Nuortenkirjavuosi 2020

Tuija Mäki

Vakavia aiheita, huumoria ja optimismia

Eri harrastuksista kertovat kirjat ovat suosittuja sekä lasten että nuorten kirjallisuuden puolella. Niissä harrastetaan usein jotain urheilua, jääkiekkoa, jalkapalloa, ratsastusta, mutta myös muita harrastuksia on tullut mukaan. Kirjailijat tuntevat aiheensa hyvin ja innostus välittyy kirjoihin.

Jukka-Pekka Palviaisen Hanaa, Kosonen (Karisto) on ohut ja hauska uuden sarjan avausosa. Kaapo Kososen elämään tulee kertaheitolla mopo, romantiikkaa ja rikoksia. 15-vuotias Kaapo ostaa käytetyn mopon koulun kuumimmalta tytöltä, Jannikalta. Kun mopo sitten varastetaan pihasta heti ensimmäisenä yönä, on Kaapolla kavereineen edessä varkaiden jäljittäminen. Kuka vei mopon ja miksi? Kirjassa on paljon kiinnostavia mieshahmoja: ukki, isäpuoli, isä, kaveri Valtsu ja mopovarkaat. Sarjan seuraava osaAnna palaa, Kosonen on jo ilmestynyt tammikuussa 2021.

Satu Heimosen aiemmat kirjat kertoivat hevos- ja koiraharrastuksesta. Nyt kirjassa Soinnut solmussa (Mäkelä) pääosassa on nuoriso-orkesteri. Kymmenen orkesterinjäsenen silmin kuvaillaan keväistä harjoittelua ja yhteistä leirimatkaa. Henkilöiden ja näkökulmien vaihtuessa tarinan seuraaminen vaatii keskittymistä, mutta muuten tekstiä on helppo lukea. Mukaan on saatu erilaisia henkilöitä arkipäivän ja ihmissuhdeongelmineen. Jousiorkesteri on kiinnostava kohde. Nuorisojoukon pitäisi pystyä soittamaan yhdessä, vaikka he ovat hyvin erilaisia, eivät tunne toisiaan tai ovat riidoissa keskenään. Samanlaisia konfliktitilanteita voi kuvitella tulevan vastaan myös muissa harrastuksissa, varsinkin joukkueurheilulajeissa.

Myös Päivi Lukkarila on aiemmin kirjoittanut hevosista. Uutuusteos Kuinka saavutetaan zanshin (Nokkahiiri) on suunnattu pojille. Kirja ei ole kovin paksu ja siihen on mahtunut mukaan jokaiselle jotakin. Päähenkilö harrastaa pelaamista, eli e-urheilua, ja aloittaa karaten. Hänelle tapahtuu dramaattisia käänteitä lyhyen ajanjakson kuluessa: yläkoulun aloitus, kiusaaminen, tuntemattoman isän etsintä ja löytäminen, luokkatoverin sairastuminen syöpään, ihastuminen tyttöön.

Marika Riikosen esikoiskirjassa Ravilikat (Karisto) kuvataan kauniisti rakkautta hevosiin ja maaseudun elämää. Parhaat ystävykset Emma ja Kristin hoitavat viikonloppuisin vanhan pariskunnan hevosia pienellä ravitallilla. Tyttöjen ystävyys alkaa rakoilla, kun Kristiniä alkavat kiinnostaa muut asiat hevosia enemmän.

Nuorten aikuisten kirjoissa käsitellään rankkoja ongelmia.Elisa Niemisen Rikki revityissä (Myllylahti) on teema, jota ei ole juuri nuortenkirjallisuudessa käsitelty, perheenjäsenen narsistinen persoonallisuus. Päähenkilö on 17-vuotias Eve, jonka kymmenen vuotta vanhempi veli piinaa lapsuudenperhettään ja etenkin vauvaa odottavaa tyttöystäväänsä. Veljen huonosti kohtelemalla äidillä on paha masennus ja Even yritykset ratkaista veljen ongelmia ovat tuomittuja epäonnistumaan. Vuosia jatkunut piina vain pahenee kirjan loppua kohti, ja tekee mieli jo jättää lukeminen kesken. Valoa tarinaan tuo Even rakastuminen ihanaan poikaan, kunhan hän on ensin eronnut kelvottomasta poikaystävästä. Vaikka kirja päättyy jonkinlaiseen optimismiin, tuoko tarina toivoa niille, jotka kärsivät itse läheisen narsismista? Terveydenhoitohenkilökunnan soisi lukevan kirjan, niin paljon siinä käsitellään avun hakemista ahdistavaan tilanteeseen, mutta turhaan.

Myös Emma Sofianna Söderholminesikoiskirjassa Edes hetken elossa (Otava) sisar haluaa auttaa veljeään. Elsi on abiturientti, jonka vanhempi veli on muuttanut pois kotoa ja käyttää huumeita. Isä on masentunut, äiti on paennut ongelmia ulkomaille. Aluksi Elsi yrittää saada veljeään takaisin kotiin ja lopettamaan huumeiden käytön, mutta alkaa sitten itsekin kokeilla.

