’Kirjat porttien avaajina, tai ainakin raottajina’ – Thuongin päivä pakolaistarinoiden edelläkävijänä

Jaana Pesonen

Thuongin päivä ilmestyi vuonna 1984, ja sen on kirjoittanut Raili Mikkanen. Mauritz Hellströmin mustavalkoisin valokuvin kuvitettu tarina vietnamilaisesta Thuongista on ensimmäinen Suomessa julkaistu kuvakirja pakolaislapsesta. Kirjassa kerrotaan, kuinka Thuong saapuu Suomeen, käy koulua, saa ystävän, integroituu yhteiskuntaan, mutta myös kaipaa takaisin Vietnamiin. Thuongin päivä oli edelläkävijä myös laajemmassa mittakaavassa, sillä lapsen näkökulmaa kuvaavia pakolaistarinoita ei 1980-luvulla julkaistu usein. Nykyään pakolaiskertomukset, joiksi kutsutaan yleisimmin tarinoita, joissa ihmiset etsivät turvaa, ovat lisääntyneet kansainvälisesti.

Suomalaisessa lastenkirjallisuudessa pakolaistarinoita on julkaistu vasta muutamia, mutta esimerkkejä löytyy. Sisko Latvuksen kirjoittama Kaukana omalta maalta (2011) on nuorille suunnattu tarina, jossa kerrotaan, miten inkerinsuomalainen 13-vuotias Paavo siirretään perheensä kanssa Siperiaan. Viime vuosina Suomessa on julkaistu myös kuvakirjoja, jotka voidaan tulkita pakolaistarinoiksi. Selkeimmin pakolaistarinan kertoo Sanna Pelliccionin sanaton kuvakirja Meidän piti lähteä (2018), jossa perhe pakenee sotaa ja päätyy lopussa Suomeen. Myös Siinä sinä olet (2020) kertoo pakolaisuudesta ja sen vaikutuksista ihmisten elämään, vaikkei keskitykään itse pakomatkaan. Kaipauksesta ja ikävästä kertovan kaksikielisen tarinan on kirjoittanut Katri Tapola, ja tekstin on arabiaksi kääntänyt Aya Chalabee. Kirjan värikäs kuvitus on Muhaned Durubin.

Haastattelin Raili Mikkasta Thuongin päivään liittyen, ja hän kertoi idean kirjasta syntyneen synkkänä ja pimeänä iltana, jolloin hän istui junassa Espoon asemalla ja katseli ulos ikkunasta. Ulkona piiskaavassa sateessa Mikkanen näki kolme vietnamilaispakolaista. Hän jäi pohtimaan näiden ihmisten kohtaloa ja tunteita. Erityisesti mieleen jäi mukana ollut lapsi. Kirjan kirjoittamisen aikoihin Mikkanen työskenteli tiedottajana ja toimittajana Espoon kaupungin palveluksessa. Hän oli jossain määrin tutustunut pakolaisten tilanteeseen, mutta tuona hetkenä pakolaisten asema kosketti häntä vahvasti. Mikkanen kertoo, että pakolaisuudesta kirjoittaminen sai pohtimaan muualta tulleiden elämää Suomessa hyvin konkreettisesti. 1980-luvulla pakolaisuudesta kirjoitettiin lehtiin jonkin verran, mutta käytännön näkökulmat olivat Mikkaselle uusia. Hän muistaa miettineensä esimerkiksi pukeutumista oikein kylmillä ilmoilla. Myös yhteiskunnallisessa keskustelussa huoli-puhe, muun muassa liittyen muualta tulleiden työllistymiseen, oli voimakkaasti esillä. Mikkaselle on jäänyt tuolta ajalta erityisesti mieleen kertomus sisaruksista, jotka saapumispäivänä sijoitettiin omiin sänkyihinsä. Pienempi vain itki eikä osannut nukkua. Lopulta auttajille selvisi, ettei lapsi ollut koskaan nukkunut yksin ja tunsi itsensä hyvin turvattomaksi. Auttajat taas olivat ajatelleet lapsen nauttivan siitä, että saa nukkua aivan omassa sängyssä.

