Kuvakirjasankareita ja sankarikuvittajia

Suomessa ilmestyy paljon upeita kuvakirjoja, joita luovat taitavat, monipuoliset kuvittajat ja tekstintekijät. Ei ole yhdentekevää, millaisia kirjoja lapsi katselee, millaisia kirjoja hänelle luetaan ja kuinka paljon.

Lapsuuden kirjat luovat pohjan lukuharrastukselle ja kyvylle nauttia kuvista, eläytyä sankareiden tunteisiin ja oppia uusia asioita itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Tuttuihin sankareihin on helppo samaistua ja kasvaa yhtä matkaa heidän kanssaan.

Mitä ajattelee kuvittaja luomastaan hahmosta, itse keksitystä tai toisen tekstiin tekemästä? Valitsimme joukon kuvakirjojen hahmoja viiden viime vuoden aikana ilmestyneistä kotimaisista kuvakirjoista. Mukaan mahtui lapsia, eläimiä ja taruolentoja. Lähetimme pienen vapaamuotoisen kyselyn hahmot kuvittaneille kuvittajille ja pyysimme heitä kertomaan hahmoistaan. Kuvittajien omaääniset kirjoitukset ovat lämpimiä kutsuja heidän työhuoneisiinsa ja ajatuksiinsa. Tervetuloa mukaan!

Artikkelissa tutustutaan seuraaviin kuvakirjojen hahmoihin: Messi ja Mysteeri -kissat, Mur-karhu, Niilo, Oiva-taapero, Onni-poika, Pikku hiiri, Pikku Papu, prinsessa Pikkiriikki, Siiri-tyttö, Tomppa-taapero, Typy, Vesta-Linnea ja Viisi villiä Virtasta.

Marketta Könönen

ibby_palluroita

Hahmot: Messi ja Mysteeri

Kuvitus ja teksti: Ninka Reittu

Messin ja Mysteerin tarinat todistavat, että tie kuvittajasta kuvittavaksi kirjailijaksi voi olla pienestä lausahduksesta tai sattumuksesta kiinni. Kustannustoimittajat ovat moniosaajia, joilla on kokemusta ja näkemystä. Ninka Reitun kustantaja rohkaisi kuvittajaa luomaan myös omia tarinoita. Sitä kautta kuvittaja löysi oman tunnistettavan tyylinsä ja loi kissasankarit Messin ja Mysteerin. Kirjoissa on vauhtia, menoa, meininkiä ja rutkasti huumoria. Reittu on julkaissut myös kolme kuvakirjaa lapsesta ja Isosta. Ensimmäinen niistä, Sinä olet superrakas (Otava 2017), oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2017.

Liperissä asuva Ninka Reittu on syntynyt vuonna 1982. Hän valmistui ensin kivisepäksi ja myöhemmin kuvataideartesaaniksi Karelian ammattikorkeakoulusta.

Marketta Könönen

Messi ja Mysteeri -kirjasarja sai alkunsa, kun aloitin kuvittajana Otavalla. Sain kustantamosta palautetta, että kuvani ovat tarinallisia ja niistä näkyy, että minulla voisi olla kerrottavana jotakin myös tekstimuodossa. Hassua, että jonkun piti kertoa se minulle, jotta tajusin itse hyvin ilmeisen asian. Tämän jälkeen kirjoitin hyvin nopeasti  ensimmäisen käsikirjoitukseni.

Kirjojen hahmot Messi ja Mysteeri ilmaantuivat elämääni unen kautta. Messi kirjaimellisesti herätti minut eräänä marraskuisena yönä. Enpä olisi arvannut, että tuo yö muutti kokonaan elämäni ja teki minusta kirjailijan. Sinä yönä kirjoitin ensimmäiset liuskat ja lähetin ne heti seuraavana päivänä kustantamoon. Saatesanoiksi laitoin: ”sanokaa vaan suoraan jos tämä on surkea, niin en jatka pidemmälle”. 

Messi ja Mysteeri -kirjoja on käännetty useille kielille ja tästä syystä olen saanut ihanaa palautetta eri puolilta maailmaa. Suomessa kirjat on löydetty hieman hitaasti ja saan niistä nykyään enemmän palautetta kuin heti niiden ilmestymisen jälkeen. Kaikki on ollut innostavaa ja positiivista. Tärkein palaute on tullut nelivuotiaalta pojaltani, jolle en ole missään vaiheessa kertonut, että kirjat ovat äidin kirjoittamia. Lapseni huokasi ensimmäisen kirjan jälkeen: ”onneksi meillä on näitä kirjoja monta”. Ehkäpä siis teen vielä lisää Messi ja Mysteeri -kirjoja, pienen tauon jälkeen kissojen kanssa seikkailu voisi olla hauskaa!

Messi on hiukan ujo, mutta sisimmässään hurjan rohkea pieni kissa. Messin ja Mysteerin esikuvina ja innoittajina toimivat alunperin Sherlock Holmes ja John Watson, ihan vaatimattomasti. Jokainen voi itse miettiä, kumpi on kumpi. Ei kuitenkaan esikuvia ihan todellisuudessa, mutta rinnakkaistodellisuudessa ehkä. Muissa kirjan hahmoissa onkin sitten nähtävissä koko sukuni: Messin isän esikuva on oma ukkini ja Messin pikkusisko Kirveli on suora kopio omasta pikkusiskostani. Tarinoiden juoni lähtee yleensä siitä, että haen sellaisen tietynlaisen tunnelman, jonka haluan juuri tähän kirjaan. Etenen paljonkin tunteen kautta ja yritän säilyttää jännitteen sekä kuvissa että tekstissä. Toivoisin, että lapset kuuntelisivat tarinat henkeään pidätellen ja kuvitus vahvistaisi tarinan tunnelmaa. Siksipä Messi ja Mysteeri -kirjat ovatkin ehkä aika surkeita iltasatukirjoja, ainakin oma lapseni jää tarinoiden jälkeen hyrisemään jännityksestä. 

Ensimmäinen Messi ja Mysteeri -kirjani ilmestyi jo seitsemän vuotta sitten. Tuolloin tein kuvat alusta loppuun saakka käsin. Piirsin ne paksulle akvarellipaperille lyijykynällä, sitten väritin ne nestemäisillä pullotusseilla, jotka ohentuvat kivasti vedellä, lopuksi viimeistelin kuvat mustalla nestemmäisellä tussilla joko metallipiirtimellä tai siveltimellä. Tekniikka oli äärimmäisen hidas ja vaivalloinen. Tuolloin minulla on kuitenkin loputtomasti aikaa ja mahdollisuus hitaaseen työskentelyyn. Nykyään teen kuvitukseni koneella tai käsin, mutta huomattavasti nopeammalla tekniikalla. Tähän valintaan on vaikuttanut vahvasti perheen kasvaminen ja ajan väheneminen, toivon todella, että jonakin päivänä voisin jälleen palata hitaampaan kuvitustyyliin edes osittain. 

Ninka Reittu

ibby_palluroita

Hahmo: Mur-karhu

Kuvitus: Anne Vasko, teksti: Kaisa Happonen

Anne Vasko syntyi Kalajoella vuonna 1969 ja valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 1998. Hän on ollut ehdolla useiden kotimaisten ja ulkomaisten kuvituspalkintojen saajaksi. Vuonna 2011 Vaskolle myönnettiin Rudolf Koivu -palkinto kirjasta Jellona Suuri. Hän on tehnyt omien kuvakirjojensa lisäksi kuvituksia monien kirjailijoiden teksteihin. Mur-kirjojen käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan. Vasko käyttää kuvituksessaan usein kollaasitekniikkaa.

Marketta Könönen

Mur sai alkunsa erääseen näyttelyyn tekemästäni kuvasta. Kuvasta, jossa oli surullinen karhu. Kuvan karhu ja kirjailija Kaisa Happonen kohtasivat meillä toisen projektin yhteydessä ja sanaton karhu jäi vaivaamaan Kaisaa.

Yhtenä päivänä sain kirjailijalta puhelun ja kuulin syyn siihen, miksi kuvan karhu itkee. Siitä lähti kehkeytymään ensimmäinen kirja, Mur eli karhu. Kuva oli ehkä Murin esi-isä, hyvin erinäköinen kuin kirjoihin päätynyt Mur, mutta jotain siitä kuvan tunnelmasta kulkeutui mukaan koko tarinaan. Kirjan nimen on Kaisa keksi Siwan parkkipaikalla.

Saimme nyt keväällä valmiiksi Mur ja tähti -kirjan, joka on täydentää Mur-trilogian. Tässä trilogiassa kaikki kirjat ovat itsenäisiä kirjojaan, mutta omanlainen kehityskaari kulkee sarjan sisällä esimerkiksi Murin ja Ison suhteessa. Sisältöjä useampaankin kirjaan oli toki mietitty, kun ensimmäistä kirjaa lähdettiin tekemään, mutta ei meillä ollut ajatusta kokonaisesta sarjasta. Alkuperäisenä ajatuksena meillä oli lähteä tekemään kuvakirjoja, joissa olisi mielenkiintoisia teemoja, monelaisia kerroksia, ja että tekstistä ja kuvasta rakennettaisiin mahdollisimman ehjä kokonaisuus, yhteistyönä. Se on pitkälti toteutunut omasta mielestäni Mur-kirjoissa. Silti meistä tekijöinä tuntuu, että kaikkea ei ole vielä sanottu ja ajatuksia on uudesta Mur-kirjasta.

