Lukijalle 2/2020

Tämän Virikkeiden numeron 2/2020 teemana on solidaarisuus eli yhteisvastuullisuus, yhteenkuuluvuus, kunnioitus ja myötämielisyys toisia ihmisiä kohtaan. Ne ovat aina tärkeitä, mutta niiden merkitys on korostunut entisestään näinä poikkeavina aikoina.

Keskellä Välimerta, lähempänä Afrikan rannikkoa kuin Sisiliaa sijaitsee Italiaan kuuluva Lampedusan saari. Meren yli Afrikasta saapuu pakolaisia, joita varten saarella on vastaanottokeskus. Vuodesta 2012 saakka kansainvälinen IBBY on toiminut Lampedusan lasten hyväksi muun muassa kokoamalla saarelle sanattomian lastenkirjojen (Silent Books) kokoelman ja ylläpitämällä kirjastoa. Marraskuussa 2019 saarella järjestettiin IBBY Training Camp, johon kirjailija Katri Tapola osallistui. Hän kertoo kokemuksistaan tekstissään Tuulen ja meren tuomisia. Teksti on luettavissa myös englanniksi Gifts of the Wind and Sea. Teemaan liittyy Suomeen turvapaikanhakijana tulleen Seyed Nader Hoseinin runo ”Pakolainen on kuin lintu ilman pesää”.

Jaana Pesonen haastattelee kirjailija Raili Mikkasta hänen vuonna 1984 julkaistusta lastenkirjastaan Thuongin päivä. Teos on ensimmäinen Suomessa julkaistu kuvakirja pakolaislapsesta. ”Thuongin päivän julkaisusta on jo lähemmäs 40 vuotta, mutta tarinan keskeiset sisällöt ulkopuolisuudesta ja syrjinnästä ovat yhä kriittisen tärkeitä”, Pesonen kirjoittaa. Muita kotimaisia pakolaistarinoita ovat Sisko Latvuksen kirjoittama Kaukana omalta maalta (2011), Sanna Pelliccionin sanaton kuvakirja Meidän piti lähteä (2018) ja Katri Tapolan kirjoittama kaksikielinen Siinä sinä olet (2020), jonka tekstin on arabiaksi kääntänyt Aya Chalabee. Kirjan värikäs kuvitus on Muhaned Durubin. Kirja on arvosteltu Virikkeissä.

Miten valita antirasistisia kirjoja? Pesonen kokoaa yhteen kirjavinkkejä ja näkökulmia lasten- ja nuortenkirjoihin. Kirjat voivat toimia aloituksena ja myös syventymisenä keskusteluihin rasismista, syrjinnästä sekä antirasismista.

”Yhdessä ideoiminen ja tekeminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden ja yhteisen vastuun tunnetta.” Anna Sidorova kertoo muutaman esimerkin osallistavasta lastenkirjallisuudesta.

Tuula Pere kirjoittaa Facebookissa toimivasta Publishers Without Borders -ryhmästä, joka sai alkunsa kun pandemia perui kirjamessuja ympäri maailmaa. ”On selvää, että korona-ajan haasteet vaihtelevat suuresti sen mukaan, missä päin maailmaa toimitaan. Epidemian eteneminen ja vaikutukset ovat maakohtaisia, ja erilaisten turvatoimien ja rajoitusten toteuttaminen vaihtelee vastaavasti. Paljon on kuitenkin yhteistä, jota voidaan puida niin italialaisen ja singaporelaisen agentin kesken kuin hollantilaisen ja intialaisen kustantajan välillä”, hän kirjoittaa.

Miten koronakevät 2020 sujui Espoon kaupunginkirjastossa? Neljä kirjastopadagogia, Sissel Ray, Sara Nordlund-Laurent, Saala Erlo ja Julia Wickholm, kertovat omia kokemuksiaan ruotsinkielisessä artikkelissaan Bibliotekstjänster i undantagstillstånd.

Numeron loppupuolella solidaarisuus ulotetaan myös eläinkuntaan. IBBY Finland järjesti syksyllä 2019 yhteistyössä eläinoikeusjärjestö Animalian kanssa nuorten kirjoituskilpailun Eläimenä ihmisen maailmassa”. Kilpailuraadin jäsen Marianna Koljonen kokoaa yhteen nuorten kirjoituksissa nousseita teemoja artikkelissaan ”Halusin hänen kirjoittavan ystävistäni”.

IBBY Finland järjestää myös tänä syksynä nuorten kirjoituskilpailun, tällä kertaa yhteistyössä Lastenkirjainstituutin kanssa. Lukujäristys on lukemisaiheinen kirjoituskilpailu 13–19-vuotiaille nuorille. Kilpailuohjeissa pyydetään kirjoittamaan merkittävästä lukukokemuksesta: Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen? Mikä kirja tai tarina on mullistanut ajatuksiasi ja saanut oivaltamaan jotain uutta? Kilpailuun voi osallistua 29.8.–10.10.2020 ja tarkemmat kilpailuohjeet löytyvät kotisivuilta.

Antoisia luku- ja kirjoitushetkiä!

Jutta Setälä
päätoimittaja


Sisällys Virikkeitä 2/2020

Numeron ovat toimittaneet Jaana Pesonen, Tuula Pere ja Jutta Setälä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.