Thuongin päivä ilmestyi Otavan kustantamana. Mikkanen kertoo, että hänen ajatuksensa otettiin heti innostuneesti vastaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Mikkaselle kantautui myös tieto, että Thuongin päivä oli Pohjoismaiden ensimmäinen suoraan lapsille kirjoitettu kirja pakolaisuudesta. Mikkanen kertoo kirjoittaneensa Thuongin tarinan, jotta lapset voisivat ymmärtää edes vähän siitä, mitä pakolaislapsi oli joutunut kokemaan ja mitä yhä koki. Kirjailijana Mikkasta motivoi usko lapsen empatiaan ja taitoon asettua toisen asemaan. Lastenkirjallisuuden tutkimuksessa pakolaiskertomuksia on nostettu esille erityisesti pedagogisesta näkökulmasta. Niiden on nähty tarjoavan pakolaisuuteen liittyvään humanitaariseen kriisiin tilastotietoa henkilökohtaisemman – ja näin ollen merkityksellisemmän – näkökulman.

Viimeaikaiset tapahtumat Yhdysvalloissa ovat osoittaneet, ettei rasismi tai syrjintä ole kadonnut tai vähentynyt. Myös monissa Euroopan maissa ihonväriin perustuva syrjintä on yleistä, eivätkä asiat ole Suomenkaan osalta paremmin kuin muualla. Tämä käy ilmi Euroopan unionin perusoikeusviraston raportista vuodelta 2018. Sen mukaan Suomi oli rasistisin maa tutkittujen 12:n EU-maan joukossa.

Lastenkirjoilla on merkittävä rooli rasismin näkyväksi tekemisessä sekä rasismin ja erilaisen syrjinnän kokemusten esille tuomisessa. Antirasismi tarkoittaa tiivistettynä rasismin tunnistamista ja ehkäisemistä, ja nykyään korostuvat myös kysymykset valta-asetelmista. Valtasuhteiden ja esimerkiksi etuoikeutettujen asemien kriittinen esittäminen lastenkirjoissa ei kuitenkaan ole yksioikoista tai yksinkertaista. Kirjoissa antirasismilla pyritään usein opettamaan rasismin, syrjinnän ja ennakkoluulojen eri muodoista, ja ennen kaikkea niiden vaikutuksista kohteeksi joutuviin ihmisiin. Tämä on selvää myös Thuongin päivässä. Tarinassa kuvataan Thuongin harmia ja surua tilanteissa, joissa hän jää koulussa muiden leikkien ulkopuolelle.

Mikkasen teksti kuvaa hienosti myös kielen roolia ja merkitystä. Thuongin on vaikeaa keskittyä opetukseen, kun ymmärrys riittää vain muutamiin sanoihin opettajan puheesta. Vuonna 2011 kirjoitin Virikkeisiin jutun ”Etnisen moninaisuuden representaatiot suomalaisessa lastenkirjallisuudessa – Kenen kansalaisuus, millainen suomalaisuus?”. Tuolloin pohdin erityisesti kielen roolia kuulumisessa tai toisaalta kuulumattomuudessa johonkin joukkoon. Nostin esille Thuongin päivän, sillä Thuong-pojan tarinassa juuri kielitaito on merkittävä tekijä kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden rakentumisessa.

Mikkanen kuvaa kielitaidon, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden yhteen kietoutumista seuraavasti:

”Kun ei osannut puhua, täytyi edes koskettaa. Mutta kun Thuong rajusti töni toisia tai syöksyi äkkiä heidän kimppuunsa, siitä saattoi olla ikäviä seurauksia. – Opettaja! Thuong kiusaa! he huusivat. Eikä kukaan sitten ollut Thuongin kaveri. Kaikilla oli omia ystäviään, Thuongilla ei ketään.”

(Thuongin päivä, 1984, 40)