Saan paljon palautetta kirjojen kuvista, silloin kun kuvitukset osallistuvat näyttelyihin tai kiertävät osana omaa ”Karhu & Leijona” -kuvitusnäyttelyäni tai Murin työpajoissa, joita pidämme paljon yhdessä Kaisa Happosen kanssa. Palaute kuvista on positiivista, nostattavaa ja aika tarkkasilmäistä. Riippuu palautteen antajan iästä, miten kuvat ovat vaikuttaneet. Lapset puhuvat paljon Murista, sen ilmeistä ja tunteista sekä pienistä metsän yksityiskohdista. Mutta myös aikuiset tulevat mielellään kertomaan ajatuksiaan, mitä kuvat ovat herättäneet, mitä ne tuovat mieleen ja miten kuvia tutkitaan lukemisen yhteydessä sekä omien lasten lempiaukeamia.

Muria on käännetty monelle kielelle ja kulttuurista huolimatta tyylitelty metsäisyys ja Murin hahmo koetaan kiehtovana ja sympaattisena. Minusta on kiva, että Murin maailma koetaan samalla sekä taianomaisena ja eleettömänä, voimakkaana ja hiljaisena, ajatuksia herättävänä.

Mur on itsenäinen, sympaattinen ja rohkea karhu. Me tekijät usein sanomme, että Mur on tekijöitään viisaampi. Se on kuitenkin pieni karhu, joka uhmaa yhteisön sääntöjä ja rutiineja, löytääksen vastauksen kysymykseen ”miksi?”. Muut karhu ovat hiljentäneet kysymyksen sisälleen ja tyytyvät vastaukseen: ”koska niin on tehty aina ennenkin.”

Mur-kirjojen kuvitus on tehty kollaasitekniikalla, jossa erilaisia materiaaleja yhdistellään samaan teokseen. Kirjankuvitukseni muodostuvat yleensä kollaasikuvituksista, joita vähän varioin projektista riippuen. Ääriviivat muodostuvat leikkaamalla, en juurikaan käytä kynää kuvittaessa, paitsi luonnostellessa. Kollaasiteknikan myötä kuviin jää rosoisuutta ja sopivalla tavalla avoimuutta. Kollaasissa minusta yhdistyy kiehtovalla tavalla leikillisyys ja vakavuus, totuus ja satu. Se on kiinnostavalla tavalla ristiriitainen kuvitustyyli.

Pelkistäminen lähtee ajatuksesta, että en halua alleviivata asioita lukijalle. Ajattelen, että meidän kirjan täydentää kolmas osapuoli, joka on lukija. Lukija tulee omien kokemustensa ja mielikuvituksensa kanssa kirjaan. Minusta on kiva ajatella, että kuvissa on ilmaa pysähtyä, ajatella ja keskustella. Yritän löytää tekstistä tai oikeastaan lauseiden välistä asioita ja tunnelmia mihin keskityn kuvituksissa. Se on ehkä se vaikein valinta työprosessissa, näkökulman etsiminen. Se, että teksti ja kuvitus katsovat samaan suuntaan, tukevat tosiaan, mutta myös aukaisevat teemaa hieman eri näkökulmista toisiaan täydentäen, on minusta mielenkiintoista. Kuvallisen oivalluksen jälkeen, johon sisältyy yleensä paljon näkymätöntä työtä ja miljoona erilaista vaihtoehtoa, kuvitus on ihanaa.

Kuvittamisen tärkein lähtökohta on minulle edelleen rakastaa työpöydälläni olevaa tekstiä. Sen luomasta huumasta lähtee halu löytää sanoille oikeat sävyt, tunnelma ja päähenkilöt. Tärkeät teemat ja niiden käsitteleminen lastenkulttuurissa tekevät omasta työstä mielenkiintoisen. Kuvitus on minulle osittain pilalle menneitä kuvia, kokeilua ja suttua. Innostava teksti päässäni tiedän mitä etsin, mutta sen löytämiseen on joskus pitkä matka ja sitä matkaa pitää pystyä sietämään. Joku pieni kohta voi yhtenä päivänä avata suunnan ja siitä voi lähteä koko kirjan kuvitus aukenemaan.

Kuvituksissa haluan kertoa oleellista tekstin sisällöstä, päähenkilöiden mielialasta ja keskittyä kuvallisen draamankaaren rakentamiseen,  ja sitä kautta kokonaisen kirjan rakentamiseen. Esimerkiksi Mur ja mustikassa läpi kirjan kulkee polku, mitä Mur ja Iso kävelevät. Se polku kulkee kuvituksena kirjan alusta loppuun ja sen varrella tapahtuu merkittäviä asioita, joita Iso ei näe, mutta Mur ja lukija näkevät. Polku on paikoin hyvin abstrakti ja piilossa, aivan kuin metsän jännittävimmät polut, mutta jos malttaa katsoa, löytää.

Anne Vasko

ibby_palluroita

Päiväkoti Pikkututkijan 4–5-vuotiaiden lasten kommentteja Mur ja tähdet -kirjasta

”Mur karhu oli kiva.”

”Kiva karhu.”

”Tähdet olivat kauniita.”

”Kaunis taivas.”

 ”Minä tykkäsin tähdistä.”

ibby_palluroita

Hahmo: Niilo

Kuvitus: Hannamari Ruohonen, teksti: Aira Savisaari

Olen Hannamari Ruohonen, lastenkirjailija ja kuvittaja. Olen syntynyt Tampereella, ja opiskellut graafista suunnittelua ja kuvittamista Helsingissä, Taideteollisessa korkeakoulussa. Sieltä valmistuin Taiteiden maisteriksi. Olen kuvittanut 30 kuvakirjaa ja lastenromaania sekä yhden vauvakirjan. Kahdeksan näistä kirjoista olen myös kirjoittanut.

Asun Ahvenanmaan saaristossa (Vårdön kunta, saari on nimeltään Töftö), muutin tänne vuonna 2011, kun rakastuin ahvenanmaalaiseen mieheen ja luontoon. Minulla on kaksi lasta (8-vuotias Penni ja 6-vuotias Ville), meillä on myös koira Kalle, kissa Ino ja gerbiilisiskot Sötnos ja Banaani.

Teen tällä hetkellä vain kuvitustöitä, sain siihen puolivuotisen työskentelyapurahan, mutta olen työskennellyt töiden ohessa myös muun muassa ruokakaupassa, avustajana ja kirjastonhoitajana.

Kuvitin ennen Niilo-kirjoja Aira Savisaarelle kaksi kuvakirjaa Masan ja Maijan ambulanssipartiosta. Ne tehtiin vuosina 2011 ja 2012. Sitten Aira alkoi kirjoittaa ensimmäistä Niiloa ja halusi minut mukaan. Ajatus Niilosta tuli kirjailijalta. Myös kirjailija Tapani Baggen kanssa on käynyt niin, että hän on pyytänyt yhdessä tehdyn Kaisa-sarjan jälkeen minua mukaan erilaisiin projekteihin. On helppo tehdä yhteistyötä tutun kirjailijan/kuvittajan kanssa.

Niilo on mukava, kiltti, energinen ja innostuva poika, hänen ystävänsä Hilla ehkä vielä vähän enemmän innostuva, oikea tahtoluonne. On kiva, että Hilla pääsee mukaan Niilon perheen retkille ja juttuihin. Niilolla on kissa ja hiiri. Muistelen, että hiiri oli minun keksimäni juttu, ja se tuli mukaan Niilon tarinaan ensin vain kuvissa, myöhemmin myös tekstissä. Kissan seikkailut kuvissa on kuvittajan päättämiä juttuja.

Niilon perheessä on kivaa se, että he tekevät paljon yhdessä. Vaikka isä tai äiti saattavat olla lepäilemässä tai kotihommissa, he innostuvat helposti askarteluun, ompelemiseen tai leivontaan. Niilon isä ottaa Niilon mukaan pyörän keväthuoltoon ja vie hänet luontoretkelle. Niilo ja Hilla eivät välttämättä jaksa koko ajan ruuvailla tai ommella, ja silloin huomaan, että he saavat leikkiä ja vanhempi ottaa ohjat ja vastuuta. Se tuntuu mukavalta. Sekin on kivaa, että monesti syödään jotain hyvää, kun ollaan puuhasteltu yhdessä, siitä tulee juhlan tuntua. Niilon perhe tuntuu mukavalta ja lämpöiseltä. Vanhemmat rakastavat Niiloa paljon.

