Kuvakirja isän uupumuksesta. Ilja Karsikkaan haastattelu

Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017) kertoo Amoksen isän masennuksesta. Tekijä Ilja Karsikas (s. 1978) on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2003. Vuodesta 2009 Karsikas on keskittynyt kuvittamiseen. Hän asuu Helsingissä vaimon ja kahden lapsen kanssa. Karsikkaan juuret ovat Kajaanissa, jossa hän on asunut merkittävän osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Marketta Könönen haastatteli Karsikasta kirjan synnystä.

Kuinka Amos ja sumupuu sai alkunsa?

©Ilja Karsikas_2016_Amos ja Sumupuu_kansi_v 3– Tapasin keväällä 2011 yhteisen tuttavamme kautta AD Jaakko Veijolan, jolla oli jo sitä ennen ollut mielessä idea masennusta käsittelevästä lastenkirjasta. Jaakko pyysi minua kuvittamaan kirjan.

Meillä molemmilla on lähipiirissä kokemuksia masennuksesta, joten aihe oli merkityksellinen ja molempia henkilökohtaisesti koskettava. Aihe tuntui ehdottoman tärkeältä ja sellaiselta, että kirja piti tehdä.

Nimi-idea (sumupuu on takaperin uupumus) oli Jaakon varhainen lähtökohta koko tarinalle. Ensimmäinen nimi oli Alas Sumupuusta. Sumua kasvava puu oli koko ajan kirjan lähtökohta ja kantava voima.

Teimme kirjasta yhdessä muutamia hahmotelmia ja tarjosimme niitä kustantajille. Ideasta oltiin kiinnostuneita, mutta missään ei oltu aivan niin innoissaan, niin että kirja olisi otettu kustannusohjelmaan ja jatkojalostukseen.

Kehittelimme kirjaa kuitenkin eteenpäin ja teimme lisää versioita, mutta kokonaisuus ei tuntunut omin voimin lähtevän lentoon.

Kun kustantajaa ei tuntunut löytyvän, hanke jäi odottamaan parempaa hetkeä.

Kehittelin kesällä 2015 Amos-hahmoa pitkään haaveilemaani omaa kuvakirjasarjaa varten. Jossain vaiheessa keksin, että sumupuu/uupumus-teema voisi sopia Amoksen tarinaksi. Kysyin Jaakolta luvan, voisinko kokeilla tehdä Amos ja sumupuu -kirjan Amoksen ja Jaakko piti sitä hyvänä ideana.

Kun tarjosin Amos-sarjaa Etana Editionsille, minulla oli ehdolla kolme erilaista kuvakäsikirjoitusta, joista Etanat tarttuivat juuri sumupuu-ideaan.

Siitä alkoikin kirjan varsinainen työstö, joka sitten kesti seuraavat puolitoista vuotta.

Miten kuvitit kirjan?

– Samoihin aikoihin, kun kehittelin Amos-hahmoa, hain myös uutta kuvitustyyliä ja -tekniikkaa.

Olin aiemmin tehnyt paljon kuvituksia puhtaasti tietokoneella, kulmikkaalla vektoritekniikalla ja nyt halusin mukaan lisää rosoa ja pehmeyttä.

Piirsin kaikki kuvat ensin lyijykynällä. Sitten skannasin piirrokset ja vektoroin ne niin, että lyijykynän röpöliäinen viiva sai näkyä. Viimeistelyn ja värit rakensin tietokoneella Illustrator-ohjelmalla.

AmosandtheFogTree_image4

Värimaailma on vahvasti merkityksellinen, symbolinen ja tärkeä.

Sumu (uupumus) on sinistä ja harmaata, kylmää ja vähän ankeaa, raskasta.

Vastapainoksi Amoksen koti ja isän paja ovat kirkkaan oransseja, lämpimiä ja turvallisia.

Jokaisella hahmolla on myös oma väriskaalansa hahmon luonteen mukaan.

Amoksen, isän ja isoisän värit kehittelin hahmoja miettiessäni, eivätkä ne tähän kirjaan juuri muuttuneet.

Kuinka kauan kirjan tekeminen kesti?

– Ensimmäinen oma käsikirjoitusversioni (Amos ja sumupuu) syntyi kesällä 2015.

Etanan ja kustannustoimittajan kanssa ryhdyimme kehittelemään kokonaisuutta eteenpäin tammikuussa 2016 ja kirja meni painoon maaliskuussa 2017.

Tuon vuoden aikana kirjasta syntyi todella monta kuva- ja tekstiversiota. Tekstin näkökulmaa ja tyyliä mietittiin moneen otteeseen. Visuaalinen tyyli oli onneksi koko ajan selvillä, mutta kuvien kerrontaa ja yksityiskohtia viilattiin paljon.

