Kääntäminen on lastenleikkiä – vai onko?

Irena Kuntonen

Referaatti Tuomas Nevanlinnan luennosta ”Kääntäminen on lastenleikkiä – riimit, uudissanat ja sanaleikit lastenkirjallisuudessa” osana Studia generalia -luentosarjaa ”Lastenkirja kääntäjän kädessä” Tampereen yliopistolla 11.9.2018.

Filosofina, kirjailijana ja suomentajana toimiva Tuomas Nevanlinna pohjasi luentonsa omaan työhönsä lastenkirjallisuuden kääntäjänä ja siten kokemukseensa riimien, uudissanojen ja sanaleikkien suomentamiseen liittyvien kysymysten parissa. Uransa aikana hän on oppinut niin totuuksia kuin niin sanottuja epätotuuksiakin. Tärkein mutta usein tiedostamaton totuus on, että käännetyssä teoksessa jokainen sana on kääntäjän tuottama. Nevanlinna huomautti, että tämän unohtaminen on kytköksissä yleiseen kääntäjien arvostuksen puutteeseen.

Epätotuudeksi hän luokitteli muun muassa käsityksen siitä, että luovuus rajoittuu alkuperäistekstin kirjoittajan tontille, kun taas kääntäjän työ on silkkaa loogista ja teknistä vastineiden etsimistä kuin konekääntimellä ikään. Hän kuitenkin mainitsi omaksuneensa itsekin välillä hassuja mekaanisia sääntöjä, kuten periaatteen siitä, että käännöksen tulee sisältää tismalleen yhtä paljon vitsejä kuin alkutekstinkin, vaikka lukija harvoin vertailee käännöstä alkutekstiin tai vitsien määrää toisiinsa.

9789518840346_mlNevanlinna puhui luennollaan paljon käännösten kotouttamisesta, joka on keskimäärin yleisempää lastenkirjallisuudessa kuin muussa kaunokirjallisuudessa. Hän mainitsi itsekin tehneensä radikaalejakin kotouttamisratkaisuja, kuten sen, että kuningatar Elisabeth muuttui presidentiksi Roald Dahlin The BFG -teoksen suomennoksessa Iso kiltti jätti (1989).

Kotouttaminen on Nevanlinnan mukaan kuitenkin aina tapauskohtaista, ja tässä ratkaisun aikoinaan saneli lastenkirjallisuuden kääntäjän pahin vihollinen – kuvitus. Lastenkirjallisuudessa yleisesti käytetty kuvitus voi asettaa selkeitä rajoituksia myös sanaleikkien kääntämiselle, mikäli hahmot tai tarinan kulku on kuvitettu tietynlaisiksi sellaisen sanaleikin perusteella, jota ei niin vain suomenneta.

Lisäksi Nevanlinnan mukaan on olemassa mahdollisuus, että käännös on toisinaan alkutekstiä parempi, sillä eri kielet tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia asioiden ilmaisemiseen, ja yhdellä kielellä voi olla mahdollista innovoida sanaleikkejä, joihin toinen kieli ei taivu. Tällöin kääntäjä voi käyttää hyväksi oman kielensä resursseja. Suomen kielen osalta voi olla jopa eduksi sen kuuluminen pieneen ei-indoeurooppalaiseen kieliryhmään, sillä suomentaja voi helpommin välttää laiskat käännösratkaisut, joihin kenties saman kieliryhmän kielten välillä kääntävä herkemmin kompastuu, mikäli kielet ovat liian lähellä toisiaan.

Nevanlinna puhui myös lastenkirjallisuuden ja korkeakirjallisuuden välisestä hierarkkisesta suhteesta, joka saattaa kuitenkin olla jopa eduksi lastenkirjallisuuden kääntämiselle. Hierarkian alemmalla tasolla olevaa lastenkirjallisuutta ei tarvitse kääntää yhtä vakavasti ja alkuteokselle kumarrellen kuin korkeakirjallisuutta, vaan sitä voi kääntää vapaammin huolehtien enemmän siitä, että lukijalla on hauskaa käännöstä lukiessaan. Nevanlinnan mukaan tässä piilee opetus: yksi tapa kääntää ei ole välttämättä toista parempi. Alkuteosta voi kunnioittaa monella eri tavalla, eikä vapaus ole uskollisuuden vastakohta.

Nevanlinna muistutti, ettei alkutekstiin koskaan sisälly ehdotusta ihanteellisesta käännöksestä, vaan tekstin voi aina kääntää lukuisin eri tavoin, joista kääntäjä valitsee sopivimman kokonaisuuden perusteella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s