Ihan ensimmäiset Niilot tehtiin niin, että teksti oli valmis ja kuvitin sen suoraan. Nyt me käymme Airan kanssa enemmän pohdintaa vaikkapa siitä, mitä kuvissa voisi olla, ja mitä tuodaan esiin vain kuvilla: esimerkiksi Niilo rakentaa pöntön -kirjassa (Karisto 2019) linnun munasta kuoriutuminen ja lintutornissa oleva havaintovihko, jossa on kirjailijan ideoimaa tekstiä ja lasten lintupiirroksia. Joskus Aira jättää joitain kohtia kirjoittamatta, ja kirjoittaa sitten minun kuviini sopivaa tekstiä.  Näin tehdään esimerkiksi silloin kun nostetaan esiin nikkaroinnin työvaiheita.

Niilojen takakansilehdissä on aina ohjeet, joihin lukija voi halutessaan tarttua: rakentaa vaikkapa itse jalkapallomaalin tai linnunpöntön tai leipoa muffinsseja. Etukansilehtiin ehdotin ensimmäisessä Niilo nikkaroi -kirjassa, josko voisin laittaa siihen erilaisia työkaluja, joita olisi kiva tarkastella. Esittelin myös kirjan päähenkilöt etukansilehdillä, ja kirjoitin työkaluihin ja henkilöihin sopivat hauskat tekstit. Minun miehelläni on aika paljon työkaluja, hän haki ne pöydälle ja minä piirsin. Mieheni on ruotsinkielinen, siksi minun piti seuraavaksi kysyä veljeltäni, minkä nimisiä työkalut olivat. Hän sai sähköpostilla paljon työkalujen piirrettyjä muotokuvia ja sai luvan tunnistaa ja nimetä ne.

Etukansilehdet olivat kirjailijan mielestä kiva idea, ja olemme jatkaneet perinnettä jokaisessa Niilo-kirjassa. Nykyään Aira kirjoittaa osan etukansilehtien teksteistä itse jo käsikirjoitusvaiheessa. Pyysin häntä keppihevoskirjan kohdalla mukaan, kun minulla oli kiire. Nykyään se sujuu nopeasti yhdessä tehden.

On hiukan erilaista kuvittaa toisen kirjoittamaa tekstiä. En tee ehkä niin rohkeita valintoja kuin teen silloin, kun olen kirjoittanut itse. Ainakin minun pitää käydä kirjeenvaihtoa kirjailijan kanssa siitä, mitä hän on ajatellut tekstin tarkoittavan, tai onko minulla vapaus luottaa omaan tulkintaani. Niilo-kirjat ovat siinä mielessä helppoja, teksti on selkeää ja enimmäkseen kuvailee samaa asiaa, minkä kerron myös kuvalla. Usein kirjailijat antavat minulle vapaat kädet kuvittamiseen, kun taas välillä kirjailija on ajatellut aivan tietyllä tavalla. Esimerkiksi Jenni ja punainen poni -kirjaan (Karisto 2019) kirjailija Tapani Bagge halusi saada kuviin tietyn kadunpätkän ja talot Hämeenlinnasta alueelta, jossa hän oli itse asunut 40 vuotta sitten. Tapani kertoi tämän samalla, kun lähetti minulle kirjan tekstin. Se oli minusta hauskaa. Kirjailija halusi yhden päähenkilön jopa muistuttavan erästä tiettyä muusikkoa. Myös kustannustoimittaja on mukana rakentamassa kirjaa. Joskus käy niin, että kirjailijalla ei ole kuvituksen suhteen mitään huomautettavaa, mutta kustannustoimittaja vaatii paljon muutoksia. Joskus tulee kova kiire toteuttaa kaikki halutut muutokset.

Yksi hauska juttu siitä, millaista on kuvittaa toisen kirjoittamaa tekstiä: viime talvena kuvitin suuren kirjoitusprojektin tekstin. Ahvenanmaan kaikki viidesluokkalaiset osallistuivat tekstin kirjoittamiseen. Jokainen luokka kirjoitti vuorollaan yhden luvun kummitustarinaan. Se oli huippuhauska projekti. Lapset olivat keksineet vaikka mitä hullua, oli verta, arkkuja, kummituksia ja henkiä, jotka nousivat soittorasiasta. Yhdessä luvussa tarinassa seikkailevat lapset kohtasivat hirviön. Tekstissä luki, että hirviö näytti puoliksi karvaiselta, mustalta ja selittämättömältä, ja puoliksi Christer Björkmanilta (ruotsalainen julkkis). Kuvaa hirviöstä oli ihan hirveän vaikea kuvittaa. Piti tavallaan piirtää joku olemassaoleva ihminen, muttei kuitenkaan muotokuvaa. Sen kuvan piirtämiseen minulta meni melkein koko työpäivä. (Kirjaprojekti löytyy Maarianhaminan kirjaston nettisivulta bibliotek.ax > Sök > Kirjoita hakukenttään Ödehusets gåta > Fulltext > kuva hirviöstä sivulla 44)

Kuvittaminen voi välillä olla aika yksinäistä puuhaa, olisi kiva jakaa työhuone jonkun toisen kuvittajan, kirjoittajan tai taiteilijan kanssa. Joskus on vaikeaa löytää kuviin aina jotain kivaa uutta. Kaiken kaikkiaan kuvittaminen on todella ihana työ, olen iloinen, että on olemassa tällainen ammatti – ei ihan taiteilija mutta työ, jossa saa piirtää. On kiva antaa muoto tekstille, ja on kiva ajatella, että monet lapset katsovat kuvia, ja minä olen saanut päättää, miltä vaikka Niilon perhe tai koti näyttää. On kiva kehitellä maailmoja, joita itse haluaa näyttää lukijalle. Luulen, että monet kirjankuvitukset jäävät lapsen mieleen kivoina lapsuusmuistoina, ja kun samoja kuvia katsoo aikuisena, niin tulee hyvä olo. Tulee sellainen olo, että lapsuus oli ihanaa aikaa, ja kuvakirjat olivat yksi lapsuuden ihanista jutuista. Minusta on myös kivaa se, että kirjaston myötä lastenkirjat, niihin liittyvät tarinat ja kuvat ovat asia, josta jokainen lapsi voi nauttia. Ilmaisia elämyksiä ei ole ihan hirveästi, niin moni asia maksaa.

Tiedoksi Niilon ystäville. Kuudes Niilo-kirja, Niilo ja supersynttärit! ilmestyy keväällä 2020.

Hannamari Ruohonen

ibby_palluroita

Unna Lehtovaara 3 v. kommentoi Niilo rakentaa pöntön -kirjaa

”Olen nähnyt meidän pihassa soman ja söpön linnun, joka syöttää niitä poikasiaan siellä pöntössä. Mä olen myös leikkinyt äidin kanssa, että äiti on linnunpoikanen. Se kuoriutu munasta niin kuin tässä kirjassa.”

ibby_palluroita

Hahmo: Oiva

Kuvitus: Karoliina Pertamo, teksti: Katri Tapola

Karoliina Pertamo syntyi Vantaalla vuonna 1971 ja valmistui kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Valmistumisensa jälkeen hän opiskeli lisää kuvittamista Ranskassa. Hän asuu Espoossa kuvittajamiehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Pertamo on ahkera kuvittaja, monen tekniikan taitaja, uuden kokeilija ja erilaisten tunnelmien herkkä maalari. Hän on kuvittanut monen kirjoittajan tekstejä runoista, katselu- ja kuvakirjoista lastenkertomuksiin ja tietokirjoihin. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut kaksi teosta: pienten katselukirjan, Pupu tykkää (S&S 2018), ja lasten tietokirjan lintuharrastajille, Lintunaapurini (S&S 2019). Pertamon kuvituksia on kahdesti ollut esillä Bratislavan kuvitusbiennaalessa ja kahdesti hän on ollut myös Finlandia Junior -ehdokkaana.

Marketta Könönen

OicanPallo_technicCoverFINAL.indd

Oivan tarinat ovat kirjailija Katri Tapolan kertomia. Näissä kolmessa Oiva-kirjassa koen tärkeimmäksi ajan ja rauhan, jonka äiti osaa antaa lapselle. Oivalla on mielessä leikkejä, omien tarinoiden alkuja ja äiti ikäänkuin seuraa ja antaa leikkien tapahtua. Oivan puuhat ovat arvokkaita ja tärkeitä, mitään kummenpaa ei tarvita kuin ehkä hiekkaa tai lätäkkö. Oiva on luottavainen, hän voi kulkea leikkinsä mukana. Äiti on lähellä, hän katsoo ja seuraa. Äidillekin hetki ulkona lapsen kanssa on arvokasta.

Halusin, että kirjan kuvissa on sama rauha kuin tekstissä. Ei hulinaa, ei ylimääräistä sälää, vain maiseman väri ja lapsen leikki. Hain kaunista tyhjyyttä kuviin. Oivan pallo -kirjassa on läpi kirjan läsnä tuuli joka tuo oman tunnelmansa kuviin.