Kaikkea hiottiin ihan viimeiseen asti.

Kokonaisuudessaan työhön on mennyt useita kuukausia, tunteja en ole laskenut.

Mikä oli vaikeinta kirjan tekemisessä?

– Se kun tuntuu, että nyt kirja on hyvä ja valmis ja sitten kustannustoimittajalta tulee viesti, jossa kerrotaan, mikä kaikki on vielä pielessä. Ihan raastavaa.

Siitä syntyy aika vahva huonouden ja riittämättömyyden tunne, jota on välillä vaikea itse käsitellä. Luulen, että se on aika yleistä taiteilijoille ja miksei ihmisille muutenkin. Sitten pitää vain ruveta hommiin ja tehdä asiat vielä paremmin.

Olin välillä todella syvällä tuossa sumupuussa itsekin. Aihe on raskas ja sen työstäminen päivästä päivään on myös raskasta. Ammattiapua en onneksi tarvinnut.

AmosandtheFogTree_image1

Kirja on miehinen, kolmen polven miehet ja koira. Missä ovat naiset?

– Kun kehittelin Amos-hahmoa, piirsin Amokselle myös äidin, kavereita ja muitakin henkilöitä, eläimiä ja muita hahmoja.

Uupumus ei tietenkään ole mikään miesten juttu sinänsä, vaan tarinan henkilöt valikoituivat pohdiskelun kautta ja ikään kuin välttämättöminä tarinan kerronnan kannalta.

Sumupuu-tarina ei kaivannut useampia henkilöitä. Oli alusta asti selvää, että sen pitäisi olla emotionaalinen, lähellä oleva tarina. Mitä vähemmän ylimääräisiä henkilöitä, sen parempi.

Isoisä on Amokselle tärkeä henkilö, jolle Amos voi puhua kaikkia juttujaan. Hän on turvallinen, mutta myös leikkivä ja leikkisä hahmo.

Isä on myös todella tärkeä Amokselle, mutta hän on liiaksikin omaan työhönsä sitoutunut.

(Samoja pohdintoja kävin, kun viimeistelin tätä kirjaa ja olin paljon poissa omien lapsieni luota.)

Yhtä hyvin hahmot olisivat voineet olla äiti ja isoäiti, mutta kehitellessäni Amosta turvauduin tietysti omiin kokemuksiini ja ihmissuhteisiini ja päädyin tällaisiin hahmoihin. Isoisän hahmossa on paljon omaa isoisääni, mutta myös omaa äitiäni. Isän hahmo on taas ulkoisesti kuin oma isäni nuorena, mutta sisäisesti aika erilainen.

Voi olla, että mahdollisissa seuraavissa Amos-kirjoissa selviää, miksi naisia ja tyttöjä ei tässä kirjassa ollut. Voi myös olla, että sumupuu on osittain seurausta näistä vielä kertomattomista asioista.

Olen pohtinut tätä mies-kysymystä muutenkin, sillä parissa muussakin juuri työn alla olevassa kirjassa äidin poissaolo on jopa teemana. Kaikki nämä teokset ovat isien kirjoittamia; isien, jotka ovat olleet paljon omien lastensa kanssa ja huomanneet että pärjäävät, osaavat hoitaa lapsia siinä missä äiditkin. Mutta se on tietysti vain yksi selitys.

AmosandtheFogTree_image3

Mitä opit tehdessäsi kirjaa uupumuksesta?

– Uupumuksesta en ehkä oppinut muuta kuin, että sitä kannattaa yrittää välttää.

Eniten opin varmaankin tarinankerronnasta ja tiivistämisestä. Työstäessäni  useita eri versioita kustantajan ja kustannustoimittajan kanssa, aloin vähitellen hahmottaa, miten hyvä kuvakirja rakentuu – tai ainakin yhden näkökulman siihen.

Ehkä seuraava kirja syntyy helpommin.

Tuotantoa (kuvakirjat)

  • Eino ja suuri possukysymys -lastenromaani (teksti Antti Nylén, kuvat Ilja Karsikas), Otava maaliskuu 2018
  • Amos ja sumupuu (teksti ja kuvat Ilja Karsikas), Etana Editions 2017
  • Anselmin eläimet (teksti ja kuvat Ilja Karsikas), Tammi 2011
  • Anselmin numerot (teksti ja kuvat Ilja Karsikas), Tammi, 2011
  • Sintti Silmusuu tahtoo oppia lukemaan (teksti Juho Gröndahl), Nemo 2010
  • Keksijä Punainen ja hatun varjo (teksti Heimo Hatakka), Tammi 2009
  • Sintti Silmusuu (teksti ja kuvat Ilja Karsikas), Opinnäytetyö Lahden Muotoiluinstituuttiin, omakustanne 2003

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s