen, kun Maryam oli jo istumassa Brazilin tykönä.

”Mitä tapahtui?” Se oli tyhjä kysymys. Maryam tiesi täsmälleen mitä oli tapahtunut. Maryam luki veljensä kasvoja. Tyttö ei ollut tyhmä. Hän suoristi siis selkänsä ja kysyi: ”Miten se tapahtui.”

Brazil tunsi kylmät väreet valtaavan hänet. Hän alkoi hitaasti puhua vapisevien käsiensä takaa. ”Se oli ihan naurettavaa. Mä jahtasin Markusta koko jonkun vartin, ja just meidän korttelin rajoilla mä näin sen. Se makas maassa lumen keskellä, ja kiroili. Pyörä oli kyljellään kahden roskalaatikon vieressä. Mä meinasin sprintata auttaan sitä, mutta sitte näin Aldin tulevan talosta ulos. Pieni, apea hymy kiipesi Brazilin huulille. ”Se luuli sitä pummiks tonkimassa sen roskia. Joten tietenkin se alkaa huutaan sille ihan täysillä. Ja Markus ei puhu Kurdia. Pian joku ohikulkeva kuuli Aldin huutavan, ja tuli kattoo mitä tapahtu. Mä vaistin tässä kohtaa pusikkoon. Voitte arvata mitä kävi, kun kaks valkosta sattu näkeen kahen mamut kiljuvan jollekkin sossutyöntekiälle. Nyt niitä oli viis, pian seittemän, kohta parikymmentä. Ne huusi ja huusi. Ensin joku löi, sitte joku veti moran esiin. Markus koitti tulla väliin. Iso virhe.”

Brazil yritti nielaista palaa kurkussaan ja piteli kyyneleitä.

”Mitä sitte?” Maryam kysyi.

Brazil hieroi käsiään ja kieltäytyi vastaamasta siskonsa katseeseen. ”Ei mitää. Kaikki pinko pakoon, ei kukaan oikeesti halunnu satuttaa. Mä näin vaa verta, ja lähin auttaan. Sit mä soitin fobballe.

”No…” Maryam änkytti sanattomuuttaan. ”No mitä vittuu me sitte tässä mietitään. Se oli vahinko, väärinkäsitys. Sano se vaa noille nii-”

”Ei se oo nii vitun easii!” Brazil karjaisi ja paiskoi pöydän edestään. ”Luuleksää että mulla on joku vitun vaihtoehto tässä? Eksä tajuu vitun ääliö!” Hän nousi seisomaan ja hieroi otsaansa, vältellen pelästyneen siskonsa katsetta. Hiljaisuuden palatessa Brazil alkoi hitaasti puhumaan. ”Jos mä sanon, ettei tässä ollu mitää suurempaa kuin elämä, vaan yks vitun tyhmä vahinko, luuleksää että mua uskotaan? Ei vitussa, kaikki vaan näkee jonkun mamuskidin coveraavan omien selkää. Sen jälkee kaikki vetää omat johtopäätöksensä. Joko valkoset oli pahikset, tai mamut on pahikset tai mä oon pahis.”

”No vitut siitä mitä muut ajattelee,” Maryam vastasi, ”mitä välii sillä on mitä pari skinarii luulee, me tiietään totuus.”

”Mitä välii vai? Keidän kanssa me käydää kouluu? Ketkä kävelee kadulla? Ketkä pyörittää tätä maata? Miten vitussa me selvitään, jos me ei olla muuta, kun pari valehteliaa kaikkien skinarien silmissä?” Brazil vaikeroi käsiensä läpi. ”Paskat mistään totuudesta, ei sillä oo mitää merkitystä enää.”

”No mitä me sitte tehään?” Maryam kysyi ärsyyntyneesti. Brazil vilkaisi siskoaan. Hänet nähdessään Maryam meni kalpeaksi. Hän oli kauhuissaan. Hän yritti löytää jotain tapaa, jotain mitä sanoa tai tehdä todistaakseen veljensä olevan väärässä, mutta mitä enemmän sitä ajatteli, sitä synkemmäksi se muuttui. Pian Brazil huomasi siskonsa kasvot raskaina, silmät tummana, vakavampana kuin koskaan.

”Mitä vaihtoehtoja meillä sitte on?”

”Meillä?” Brazil pudisti päätään. ”Ei ei, mä hoidan tän ei tiedän pitäs-”

”Paskat.” Maryam tiuskaisi. ”Me ollaan kaikki tässä yhessä, koko perhe.”

Brazil tuijotti Maryamia. Hän meinasi yrittää kääntää hänen päätään, mutta pian tajusi hänen olevan oikeassa. Hän palasi pöydän äärelle, ja puhui. ”Me valitaan puoli. Joko turvataan elämä ulkopuolel, mutta pilataan Aldin ja muiden tulevaisuus, eikä enää ikinä nukuta turvallista yötä kotona tai sitten me paskotaan Markuksen ja niiden viattomien valkosten elämä, mutta ollaanhan sentää turvassa.”

Pitkä hiljaisuus romahti heidän päällensä. Kello tikitti. Viisarit pyörivät. Maryam ja Brazil katsoivat asiaa jokaiselta kantilta, jokaisella tavalla, yrittivät ja yrittivät löytää sitä hopeasaumaa, joka ratkaisisi kaiken, mutta he aina päätyivät samaan katkeraan lopputulokseen.

”Tässä ei oo hyvää vaihtoehtoo eihä?” Maryam sanoi kylmän kirkkaasti.

Brazil uppoutui tuoliinsa. Kello alkoi lähestyä kahdeksaa. Lattia petti alta, todellisuus tuntui kaatuvan hänen päällensä. Hän ei nähnyt enää siskoaan, ei enää huonetta tai kelloa. Vain kuolemia, erilaisia uudestaan ja uudestaan. Katseita, syytteitä, sanoja, tekoja. Se oli toivotonta. Brazil käpertyi mahdollisimman pieneksi, kadotakseen maailmasta ja jättäen asiat sellaisenaan jälkeensä. Maryam halusi tehdä jotain, hän ei tiennyt mitä. Hän aikoi lähestyä, mutta aisti sen olevan turhaa. Joten, kun kello löi tasan, ja ääni kutsui hänet pois, Maryam kääntyi vielä kerran katsomaan veljeään. Brazil nosti päänsä, ja nyökkäsi synkästi.

Hänet saatettiin oikeussaliin. Puheensorina ja huudot kaikuivat jo ennen, kun ovet avattiin ja aalto tunkkaista ilmaa ja lamppujen kirkasta valoa pesi hänet. Brazilin jalat olivat pahvia, hänen kasvonsa synkät varjot ja päänsä kaikuva tyhjä kammio. Hänet raahattiin penkille. Tuomarin ääni huusi kaukaisuudessa. Kun Brazil onnistui nostamaan päänsä, hän näki molemmat, valkoiset ja mamut raivon vallassa yrittäen päästä toistensa kimppuun. Poliisit pitelivät epätoivoisesti joukkoja raatelemasta toisiaan kappaleiksi. Journalistit vipelsivät kuin muurahaiset ja yleisö oli kuolon hiljaa.

Todistuksen aika oli nyt. Brazil tuijotti ihmisiä edessään. Toisesta toiseen hän vaihtoi katsettaan. Hän avasi suunsa ja yritti antaa vastauksensa. Hän siristi silmiään. Hän katsoi heitä, valkoisesta mamuun, mamusta valkoiseen, mutta pian se oli päivänselvää. Oli mahdotonta nähdä kumpi oli kumpi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s