Karoliina  Pertamo

ibby_palluroita

Hahmo: Onni-poika

Kuvitus ja teksti: Sanna Pelliccioni

Arjen kokemukset ja oman elämän tarpeet ovat avittaneet monen kotimaisen kuvakirjasankarin syntyä ja kehittymistä. Sankarin elinkaari voi venyä monen kirjan mittaiseksi ja herättää tunteita ja elämyksiä useammassakin sukupolvessa.

Yksi vauvaperheen tarpeeseen syntynyt sankari on Onni-poika. Kuvittaja ja graafinen suunnittelija vuonna 1976 syntynyt Sanna Pelliccioni on monipuolinen kuvittaja. Onnien lisäksi hän on kuvittanut muun muassa sanattoman kuvakirjan Meidän täytyi lähteä. Yhteistyö Leena Virtasen kanssa on herättänyt henkiin suomalaiset suurnaiset Minna Canthin ja Ellen Thesleffin. Monissa Pelliccionin kuvittamissa kirjoissa on aihena erilaiset tunteet tai luonnon moninaisuus.

Marketta Könönen

Onni-poika hahmo syntyi vuonna 2005, kun oma lapseni syntyi. Halusin tarjoilla vauvalle juuri tietynlaista selkeää, värikästä, turvallista, iloista kuvakirjaa ja enkä löytänyt juuri sellaisen tunnelman omaavaa kirjaa. Salama syttyi päässä: miksi en tekisi sellaista itse! Piirsin ensimmäisiä kuvia sellaisina öinä, kun vauva valvotti.

Opiskelin tuolloin graafisen alan perusopintoja, ja kokosin yksinkertaisen pahvisivuisen vauvoille sopivan kuvakirjan lopputyöksi. Tämän tekeleen avulla lähestyin ensimmäistä kertaa elämässäni kustantajia. Ensimmäinen kustantaja vastasi, etteivät ole kiinnostuneita, koska en selvästikään ymmärrä mitään edes perspektiivistä. Minerva Kustannus ilmoitti puolen vuoden päästä, että he haluavat julkaista kirjan. Nykyään Onni-poika-kirjoja julkaisee Etana Editions, ja niitä on käännetty kiinaksi ja koreaksi.

Olen lähinnä kuvittaja, mutta Onni-kirjojen myötä minusta on vähitellen tullut kirjoittava kuvittaja, todennäköisesti äidinkielenopettajieni suureksi ihmetykseksi! Luon tunnelman humoristisen, ystävällisen ja tunneherkän tarinan sekä värikkäiden, selkeästi hahmotettavien kuvien avulla.

Sarjassa on nyt 14 osaa ja teen joka vuosi yhden lisää. Saan sarjasta jatkuvasti, lähes viikoittain palautetta somen kautta tai sähköpostitse. Onni-kirjosta on tehty kouluesitelmiä ja ne ovat osana myös useassa lastenkirjatutkimuksessa. Lapset ja perheet seuraavat sarjaa. Olen usein kuullut vanhemmilta, että ”tuo on just kuin meiltä” ja ”meillä luetaan koko ajan Onneja”. Se on tekijänä kamalan kivaa kuulla!

Kirjan sankari on siis oma esikoiseni ja kirjan neljännessä osassa syntyvä Onni-pojan veli Olavi on kuopuksemme. Lasten luonteet näkyvät myös kirjasarjassa; tämän kirjasarjan tekeminen onkin täysin erilaista kuin minkään muun tekemäni, koska tavallaan kerron siinä omasta perhe-elämästämme. Se syntyy niin sanotusti eri osassa päätä kuin muut kirjani.

Onni-pojan piirretty hahmo on superyksinkertainen. Halusin tehdä siitä todella helposti tunnistettavan, sellaisen, että vauvakin pystyy helposti hahmottamaan kuvia. Sanoisin, että piirrään Onnia suorastaan kökösti, tahallisen simppelisti. Ensimmäiset Onni-kirjat ovatkin vauvoille ja taaperoille sopivia ensikirjoja. Piirrän kuvat lyijykynällä ja sitten rajat mustalla tussilla. Väritän kuvat tietokoneella ja käytän lähinnä kirkkaita perusvärejä.

Olen järjestänyt usein Onni-poika-työpajoja ja -näyttelyitä. Minulta on kyselty usein, eikö ole olemassa mitään Onni-tuotteita. Tänä vuonna tilasin Onni-poika-pehmolelun, joita on tilattu hyvin kirjastoihin ympäri Suomen ja joita voi ostaa myös suoraan minulta.

Sarjan tarinat syntyvät aika helposti. Minulla on useita aiheita, joita haluan käsitellä. Haluan kertoa lapsille, että maailma on kaunis ja ihmeellinen, sitä pitää suojella. Haluan myös luoda kirjoillani turvaa ja rakentaa lasten luottamusta ihmisiin ja elämään. Kuulostaa suureelliselta, mutta näin sen koen. Kirjojen aiheet kehkeytyvät usein vuosia päässäni. Onni-kirjoissa tärkeässä osassa huumorin ja kivan perhe-elämän lisäksi ovat tunnetaidot, tasa-arvo ja luonto. Sarjan tekeminen on itselleni kamalan mieluisaa ja merkityksellistä. Kuulun niihin kuvittajiin, joiden kiinnostus pienten lasten kuvakirjaa kohtaan ei todellakaan mene ohi omien lasten kasvun myötä.

Sanna Pelliccioni

ibby_palluroita

Päiväkoti Pikkututkijan 4–5-vuotiaiden lasten kommentteja Onni-poika menee eskariin -kirjasta

”Kivat kuvat”

”Mä tykkäsin Onnista”

”Mun mielestä se eskarin tyttö oli kiva”

”Onni oli paras!”

ibby_palluroita

Hahmo: Pikku hiiri

Kuvitus ja teksti: Riikka Jäntti

Helsinkiläinen kuvittaja ja kirjailija Riikka Jäntti syntyi vuonna 1972. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2003. Jäntti on kuvittanut omien tekstiensä lisäksi monen muun kirjailijan tekstejä. Pikku hiiri -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2015.

Jäntin omasta tekstistä selviää, miksi kirjat viehättävät lapsia ja aikuisia. Ne kuvaavat elävää elämää kauniisti, lämmöllä ja rakkaudella ja universaalisti. Arki on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Hiiru kasvaa joka osassa. Rattaissa istuvasta uhmakkaasta Hiirusta on tullut topakka eskarilainen.

Marketta Könönen

Pikku hiiri sai alkunsa siitä, kun piti tienata leipänsä, ja minulla oli kolmevuotias taapero itsellä. Nämä äiti ja Hiiru ovat suoraan omasta elämästä, kaikki on totta. Sarjaa tulee niin kauan, kun lukijat jaksavat lukea eli vielä ainakin seitsemäs kirja on tulossa.

Kerran sain fanikirjeen, siinä oli tarharyhmä tehnyt piirustuksia ja kuvia, ja lähettivät ne minulle, olin kovin liikuttunut.

Piirrän vanhanaikaisesti ihan tussiterällä ja väritän pensselillä. Hiiruja on käännetty englanniksi, tanskaksi, kiinaksi, ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, katalaaniksi, viroksi ja venäjäksi.

Riikka Jäntti

ibby_palluroita

Hahmo: Pikku Papu

Kuvitus ja teksti: Liisa Kallio

Pienestä hahmosta voi syntyä tarina ja siitä voi kasvaa suuri juttu. Taitavan ja monipuolisen osaajan käsissä vaikka kokonainen orkesteri. Orkesteri, joka kantaa pienen hahmon nimeä. Orkesteri, jonka reipas musiikki ja tarttuvat sanat ilahduttavat lapsia ja aikuisia. Pikku Papun orkesteri on yhtye, jota fanitan lastenlasteni kanssa. Liisa Kallio on kuvittaja, kirjoittaja, sanoittaja ja musikantti. Hän on antanut ilmeen monen kirjailijan hahmoille. Hänen itsensä kirjoittama ja kuvittama Eläinten uintiretki (2002), on edelleen yksi suosikkikirjoistani.

Liisa Kallio valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1995. Hän sai Kylli Koski -palkinnon vuonna 2010.

Marketta Könönen

Kerran seuratessani lemmikkikilpikonnamme Mintun hiljaista puuhailua, mieleeni pompahti, että olisipa kiva tehdä tarina kilpikonnasta, joka vaihtaisi kilpensä tilalle aina jonkin uuden esineen. Mietin mitä kaikkea voisi kilven sijaan käyttää: munankuorta, käsinettä, kotiloa… Näin sai alkunsa ensimmäinen Pikku Papu -kirja.

Raapustin kuvakäsikirjoituksen vanhaan muistikirjaan kuopuksen lastentusseilla ja kipitin näyttämään kustannustoimittajalle. Sain häneltä kustannuslupauksen sekä neuvon pitää kuvitus tarpeeksi simppelinä. Tuota ohjenuoraa olen noudattanutkin niin kuvien kuin tekstienkin osalta.

