[arvio] Paula Noronen: Supermarsun rohkeuskirja

9789513199029_frontcover_finalPaula Noronen
Supermarsun rohkeuskirja
Kuvittanut Terese Bast
Tammi 2018
ISBN 978-951-31-9902-9

Paula Norosen Supermarsun rohkeuskirja tarjoaa hauskalla tavalla keinoja rohkeuden itseopiskeluun. Tunnetaitojen oppiminen on monin tavoin tärkeä ja ajankohtainen aihe. Lapset ja nuoret harjoittelevat niitä arjen tilanteissa esimerkiksi perheen, suvun ja ystävien parissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Taidot ovat yksilöllisiä, mutta nykyisin on kehitetty monenlaisia menetelmiä tukemaan kykyä toimia yhdessä. Samoin osataan kiinnittää huomiota taitoon käsitellä erilaisia tunnetiloja. Tämä kaikille maailman lapsille omistettu kirja tarjoaa mainion keinovalikoiman oppia rohkeammaksi.

Paula Norosen Supermarsu-sarja alkoi heti lennokkaasti, kun Emilian päiväkirja – Supermarsu lentää Intiaan (Gummerus 2007) kohosi Finlandia Junior -palkintoehdokkaaksi. Samoin kävi parin vuoden kuluttua kirjalle Emilian päiväkirja – Supermarsu pelastaa silakat (Gummerus 2009). Aluksi myös äänikirjoina julkaistut teokset ilmestyivät Gummerukselta, mutta Tammi on kustantanut sarjaa vuodesta 2014. Supermarsu-sarjan kirjoissa yhdistyy hienolla tavalla huumori ja syvällinen sanoma. Myös Terese Bastin hupaisa kuvitus sopii erinomaisesti Supermarsu-tyyliin. Kirjojen pohjalta syntyi myös Joona Tenan ohjaama tietokoneella tehtyjä erikoistehosteita hyödyntävä suosittu lastenelokuva Supermarsu (2018).

Supermarsun rohkeuskirjassa Supermarsu-Emilia haastattelee luokkatovereitaan. Hän kysyy oppilaiden peloista, ja monin tavoin yllätykselliset, mutta samalla rehelliset vastaukset julkaistaan luokan blogissa. Humorististen haastattelujen lomassa on kaikenlaista muutakin rohkeuteen liittyvää, kuten pohdintatehtäviä, rohkeussanakirja, faktaosioita, rohkeusräppiä, hassunhauskoja rohkeustestejä ja rohkeuspastillien ansaitsemiskeinoja. Tunnetaitoihin perehtyminen Supermarsun seurassa sopii yhtä hyvin sosiaalisesti taitaville kuin niille, joilla on todettu vuorovaikutuksen tai tunteiden säätelyn vaikeuksia. Kirjan helppolukuisuus ja Supermarsun suosio madaltavat kynnystä perehtyä tärkeään itsetuntoa kehittävään aiheeseen.

Teresia Volotinen 8/2018

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.