[m@ailaillaan] Pöllön koti – lukemisessa on sielun koti

Ukko Kärkkäinen

Lapsena rakastin paksua ja punaista eläinkirjaa. Siinä kuvat olivat mustavalkoisia. Muistan hyvin, miten joka kerta etsin juuri sen sivun, jossa korppi istuu valppaana kivikkoon kuolleen mustan hevosen päällä. Se oli minulle jotenkin mystinen kuva ja vieläkin, yli viidenkymmenen vuoden jälkeen, kun laitan silmäni kiinni, piirtyy kuva sieluni verkkokalvoille tarkalla resoluutiolla.

1180_007_(452x640)_20139112659Minulla ei ole yhtään muistoa siitä, että vanhempani olisivat koskaan lukeneet meille lapsille kirjoja esimerkiksi iltasaduiksi. Voi olla, että niin tapahtuikin, muttei tietoiseen muistiini ole piirretty tilanteesta merkintöjä.

Itse luin aikoinaan omille lapsille paljon kirjoja. Jostain syystä yksi kirja pomppaa ylise muiden, Arnold Lobelin Pöllön koti. Mikähän sen salaisuus onkaan?

Juuri sitä kirjaa pyysivät lapseni lukemaan monesti ilta illan jälkeen. Se kirja on lähes irtolehtipainos. Yksi tyttäristäni, joka taisi olla aikoinaan hänelle ostettu, otti kirjan omaan perheeseensä. Hän on teipannut teoksen. Lapsenlapset tykkäävät myös siitä kirjasta. Pöllön tarina näyttää siirtyvän sukupolvelta toiselle.

Erityisesti yhden kohdan muistavat aikuiset lapseni hyvin. Siinä pöllö ajatteli surullisia asioita ja itki astiaan. Sitten hän keitti tyytyväisena omista kyynelistään teetä.

Lasteni pienenä ollessa ajoimme kesäisin Lapista Savoon mummolaan. Matkat ovat jääneet mieleen jännittävinä kuuntelukokemuksina. Seikkailujen saaret, Korppi ja korven veikot ja niin edelleen. Yksi kirja, joka piti kuunnella ihan kahteen kertaan oli Momo. Aivan upea teos sekä lapsille, että aikuisille.

Nyt ukkina olen lukenut myös lastenlapsille. Miten ihanaa on vaikkapa makoilla riippumatossa pieni kainalossa ja viettää aikaa yhdessä jonkun hyvän lastenkirjan parissa. Joskus kuljen kirppareilla ja heti kun bongaan mielenkiintoisia sanoituksia ja inspiroiden kuvitettuja lastenkirjoja, kerään niitä mukaani. Meillä täällä kotona onkin paljon valinnanvaraa.

Vaimoni kanssa me usein otetaan, erityisesti aamuisin, pinkka pieniä Ulrich Schafferin runokirjoja. Kumpikin vuorollaan sekoittaa kirjoja silmät kiinni. Sitten sekoittaja valitsee sattumaotantana yhden ja avaa sen sattumakohdasta. Sen jälkeen hän lukee runon ääneen. Me molemmat luemme löydetyn runon, että kumpikin voimme olla kuulijoina. Tämän jälkeen reflektoimme runoa tunteittemme kautta, eli mitä runo meissä kummassakin herätti. Joskus saattaa kulua pitkä aika tarinoidessa tekstin herättämistä tunteista. Sitten on toisen vuoro valita oma runonsa. Nämä hetket ovat olleet meille molemmille tärkeitä. Samalla voi olla olemassa yhdessä toinen toisilleen.

Palaan omaan perheeseeni vielä.  Olleessaan seitemänkymmenen vuoden vanha äitini kertoi eräällä marjareissulla, että oli nuorena kirjoittanut novelleja. Kun hän oli sitten näyttänyt omille vanhemmilleen, olivat he pitäneet ”höpö höpönä” tuollaista harrastusta. Äitini oli polttanut novellinsa, eikä hän ollut sen jälkeen enää koskaan kirjoittanut sellaista ”höpö höpöä”. Millaisia kirjailijoita hänestä olisikaan isän kanssa tullut? Löysin nimittäin isäni kuoltua hänen kauniilla käsialallaan kirjoitun vihkon. Siellä oli aivan ihanaa kaunokirjallista tekstiä äidilleni heidän seurusteluajoilta. Sodassa pahasti traumatisoitunut isäni oli sairaalan asiakirjojen mukaan toivonut, ”että saisi lukea lapsilleen kuvakirjoja”. Se hämmensi minua, toi isästä ihan uuden puolen esiin.

Kirjallisuuden kautta voi katkaista ylisukupolvisia traumoja ja murtaa taakkasiirtymiä. Kirjallisuus ja kirjoittaminen hoitavat. Itse olen saanut kirjoittaa. Nyt runoja on jo yli kahdeksantoistatuhatta. Se on toiminut minulla tunteiden purkuväylänä. Puinen matka-arkku on täynnä erivärisiä vihkoja. Sana kerrallaan kirjoittaminen ja kirjallisuus on auttanut minua elämässä eteenpäin ja sen olen halunnut välittää lapsilleni ja lapsenlapsillenikin perinnöksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s