Kilpikonnan nimeksi keksin pikku Papu, sillä papuhan on pyöreä ja ponteva nimi, samanlainen kuin itse hahmokin, joka on lisäksi ihan pikkuinen, kuten sen lähinnä hyönteismaailmasta olevat ystävänsäkin. Vasta jälkikäteen hoksasin, että moni kutsuu vauvaansa Papuksi. Nimi tuntui entistäkin sopivammalta.

Pikku Papun maailma on graafisen pelkistetty ja iloisen värinen, koska se on pikkulapsille suunnattu. Haluan Pikku Papu -kirjojen ja -laulujen kautta välittää iloa ja hyvää mieltä. Kuvissa hahmot esiintyvät lähes aina joko suoraan edestä tai sivuprofiilissa. Olen pelkistänyt hahmot, mutta pitänyt ne ilmeikkäinä. Pienin tehokeinoin hahmot voivat ilmaista suuria tunteita.

Tunteista Pikku Papu -kirjoissa ja ja niiden runoista sävelletyissä lauluissa kerrotaankin, sekä vaikkapa luonnosta tai ystävyydestä. Ylipäätään jokapäiväiseen elämään liittyvistä tärkeistä asioista.

Selkeä kuvakieli joustaa moneen tarkoitukseen ja tekniikkaan. Hahmot sopivat myös ääriviivoin piirrettäväksi. Livekuvitan välillä Pikku Papu -kirjojen lauluja esittävän Pikku Papun Orkesterin konsertteja, ja silloin hahmojen yksinkertaisuudesta on hyötyä – ehdin piirtää kuvituksen yhden laulun aikana, noin kahdessa minuutissa. Kirjoista muokkaamani värikkäät ja selkeät kuvat toimivat myös konserttien taustakuvina, ja kuvitusteni maailmasta animoituja elementtejä käytetään Pikku Papun Musiikkisirkuksen esityksissä. Olen tehnyt lauluista myös muutaman musiikkivideon YouTubeen livepiirtämällä. Kollaasitekniikka sopii tuohon tarkoitukseen mainiosti, hahmot säilyttävät olemuksensa.

Pikku Papu -kirjoja on kertynyt jo monenlaisia; kuvakirjoja, kirjan ja cd-levyn kokonaisuuksia, värityskirjoja sekä nuottikirja leikki- ja askarteluohjeineen. Uusimmat ovat pahvisivuisia pikkukirjoja, ja olen muokannut kuvitustyyliäni entistä värikkäämpään ja vapaampaan suuntaan. Pahvikirjoja on todella hauska tehdä, kiteyttää kirjan sisällöt ja hersyttää kuvituksilla. Ensi syksynä ilmestyy uusin, ja lisää loruja ja laulujakin on hautumassa.

Liisa Kallio

ibby_palluroita

Hahmo: Prinsessa Pikkiriikki

Kuvitus: Ninka Reittu, teksti: Hannele Lampela

Kirjan sankarin muotokuva on tärkeä. Mikäli kirjoittajan ja kuvittajan näkemykset sankarista ja hänen olemuksestaan osuvat yksiin, siitä on hyvä lähteä eteenpäin. Teksti ja kuva ruokkivat toisiaan ja sankari saa uusia piirteitä. Kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö saattaa sarjan edetessä muuttua ystävyydeksi. Niin kävi Hannele Lampelalle ja Ninka Reitulle. Prinsessa Pikkiriikki on vallaton sankari ja monen pikkutytön suuri idoli.

Marketta Könönen

Tapasimme kirjailija Hannele Lampelan kanssa ensimmäisen kerran vasta kun ensimmäinen Prinsessa Pikkiriikki oli ilmestynyt. Hannele oli sellainen tuikkivasilmäinen kaunotar, joka näytti aivan Pikkiriikiltä. Meillä synkkasi heti. Ollaan jaettu tätä matkaa nyt viiden kirjan verran ja minulle tämä aika on ollut äärimmäisen ihanaa ja kasvattavaa. On hienoa tehdä töitä ihmisen kanssa, joka jakaa saman intohimon. Meillä on ikäänkuin yhteinen lapsi, jota kumpikin haluaa tavallaan kasvattaa ja vaalia, ja jota molemmat rakastavat yhtä lailla. Välillä otamme yhteen, kuten ihan oikeiden vanhempien kuuluukin.

Löysimme toisemme kustantajan kautta, tai he löysivät meidät ja laittoivat yhteen. Täydellinen naimakauppa! Olen tästä ikuisesti kiitollinen nerokkaalle kustannustoimittajallemme Katriina Kauppilalle. Sain nimittäin samalla kertaa työkaverin ja ystävän. Nykyään jaamme Hannelen kanssa päivittäin ajatuksia kirjoista ja elämästä, ja hyvin paljon lapsistamme. 

Ennen yhteyttä Hannelen kanssa olin kyllä tehnyt töitä muidenkin kirjailijoiden kanssa. Pidän kovasti roolistani kuvittajana, kun pääsen yllättämään tekstintekijän omalla näkemykselläni ja luomaan kokonaisuutta. Jokin viehätys on myös siinä kurinalaisuudessa, joka liittyy kuvittamiseen. En voi sooloilla, vaan seuraan alkuperäistä tarinaa tarkasti ja sitä kunnioittaen. Omien kirjojeni kohdalla olen mielivaltainen diktaattori, joka muuttaa tekstiä jos kuva ei siihen sovi tai toisinpäin. On upeata, että voi työskennellä näin monin eri tavoin, erilaisten toimijoiden kanssa. 

Asun kuitenkin kaukana pääkaupunkiseudulta, mikä rajaa sitä, että en voi kovin helposti tavata ketään kasvotusten. Olen kokenut tämän hyvänä asiana, olen omassa rauhassani ja minut saa kiinni puhelimella tai sähköpostilla, jos tarvetta on. Työpäiviini ei kuulu palavereja eikä tapaamisia, usein saattaa kulua viikkojakin, etten näe perheen lisäksi ketään muita paitsi kaupan kassan ja päiväkodin opet. Tämä luo minulle mielenrauhaa ja lisää luovuutta. 

Koen todellakin, että kuvittajuus tekee minusta etuoikeutetun kirjailijan. Nämä kaksi ammattia täydentävät toisiaan ja saan nauttia kirjojen tekemisestä tuplapaljon!

Ninka Reittu

ibby_palluroita

Hahmo: Siiri

Kuvitus: Mervi Lindman, teksti: Tiina Nopola

Ella, Memmuli, Peppe, Prinsessa Rämäpää ja Siiri ovat sukua toisilleen. Kaikkien humorististen, hauskojen, vauhdikkaiden ja ilmeikkäinen sankarien takana on kuvittaja Mervi Lindman. Timo Parvelan, Elina Hirvosen ja Tiina Nopolan tekstit ovat innostaneet  kuvittajaa ja lopputulos on tuttu monessa lapsiperheessä. ”Kirjat on ihania, hauskoja, parhaita ja koska niitä tulee lisää.”  Mervi Lindman on syntynyt huhtikuussa 1971 ja valmistunut Aalto-yliopistosta, muotoilun laitokselta. Nauru, leikkimielisyys ja hyvä huumori ovat tyypillisiä kuvittajalle ja aikuislukijakin nauttii niiden lopputuloksesta.

Marketta Könönen

Siiri-kirjat saivat alkunsa Tiina Nopolan Emma-tyttären koirakuumeesta ja muista lapsuudenaikaisista tempauksista ja tapahtumista. Myöhemmin sarjaa on kehitelty yhdessä. Erilaisista ideoista jokin innostaa Tiinaa kehittelemään ja kirjoittamaan uutta tarinaa. Teemme aika tiivistä yhteistyötä. Käymme Tiinan kanssa kirjanteon yhteydessä läpi niin tekstiä kuin kuviakin, jotta saamme niiden yhdistelmän toimimaan mahdollisimman hyvin. 

Ensimmäinen kirja esittelee Siirin, joka tutustuu kolmeen Ottoon: pikku-Ottoon, keski-Ottoon ja iso-Ottoon. Tiinan Emma-tyttären päiväkodissa oli oikeasti kolme Ottoa, joita kutsuttiin näillä nimillä.

Minä tein kuvituksia Tammen oppikirjojen puolelle Tiinan kehitellessä Siiriä. Tiinan ensimmäisen Siiri-käsikirjoituksen aikoihin satuin Tammen lastenkirjapuolen kustantajan puheille. Näin teksti löysi kuvan.

Siirejä on nyt tehty yhteensä 16 ja lisää on tulossa. Siiri-kirjoja on myös käännetty useille kielille.

Siiri sai nimensä Tiinan tyttären toisen nimen (ja tyttären mummin) mukaan. Siiri on temperamenttinen ja empaattinen tyttö, joka seikkailee kolmen Oton kanssa. Otoista nuorin, pikku-Otto, on noussut kirjasarjassa muita Ottoja isompaan rooliin ja ystävyys Siirin kanssa on läheisempää. Isommat Otot saattavat vähän kiusoitella pikku-Ottoa ja Siiriä, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat kavereita ja auttavat ja kannustavat toisiaan. Siireissä käsitelläänkin paljon lapsen tunteita ja lasten välistä vuorovaikutusta.

