[arvio] Ninka Reittu: Oma Rakas Supernapa

Ninka Reittu
Oma Rakas Supernapa
Otava 2018
ISBN 978-951-1-32578-9

9789511325789

Ninka Reitun edellinen kuvakirja, suloinen ja herkkä Sinä Olet Superrakas (Otava 2017) oli lasten ja nuorten Finlandia -ehdokkaana, ja olisi ansainnut voitonkin. Oma Rakas Supernapa on jatkoa teokselle. Kun Sinä Olet Superrakas kuvasi vanhemman rakkautta lapseensa, Oma Rakas Supernapa kehottaa rakastamaan ja arvostamaan omaa napaa eli itseä.

Kirjan minä, pieni poika, ja hänen isänsä, Iso, ovat lähdössä rannalle. Poika taputtelee isänsä suurta vatsaa ihailevasti. Isän mielestä vatsa on turhan kookas. Lapsesta isän sylissä on kuitenkin aina ihanan pehmeää ja lämmintä.

Kirjan sanomana on, että kaikki ovat arvokkaita, omalla tavallaan. Ulkoisen kauneuden sijaan merkityksellisintä on sisäinen kauneus. Kirjassa sivutaan myös ihmisten erilaisuutta ja tutkitaan, mitä kaikkea omasta ruumiista – ja sen sisältä – löytyykään. Näin poika kertoo:

Mietin, että monia tärkeitä asioita ihmisestä ei todellakaan nähnyt päällepäin. Ihmisen sisään mahtui vaikka mitä. Niin kuin mieli – ja kieli, jolla hassutella.

Kirja onnistuu kuvaamaan kauniisti lapsen mieltä, sen kykyä ihmetellä ja oppia uutta. Ilman ennakko-oletuksia tai -asenteita oivaltaminen sujuu kuin leikki. Aikuisenkin on hyvä välillä pysähtyä miettimään, miten hienoja olentoja me ihmiset olemmekaan!

Kuten Reitun aiemmassa kuvakirjassa Sinä Olet Superrakas, myös tässä teoksessa isän ja pojan suhde on lämmin ja läheinen. Isä kuuntelee, kannustaa ja on läsnä. Maailmassa ei tarvita muita kuin he kaksi. On hienoa, että lastenkirjallisuudessa kuvataan tällaisia ihania isiä.

Reitun kuvituksissa leikitään mittasuhteilla ja pienuudella ja suuruudella. Iso on iso, samoin kivenlohkareet, valas ja hiekkalinna. Pieni on taas pieni. Piirrostekniikka koostuu mustasta tussista ja värikkäistä huopakynistä. Värimaailmassa luotetaan murrettuihin sinisen, tiilenpunaisen ja keltaisen sävyihin.

Aikuisen voi olla vaikea kohdistaa kannustavaa asennetta myös omaan itseen. Kirjaa lukiessa herää ajatus, kuinka epävarmuus omasta itsestä ja omasta ulkonäöstä tarttuu usein aikuisilta lapsiin. Kirja rohkaiseekin kääntämään samanlaisen rakastavan ja armollisen katseen myös omaan itseen.

Olisi upeaa, jos mahdollisimman moni ihminen voisi samaistua näihin pienen pojan oivalluksiin:

Tunsin itseni hurjan hyväksi ja taitavaksi. Kaikki minussa oli parasta juuri minulle.

– –

Ja minä mietin, kuinka ihmeellistä oli olla koko valtavan maailmaan olennoista juuri minä.

Jutta Setälä 10/2018

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s