Thuong ei kuitenkaan jää täysin yksin, sillä hän saa ystäväkseen samalla luokalla olevan Pasin. Ystävyydessä keskeiseksi nousee Pasin tuki ja apu Thuongille. Pasi opettaa Thuongille suomen kieltä ja puolustaa häntä muiden kiusaamiselta. Thuongin päivä, kuten jokainen kirja, on omalla tavallaan aikansa kuvaus. Kirjallisuus usein heijastaakin aikansa arvoja ja normeja, siksi esimerkiksi 1980- ja 1990-luvuilla julkaistuissa kirjoissa rasisminvastaisuuden esittämiseen kytkeytyy suvaitsevaisuuden tematiikkaa. Suvaitsevaisuus on kuitenkin nykypäivän tiedon ja ymmärryksen valossa hierarkkinen asetelma, joka uusintaa valtaväestön asemaa ’normaalina’, kun taas vähemmistön asemaksi jää ’suvaitun’ rooli. Näin enemmistö yhä antaa vähemmistölle oikeutuksen olemassaoloon. Pakolaistarinoiden tutkimuksessa on nostettu esille myös jälkikolonialistinen näkökulma, joka huomioi tarinoiden roolin juuri hierarkkisen jaottelun uusintamisessa ja vahvistamisessa. Tämän päivän pakolaistarinoiden tutkimuksessa huomioidaankin herkemmin ja kriittisemmin jako ’apua tarvitsevasta idästä’ ja ’apua tarjoavasta lännestä’. Tämä keskustelu ei kuitenkaan ollut keskeinen vielä aiempina vuosikymmeninä. 1980-luvulla, kuten myös 1990-luvulla, lastenkirjoissa painottui juuri auttaminen ja erilaisista kulttuureista oppiminen. Nämä ovat keskeisiä teemoja myös Thuongin päivässä

Mikkanen pohtii omaa rooliaan kirjailijana suhteessa mahdollisuuksiin vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Hän korostaa, että kaikenlainen työ rasismin vähentämiseksi on tarpeen. Kirjailijan työn merkitystä hän painottaa erityisesti porttien avaajana tai ainakin raottajana lapsen ja nuoren maailmassa. Vaikka Mikkanen näkee kirjan roolin tärkeänä, hän muistuttaa, että on muitakin vahvoja keinoja. Aina lapsille puhuessaan Mikkanen korostaa, että lukija tekee puolet kirjasta. Lukija näkee ja kokee kirjan itsensä kautta, omiin kokemuksiinsa peilaten. Jo siksikin kirjojen lukeminen ja käsittely kouluissa on aina vain tärkeämpää. Mikkanen painottaa myös kotien roolia rasisminvastaisuudessa.

Rasismi, kuten myös pakolaisuus, on jännitteinen yhteiskunnallinen aihe. Tämä ei kuitenkaan saisi estää opettajia päiväkodissa ja koulussa tarttumasta näitä aiheita käsitteleviin kirjoihin. Lastenkirjat voivat toimia kulttuurien välistä ymmärrystä lisäävinä ja tukea solidaarisuuteen ja empatiaan kasvattamisessa – esimerkiksi juuri antirasististen sisältöjen avulla. On kuitenkin väliä, millaisia kirjoja lapsiryhmiin ja luokkiin valitaan ja miten kirjojen parissa työskennellään. Tähän liittyen opettajien ja muiden lasten ja nuorten parissa työskentelevien on hyvä tutustua kirjoihin etukäteen ja pohtia, millaista moninaisuutta kirjoissa kuvataan. (Ks. myös Miten valita antirasistisia kirjoja? Muutamia näkökulmia ja kirjavinkkejä lasten- ja nuortenkirjoihin –juttu tässä lehdessä.)

Thuongin päivän julkaisusta on jo lähemmäs 40 vuotta, mutta tarinan keskeiset sisällöt ulkopuolisuudesta ja syrjinnästä ovat yhä kriittisen tärkeitä. Todellisuus on nykyään entistäkin monietnisempi ja -kulttuurisempi kuin lastenkirjojen Suomi. Mikkanen näkeekin Thuongin tarinalla olevan annettavaa myös nykypäivän pakolaisuuskeskusteluun, sillä rasismin esiintuominen ja rasisminvastainen kasvatus ja koulutus ovat todella ajankohtaisia aiheita. Tarinoiden avulla voimme pyrkiä saamaan lukijan ymmärtämään syrjinnän ja rasismin vahingollisuus. Toisen asemaan asettuminen onkin keskeistä empatiakasvatuksessa. Tärkeää on myös mahdollistaa monenlaiset äänet ja kertomukset. Thuongin päivä oli eittämättä edelläkävijä julkaisuaikanaan. Josko lastenkirjallisuuden kentällä nähtäisiin ja kuultaisiin jatkossa myös pakolaistaustaisten henkilöiden tarinoita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.