Siirin ulkoinen olemus tuli vanhoista pöytälaatikkoluonnoksista, joissa olin piirrellyt tanssivaa tyttöä, jolla oli pystyraidallinen mekko ja saparo pään päällä. Olin myös nähnyt Tiinan tyttären ennenkuin aloin luonnostelemaan Siiriä ja Emmalla oli silloin saparo pään päällä. Siirin hahmo ja kuvitustyyli ovat kehittyneet vuosien varrella voimakkaamman väriseksi ja hahmoihin on tullut selkeyttä. Ensimmäisissä Siireissä on taas nähtävissä enemmän herkkyyttä viivassa. 

Siireissä tapahtuu paljon eli tekstiaukeamalla on paljon asioita, joista minun pitää valita, mikä on tarinan kannalta tärkeintä näyttää kuvallisesti.

Joillain aukeamilla on paljon irrallisia kuvia, hieman sarjakuvan tapaan. Ne ilmaisevat reaktioita, ilmeitä ja tunteita. Joillain aukeamilla on iso kuva, joka luo enemmän tunnelmaa. Tunnelman lähtökohta on teksti ja sen päälle minun mielikuvani tilanteista ja valintani, miten haluan tuoda asian esiin, Värien, rajausten ja painotusten avulla. 

Olemme saaneet Siireistä hyvää palautetta. Kirjasarjaa tykkäävät lukea niin pienet kuin vähän isommatkin – jopa koululaiset. Siirejä lainataan ahkerasti kirjastoissa ja ne kuuluvat monen perheen yhteisiin lukuhetkiin. Se lämmittää mieltä.

Mervi Lindman

ibby_palluroita

Unna Lehtovaara 3 v. kommentoi kirjaa Siiri löytää simpukan

”Mä olen ihan vauvasta asti käynyt uimakoulussa. Nyt mä osaan sukeltaa, mutta ennen mä en tykännyt sukeltaa. Tämä on myös siksi mukava kirja, kun siinä on simpukoita. Mummin ja ukin luona mä kuuntelen aina simpukan ääntä, vaikka osaan jo käydä vessassa. Silloin kun mä olin pieni ja harjoittelin potalla oloa, simpukan suhinan kuuntelu auttoi.”

Päiväkoti Pikkututkijan 4–5-vuotiaiden lasten kommentteja Siiri löytää simpukan -kirjasta

”Hauska, kaikki oli hauskaa. Tykkäsin kun se osasi sukeltaa”

”öö siinä silleen riideltiin niin en tykännyt”

”Siinä oli koira”

”Sukkajuttu oli hauska”

ibby_palluroita

Hahmo: Tomppa

Kuvitus ja teksti: Kristiina Louhi

Miten tehdään sarjaa, joka jatkuu ja pysyy elinvoimaisena vuosikymmeniä? Se on taito, joka muutamalla kokeneella, taitavalla ja ansioituneella kuvittajalla on hyppysissään. Yksi heistä on Kristiina Louhi. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1975. Sen jälkeen hän on kuvittanut yli sata teosta. Osan hän on kirjoittanut ja kuvittanut, osan kuvittanut toisen tekstiin. Aatos ja Sofia, Aino, Alvar, Hilma, Tomppa ja Tyttö ovat seikkailleet useammassa kirjassa. Finlandia Junior -palkinto myönnettiin vuonna 2004 Riitta Jalosen kirjoittamalle ja Kristiina Louhen kuvittamalle kirjalle Tyttö ja naakkapuu. Pro Finlandian hän sai vuonna 2014. Kristiina Louhen kirjoittama ja kuvittama Tomppa-sarja on hänen pitkäikäisin sankarinsa. Tomppa on ilmestynyt 26 vuotta ja hän on yhä voimissaan. Missä piilee Tompan salaisuus?


Olin tehnyt jo vuodesta 1983 Aino-tytöstä kertovaa katselukirjasarjaa, joka suosiostaan huolimatta alkoi tulla tiensä päähän, koska kirjojen sankaritar kasvoi kirja kirjalta ja oli jo tulossa kouluikään. Kustannustoimittajani Terttu Toiviainen alkoi ehdotella uuden kirjasarjan kypsyttelyä.

Vuonna 1993 ilmestyi Tomppa-vauvasta kertova kirja nimeltä Meidän Tomppa.
Suunnittelin kuvaavani nyt pelkästään vauvasankarin elämää. Näin voisin välttää edellä mainitun Aino-kirjojen ongelman; Tomppa ei karkaisi katselukirjaformaatista ulos. Keskityin siis vauvanäkökulmaan ja jätin kirjoista aikuisten kuvaamisen mahdollisimman vähiin, lähinnä vain lattiaperspektiivistä nähtyihin jalkoihin.

Aika pian ymmärsin, että vauvaelämässäkin antoisinta on yhä laajeneva kokemusmaailma ja uuden oppiminen. Ihan pienen vauvan elämästä ei kovin montaa kirjaa synny. Vuorovaikutus aikuisen kanssa tuntui yhä tärkeämmältä ja annoin periksi. Kirjoihin alkoi ilmestyä viitteellisten käsien, jalkojen, hameenhelmojen tai housunlahkeiden sijasta myös kokonaisia kuvia Tomppa-vauvan perheenjäsenistä.

Kahdeksantoista kirjan myötä Tompasta on kasvanut reipas pikkupoika. Hänen perheeseensä kuuluvat isä ja äiti, mummi, Vappu-koira ja nyt myös pikkuinen Kerttu-sisar. Vieläkään en halua määrittää Tompan tarkkaa ikää, enkä esimerkiksi hänen puhetaitojaan, mutta monenlaisia kokemuksia, iloisia ja joskus vähän hankaliakin, hänen elämäänsä on jo ehtinyt kertyä. Toivon Tompan olevan sankari, johon on helppo samaistua ja tunnistaa hänen elämässään tapahtuvia asioita.

Tompalla ei ole todellisessa elämässä suoraa esikuvaa, vaikka olenkin kolmen lapsen äiti.
Pohjimmiltaan tunteet ja tarpeet, ilot ja surut ovat samoja sekä lapsen että aikuisen maailmassa ja siitä kokemuksesta kirjojeni päähenkilöt ja heidän elämänsä muovautuvat. Lapsuuden kokemus on tuttu meille jokaiselle ja se on ehkä tärkein osviitta.

Yksittäiset teokset molemmissa kirjasarjoissani ovat syntyneet, kun mieltä on askarruttanut jokin asia, jota olen halunnut kirjan välityksellä käsitellä tai jakaa. Mitään painostavaa ennakkosuunnitelmaa tai aikataulua sarjojen laajuudesta tai sisällöstä ei kustantajan taholta ole koskaan asetettu ja niin on ollut hyvä.

Olen saanut Tomppa-kirjoista vuosien myötä paljon ihanaa palautetta. Sen merkitystä ei voi vähätellä silloin, kun olen päättänyt tehdä vielä yhden kirjan.

Ja vielä yhden…

Kristiina Louhi

ibby_palluroita

Päiväkoti Pikkututkijan 4–5-vuotiaiden lasten kommentteja kirjasta Tomppa ja tohtori Korva

”Kissa KII on kiva”

”Tompan piirustukset oli parhaat”

”Minä tykkäsin lääkäristä ja sen nimestä”

”Minä tykkäsin Tompasta”

”Mitä lääkettä Kissa Kii sai? Ehkäpä kissalääkettä?”

Unna Lehtovaara 3 v. kommentoi kirjaa Tomppa ja tohtori Korva

”Mulla oli kerran nuhaa ja flunssa. Ja mulla on itselläni stetoskooppi, jolla voi leikkiä. Mulla on paljon sairaita leikkieläimiä, joita pitää laittaa sairaalaan ja hoitaa. Ukkikin hoiti niitä hyvin ja antoi niille lääkettä mökillä. Ne oli kamalan sairaita”

ibby_palluroita

Hahmo: Typy

Kuvitus: Sari Airola, teksti: Sanna Isto ja Eppu Nuotio

Tarinat ja kuvat eivät ole kiinni paikasta. Tarina voi syntyä Berliinissä ja kuvat siihen vaikka Yhdysvalloissa. Sari Airola innostui kirjoittamaan omia tarinoitaan asuessaan ulkomailla. Hongkong ja Istanbul ova olleet hänen kotikaupunkejaan. Valmistuttuaan vuonna 1997 taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, hän on asunut useita vuosia muualla. Omien tekstiensä lisäksi hän on kuvittanut useita Sanna Iston ja Eppu Nuotion sekä Päivi Franzon kirjoittamia tarinoita. Tunteet, tunnelmat ja värit hersyvät kuvista.

