[arvio] Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita

Vilja-Tuulia Huotarinen
Heistä tuli taiteilijoita. 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista
Kuvittanut Riikka Sormunen
WSOY 2019
ISBN 9789510437988

Heistä tuli taiteilijoita on kokoelma pieniä tuokiokuvia suomalaisten naistaiteilijoiden elämästä. Tekstit eivät kuitenkaan kerro heidän taiteellisesta työstään vaan hetkistä, jotka edeltävät kuuluisuutta. Ida Aalberg pakkaa karatakseen teatterinjohtajan puheille, Helvi Leiviskä miettii sisariensa vielä nukkuessa musiikkia, jota kukaan muu ei kuule, ja Anni Swan on lapsenvahtina Nelma-siskolleen. Mainetta ei vielä ole, eikä taiteen tekeminenkään ole itsestäänselvyys. Sankarittaret ovat siis ihan tavallisia tyttöjä, jotka vasta unelmoivat taiteen tekemisestä.

Suomen suurnaisista kertovia kirjoja on viime vuosina ilmestynyt useita. Kansainvälisesti naisesikuvakirjojen aallon aloitti Good Night Stories for Rebel Girls (Elena Favilli ja Francesca Cavallo, 2017), jonka ilmestymisen jälkeen myös suomalaiset kustantamot ovat julkaisseet kilvan omia versioitaan kirjasta. Heistä tuli taiteilijoita tuo taiteilijoiden varhaista elämää kuvaamalla oman lisänsä naiselämäkertoihin. Kirja on julkaistu Minna Canthin 175-juhlavuoden kunniaksi.

Vilja-Tuulia Huotarinen on kirjoittanut nuortenkirjoja, näytelmiä ja runoja, ja hänet on palkittu muun muassa Anni Swan -palkinnolla (2015) sekä Finlandia Junior -palkinnolla (2012). Huotarisen kieli on lyyristä ja kaunista, paikoin unenomaistakin. Taiteilijaksi kasvamisen epävarmuus, ratkaisujen tekemisen vaikeus sekä omasta lahjakkuudesta iloitseminen nousevat kirkkaasti esiin teksteistä.

Heistä tuli taiteilijoita -kirja leikittelee tekstilajeilla, mikä yhdessä elämäkerrallisen kontekstin puutteen kanssa voi olla haaste etenkin nuorille lukijoille. Kirjojen naisista ja heidän saavutuksistaan on kunkin tarinan alussa muutaman lauseen luonnehdinta. Vaikka tuokiokuvat ovat viehättäviä, ne on hankala kiinnittää henkilöiden myöhempiin elämänvaiheisiin, mikäli niitä ei entuudestaan tunne. Olisin toivonut kirjan loppuun pientä minielämäkertojen kokoelmaa tai elämäkerta- ja kirjasuosituksia. Nyt taustatietojen selvittäminen jää lukijan aktiivisuuden varaan.

Kirja kuvitus ja taitto rytmittävät tekstejä. Jokaisen henkilökuvan alussa on taiteilijan muotokuva, hänen elinvuotensa ja ammattinsa sekä lyhyt sitaatti. Kokonaisuudessaan kirja on hyvin kaunis ja viehättävällä tavalla synkkäkin. Kansikuvan Vanitas-tyylinen asetelma pääkalloineen, soittimineen ja kukkineen sekä kuvituksen tummanpuhuva ilme luovat kirjan ympärille mysteerin tuntua. Rohkeudesta, uskalluksesta ja elämän hetkien lyhyydestä kertovan kirjalle tämä on enemmän kuin sopivaa.

Paula Niemi 3/2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.