Marketta Könönen

Kirjailijat Eppu Nuotio ja Sanna Isto synnyttivät Typyn asuessaan Berliinissä.

Kirjailijat pyysivät minua kuvittamaan tarinan. Ensimmäinen tarina, Typy ja topakka tonttu, ilmestyi vuonna 2015.

Typyjä on nyt neljä ja viides on työpöydälläni. Saattaa olla, että Typy tulee kohtaamaan vielä useita satuhahmoja tulevaisuudessakin.

Olen pitänyt näyttelyjen yhteydessä työpajoja lapsille ja sieltä on tullut kivoja kommentteja Typy-kirjoista. Erityisesti Typy ja muriseva mörkö on ollut lasten mielestä vaikuttava tarina. Mörkö näkyy ensin vain kurottavina käsinä, sitten karvatyynynä ja lopulta Typy kohtaa otuksen silmästä silmään. Lapset pitävät tästä jännityksen rakentamisesta. Typy kohtaa rohkeasti pelkäämänsä otuksen ja jopa pesee sen suihkussa ihan itse. Tarinassa näkyy hyvin pelon kohtaaminen ja voittaminen sekä Typyn empaattinen lämpö tätä karvaista hahmoa kohtaan.

Minä saan tarinat ihan valmiina. Joskus ehdottelen tilojen tai maiseman muutosta, muuten seuraan ihania tarinoita alusta loppuun. Kirjailijat antavat minulle vapaat kädet, mutta ehdottavat joskus kuviin muutoksia, kun heillä on jostain oma näkemys. Nämä muutetut kuvat ovat aina toimineet juonen kannalta todella hyvin.

Nyt neljä kirjaa tehtyäni koen, että tunnen jo Typyn luonteen ja temperamentin. On ihana lähteä ratkomaan uusien olentojen ja Typyn kohtaamisia. Typyjen kuvat ovat aika yksinkertaisia ja taustat viitteellisiä. Kuitenkin toivon, että kuvista löytyy vinkkejä tapahtumiin niille, jotka haluavat etsiä tekstin ulkopuolisia juttuja kuvista. Esimerkiksi mörkökirjassa tädillä on mörön metsästykseen lähdettäessä erilaisia välineitä. Lasten kanssa on kiva miettiä, miten niitä käytettäisiin, jos mörkö löytyisi.

Yritän etsiä jokaiseen kirjaan oman värimaailman, jotta tarina löytäisi mielenmaisemansa myös niin. Tekstit ovat aika niukkoja ja kertovat toiminnasta olennaisen yleensä Typyn näkökulmasta. Kuvittajana lisään sinne myös muuta perhettä ja asioita, joita Typyn elämässä on. Näin lapsi ei joudu kohtaamaan näitä olentoja ihan yksin. Vanhemmat (tai täti) ovat kotona, vaikka vähän kauempana.

Typy on aktiivinen, herkkä ja sisäisesti rohkea tyttö. Hänellä on villimielikuvitus. Typy saattaa olla hieman yksinäinen. Näin satuolennoille jää tilaa ilmaantua mitä yllättävimmissä paikoissa.  Ne eivät olekaan mitään ihan tyypillisiä satuolentoja. Typyn kohtaamat peikot ja tontut ovat erilaisia kuin totutut peikot ja tontut. Saapa nähdä, mitä Typy seuraavaksi kohtaa!

Sari Airola

ibby_palluroita

Hahmo: Vesta-Linnea

Kuvitus: Salla Savolainen, teksti: Tove Appelgren

Salla Savolainen syntyi Luumäellä vuonna 1962 ja valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 1994. Karkkilassa asuva kuvittaja sai Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 2005, Kukko-palkinnon vuonna 2013 ja Adventure-palkinnon vuonna 2017. Salla Savolaisen kuvitustuotanto on laaja ja monipuolinen. Heinähattu ja Vilttitossu -kirjojen kuvittamisen hän aloitti vuonna 2012. Toinen laaja sarja on yhteistyössä Reetta Niemelän kanssa syntynyt Tikkumäki-sarja.

Marketta Könönen

Vesta-Linnea-sarja sai osaltani alkunsa 2000-luvun alussa. Tammi-kustantamosta pyydettiin kuvittamaan uuden tekijän, Tove Appelgrenin, teksti. Olin aloitteleva kuvittaja, tehnyt muutamia vuosia oppikirjakuvituksia ja Tammi oli vastikään julkaissut ensimmäisen oman kirjani. Oppikirjatöissä oli juuri sillä hetkellä melkoinen työmaa ja kieltäydyin. Paria päivää myöhemmin posti kiikutti minulle paksuhkon kirjeen Tammen toimittajalta, saateena lyhyt viesti: ”Laitan nyt kuitenkin tämän käsikirjoituksen nähtäväksi jos muuttaisit mielesi”.

Vesta-Linneat ovat olleet aika lailla kuvittajan unelmatyö. Tove ei koskaan kerro tekstissään mitään ylimääräistä – ei maalaile tapahtumapaikkoja, ei kuvaile ulkonäköjä tai ilmeitä, ei selitä taustoja, vaan keskittyy tapahtumiin ja henkilöiden tuntemuksiin. Kirjoja on ilmestynyt harvakseltaan ja joka kerta, kun olen saanut tekstin, se on ollut yhtä ajateltu, hiottu ja viimeistelty. Luulen, että teemoilla on ollut lähtökohtansa todellisuudessa ja ehkä sen vuoksi ne tuntuvat niin tosilta ja helposti samaistuttavilta. Teksteissä on mielestäni sellaista yleispätevyyttä, joka ainakin itseni saa nyökyttelemään: kyllä, tiedän mistä tässä puhutaan. Kyllä, minäkin olen ajatellut ja tuntenut juuri noin.

Kuvittajana minulla on siis varsin vapaat kädet kertoa omaa näkemystäni. Tove antaa minulle harvoin ohjeita. Joskus Tove ei kirjoita tekstiin edes aika oleellisia seikkoja, kuten jonkun kirjan kohdalla vaikkapa sitä, että perheen äiti on raskaana, ja tällaisista ajatuksistaan hän toki ohjeistaa.

Sarjan tekemisessä on omat helppoutensa ja vaikeutensa. Raamit ovat valmiit ja on hauska palata tuttujen tyyppien pariin. Ei tarvitse miettiä, miltä kukakin tai ympäristö näyttää. Ongelmia taitaa kuitenkin väistämättä tulla kaikkien kuvitusten parissa. Sarjoissa ne liittyvät kohdallani siihen, että on vaikea päästä samaan tuntumaan ja tunnelmaan, varsinkin jos aikaa kuluu. Piirtämisen tyyli kehittyy ja muuttuu siinä kuin ihminen itsekin. Itsellänihän ei ole koskaan ollut vain yhtä mielitekniikkaa, eikä varmaan edes tyyliä, vaan kun olen kuvittanut paljon erilaisia tekstejä, on usein tehnyt mieli kokeilla jotain uutta. Palaaminen johonkin aikaisempaan vaatii välillä paljonkin työtä ja liika yrittäminen helposti kostautuu, piirtäminen kankeutuu ja kuvien elävyys sammuu. Myös teknisestikin voi olla vaikea tavoittaa samanlaista kuvantekemistä: Käytinkö pelkästään vesiväreja? Lisäsinkö niihin guassia? Mitä kyniä käytin? Joskus muistan vaikka hiukan rikkoneeni tussikynäni kärkeä, jotta viivasta ei tulisi niin kova ja ilmeetön. Sarja on haastava kuvittajalle myös siinä mielessä, että kun ympäristö on sama (näissä kirjoissa useimmiten koti), on välillä vaikea löytää uusia näkökulmia ja tuntuu, että alkaa tylsästi toistamaan itseään. 

Ensimmäinen Vesta-Linnea ilmestyi jo lähes 20 vuotta sitten, ja nyt on enää vaikea palauttaa mieleen, miten hahmo kehittyi. Yleensäkään ei ole olemassa jotain tiettyä valaistumisen hetkeä, vaan hahmo muokkautuu lukuisten kokeilujen kautta. Näin kävi todennäköisesti Vesta-Linneankin kanssa.

Vesta-Linnea näytti minusta sellaiselta tytöltä, jota itse lapsena olisin ehkä vain kaukaa ihaillut. Hänen perheensä on suloisesti boheemi suurperhe. Heidän kotinsa on usein epäjärjestyksessä, mutta ei koskaan ankeasti tai välinpitämättömästi sotkuinen. Keittiön pöytä on iso ja sen ääreen kokoonnutaan usein syömään, touhuamaan ja juttelemaan. Hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen ovat tärkeässä osassa. Jos äiti onkin välillä väsynyt ja tiuskahteleva, on homma siltikin hänellä hyvin hallussa. Isän osuus on vähän monimutkaisempi. Hänen alussa huolehtiva, viisas ja rauhallinen hahmonsa katoaa kolmanteen kirjaan mennessä. Taisi lähteä tutkimusmatkalle jonnekin kauas… Alun pitäenkin olen suhtautunut äidin elämään aika realistisesti ja samalla tuntenut suurta myötätuntoa häntä kohtaan. Hänellä on jatkuvasti paljon töitä. Kesämökilläkin on tekemistä aamusta iltaan, vettä pitää kantaa ja tiskit pestä, pyykkejä kuivuu narulla. Olen ehkä ajatellut, että näyttäessäni kuvissa tätä jatkuvaa tekemistä, toisin näkyväksi sitä, miten paljon äidit tekevät kotitöitä ja miten tiukassa on oma aika.

Vesta-Linnea taas on kasvanut kirjojen myötä huomattavasti monisyisemmäksi hahmoksi, kuin alussa ajattelin. Hänellä on paljon mielikuvitusta ja myös huomattavasti problemaattisempi suhde maailmaan kuin vaikkapa pikkusisko Wendlalla. Jos Wendla pukee pehmolelujaan ja työntää niitä kärryissä lakkaamatta höpöttäen ja lauleskellen, kehittää Vesta-Linnea huimia roolileikkejä mielikuvitusmaailmassaan. Hän voi olla äkkipikainen ja suuttuessaan raivokas, mutta siltikin hänen on vaikea kertoa tunteistaan, varsinkin negatiivisista, helposti ja suoraan, ja hän vetäytyy hautomaan niitä mielensä syövereihin. Nämä surkeimmat ajatukset ja vajoaminen syvälle oman mielensä mustuuteen muuttuvat yöllä painajaisiksi kaivonoidasta. 

Viimeinen kirjoista, Vesta-Linnea ja kaverit, näyttää myös kaveruussuhteissaan pettymään joutuvan tytön. Hän ei siis ollutkaan se, jonka suosiosta kaikki kilpailevat, ajattelin. Oli riipaisevaa kuvittaa hänen pikkuhiljaa karisevaa itseluottamustaan, epävarmuuden lisääntymistä, koko kehoon hiipivää pettymystä, kun yksi kerrallaan iloiset odotukset karisevat ja lopulta ovat vain kuin se surkea ötökkäparvi lattialla, jota Vesta-Linnea kirjallaan mäiskii.

Sarjat herättävät joskus kriitikoissa ja yleisössä tyytymätöntä mutinaa ja kysymyksiä, että eikö voisi tehdä enemmän itsenäisiä kirjoja eikä samaa toistavia sarjoja. Välttämättä en tekijänäkään ole sarjojen ystävä, mutta mielestäni Vesta-Linneaa ei tehdä turhaan. Ainakin itselleni Vesta-Linnean hahmo on kirjojen myötä syventynyt ja saanut uudenlaisia sävyjä. Teksti kertoo valtavan tarkkanäköisesti perheestä, sisarussuhteista, äidin ja tyttären suhteesta, kasvamisesta, ihmisenä olemisesta.

Mitään julkaisusuunnitelmaa meillä ei näiden vuosien aikana ole Vesta-Linneoista ollut. Muutaman kerran olen jo ajatellut, että ehkei uutta enää tule. Mutta sitten: pling! Sähköpostiin putoaa uusi käsikirjoitus.

Salla Savolainen

ibby_palluroita

Hahmot: Viisi villiä Virtasta

Kuvitus: Noora Katto, teksti: Anneli Kanto

Noora Katto on tamperelainen freelance-kuvittaja. Hän on opiskellut graafista suunnittelua Ikaalisissa ja visuaalista suunnittelua Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hänen viestinnän koulutusohjelman opinnäytetyönsä Lasten kuvakirjasarja ”Viisi villiä Virtasta” suunnittelu ja toteutus on mainio johdatus kuvittajan työhön ja siinä eteen tuleviin ongelmiin: miten luoda sarjan ensimmäisessä osassa kirjailijaa, kustannustoimittajaa ja kuvittajaa itseään tyydyttävä lapsiviisikko, joista jokainen on tunnistettava itsensä kaikkine luonteenpiirteineen, tapoineen ja ilmeineen?

Viidessä villissä Virtasessa hahmosuunnittelu, kuvakäsikirjoitus, kuvakerronta, värimaailma ja kaikki muu on kohdallaan. Anneli Kanto ja Noora Katto ovat luoneet lukijoita ja arvostelijoita innostavan kirjasarjan Virtasen lapsikatraasta. Anneli Kanto sai teossarjasta IBBY Finlandin myöntämän Anni Swan -mitalin vuonna 2018. Pirkanmaan alueella kirjastoista jokaista sarjan osaa on lainattu tuhansia kertoja.

Marketta Könönen

Sain tilaisuuden kuvittaa Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaa tehtyäni ensin muita Annelin Kannon kirjojen kansikuvituksia. Sarjan ensimmäinen osa lähti liikkeelle hahmosuunnittelun ja näytekuvien myötä. Kirjasarjaan on tällä hetkellä tekeillä 11. osa, Veera Virtanen ja kiusaaja, joka ilmestyy keväällä 2020.

Virtasen lapsia on viisi ja he ovat kaikki omanlaisiaan ja erilaisia yksilöitä. Kirjoissa käsitellään tärkeitä, arkisiakin aiheita lapsen näkökulmasta ja tunnetaidot ovat paljon esillä. Olemme tehneet tietoisen valinnan, että lasten vanhemmat ovat melko näkymättömässä roolissa kirjojen kuvituksissa. Lapset ovat keskiössä ongelmanratkaisijoina ja toimijoina. Hienoimpia asioita, mitä sarjasta on mielestäni sanottu on, että se on lapsia voimaannuttava. Samaistun lapsista eniten Vilmaan, joka on vähän arka, mutta kuitenkin kerää aina rohkeutensa ja päättää uskaltaa. Minusta oli ihana lukea jostain blogiarviosta, että Vilman uskallus lähteä virpomaan pienempien sisarusten kanssa oli toiminut kannustavana esimerkkinä pienelle lukijallekin (Vilma Virtanen virpomassa, Karisto 2018).

Teen melko itsenäisesti kuvituksia kirjaan. Yhteistyö Annelin kanssa sujuu hyvin ja olen kiitollinen siitä luottamuksesta ja vapaudesta, minkä olen työhöni sekä häneltä että Kariston kustannustoimittajalta Sirja Kuneliukselta saanut. Saan Annelilta valmiin käsikirjoituksen, jonka pohjalta lähden työskentelemään. Näytän työskentelyn aikana kuvitusten eri vaiheita ja kokonaisuuden kehittymistä. Joskus saan kommenttia ja kehittämispalautetta, mutta usein valintoihini ei juurikaan puututa. Tekstiin saatetaan myös kuvitusten myötä tehdä vielä muutoksia.

Virtasten pariin on aina mukava palata, kun tietää, että saa toteuttaa myös itseään niiden parissa. Yritän käyttää kuvituksissa monipuolista kuvakerrontaa ja keksiä aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Ujutan esimerkiksi sarjakuvan keinoja mukaan silloin, kun se on mahdollista. Parhaimmillaan kuvitus laajentaa kirjailijan luomaa tarinaa ja maailmaa ja ainakin toivon, että olen Virtasissa onnistunut siinä.

Vaikka tarinoissa pyöritäänkin arjessa ja tässä todellisuudessa, olen ammentanut kuvituksiin paljon lasten mielikuvitusta ja rikasta sisäistä maailmaa. Kuvituksissa hahmojen ilmeikkyydellä on suuri merkitys ja väritys on tunnelman luojana erityisen tärkeässä roolissa. Inspiraatiota haen paljon omasta lapsuudestani kolmen sisaruksen kanssa. Olen myös tarkailija ja pistän merkille lähipiirini lasten kommelluksia. Seuraan lisäksi laajasti kuvituksen ja sarjakuvan kenttää ja ne toimivat suurina innoittajina.

Olen saanut paljon hyvää palautetta kuvituksistani ja minua ilahduttaa erityisesti, että kirjat kiinnostavat lapsia sukupuolesta riippumatta ja ikähaitari on laaja päiväkoti-ikäisistä koululaisiin. Käytän paljon huumoria kuvissa ja ne ovat värikkäitä sekä välillä myös vähän hurjia. Pidän tärkeänä, etten väheksy lasta lukijana ja koen, että kuvakirja on turvallinen tapa käydä läpi hieman vaikeitakin tunteita, etenkin aikuisen kanssa yhdessä luettuna. Siksi en kaihda niitä pienemmille lukijoille vähän pelottaviakaan kuvituksia. Annelin tekstien ja kuvitusteni huumori toimii minusta hyvin yhdessä ja parastahan on, kun totisten asioiden keskellä voi vähän nauraakin.

Noora Katto

ibby_palluroita

Unna Lehtovaara 3 v. kommentoi kirjaa Kastehelmi Virtasen oma tahto

”Tää on ihan PARAS! Kastehelmi on hyvä tyyppi. Se ihan naurattaa mua. Tässä kirjassa kaikkein parasta on sen Kastehelmen ilmeet.” (matkien Kastehelmen ilmeitä)

ibby_palluroita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.