Kirjoissa täytyy joskus oikoa mutkia suoriksi. Huumeiden kokeilu johtaa nopeasti ja helposti vahvempiin aineisiin. Huumeiden käytöstä kertovia uusia kirjoja ilmestyy todella harvoin. Vaikka aihe varmasti kiinnostaisi lukijoita, siitä on vaikeaa kirjoittaa. Onnellinen loppu ei ole vaihtoehto. Toisaalta pitäisi välttää liiallista osoittelua ja opettavaisuutta. Söderholmin kirjassa kieli on kaunista, lyhyitä lauseita ja lyhyitä lukuja on helppo lukea. Tarina sen sijaan ei ole kaunis, vaan hyvin realistinen, välillä inhorealistinen.

Elina Kilkun Ihana tyttö (Bazar) kertoo teinitytön ja aikuisen opettajan/ohjaajan välisestä seksisuhteesta. Samaa aihetta on käsitelty viime vuonna myös muutamissa käännöskirjoissa. 15-vuotias Reetta on saanut pääosan musikaalista, jota ohjaa nelikymppinen ammattiohjaaja Jarmo. Reetta on sympaattinen hahmo, älykäs, yksinäinen ja epävarma. Hän kaipaa rakkautta ja hyväksyntää, haluaa olla vakavasti otettava näyttelijälupaus. Kirjassa kuvataan uskottavasti, miten hän haluaa herättää Jarmon kiinnostuksen ja aloittaa suhteen miehen kanssa, vaikka toisaalta hän tietää, että juttu on väärin ja salailu ahdistaa. Elina Kilkku on kirjailija ja teatteriohjaaja ja Ihana tyttö perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa. Kilkku osaa kirjoittaa, lukiessa ei tule kiusaantunut tai liian ahdistunut olo. Tapahtumat sijoittuvat menneeseen aikaan. Nykyhetkestä tarkasteltuna se on optimismiin kääntyvä selviytymistarina.

Veera Salmen Kaunis ilma kuolla (Otava) kertoo Leon ja Isran roadtripistä lainatulla autolla halki Suomen Helsingistä Ähtäriin. Leo on kulkenut sijaisperheestä toiseen. Isra tulee marokkolaisesta perheestä ja on ollut mukana auto-onnettomuudessa, jossa vieressä istunut poika kuoli. Kuolema on nyt mielessä heillä molemmilla. Tarinaa ei ole ihan helppo seurata.  Se ei etene kronologisesti ja sitä kerrotaan vuorotellen kummankin nuoren näkökulmasta.

Helsingin slangia, puhekieltä ja englantia on sekoitettu. Ilmava taitto ja hauskat lukujen nimet houkuttelevat jatkamaan lukemista.

Myös Tapani Baggen selkokirjassa Jäätävää kyytiä (Avain) ollaan pakomatkalla. 15-vuotiaat Tarja ja Archie varastavat auton, jonka takapenkillä on ruumis. Kohta he varastavat uuden auton ja matka jatkuu. Kaikenlaisia kommelluksia sattuu ja tapahtuu koko ajan: huumoria, rikoksia, rakkautta. Äijämäinen kerronta ei ärsytä, koska onneksi Tanja on reipas ja aktiivinen tyttö, Archie taas miettiväinen ja arempi. Tästä tarinasta puuttuu opettavaisuus onneksi kokonaan. Lukijaa ei aliarvioida, vaan hän saa itse päättää mitä mieltä on päättömästä menosta. Mukavan ja selkokirjaan sopivan kuvituksen on tehnyt Hannamari Ruohonen.

Kesälomalla on aikaa pysähtyä ja miettiä: Kuka minä olen? Mitä aion tehdä?

Mila Teräksellä on Amiraalissa (Otava) päähenkilönä sukupuoli-identiteettiään pohtiva poika. Niilo haluaa pukeutua erikoisesti ja kokeilla myös naisten vaatteita. Hän miettii paljon sitä, kuka hän oikein on. Onko hän poika ja tyttö yhtä aikaa? Pitääkö olla joko-tai, vai voiko olla sekä-että? Niilolla on hyviä ystäviä: on tyttö, jonka kanssa voi harrastaa erilaisia vaatteita, on kotiin jäänyt nörttipoika, jonka kanssa voi pelata pleikkaa ja skeitata, ja on maahanmuuttajataustaisia skeittauskavereita. Kirjassa on paljon teemoja, mutta ne nivoutuvat onnistuneesti yhteen. Niilon kesätyössä vanhainkodissa nousee esiin vanhustenhoidon epäkohtia. Kesään mahtuu ensirakkaus, ensimmäinen seksikokemus ja pettymys. Niilon kirjoittamat runot ja tekstiviestien vaihdot sopivat hyvin mukaan. Niilo ehtii tarkkailla perhosia ja pohtia luonnonsuojelua. Kirjan nimi, Amiraali, viittaa tietysti kansikuvassa olevaan amiraaliperhoseen. Miten se sopii kuvaamaan Niiloa, selviää kyllä kirjan loppupuolella, mutta muuten se ei ole nimenä kovin houkutteleva. Perhosiin liittyi myös Mila Teräksen aiempi, syömishäiriöstä kertova romaani Perhosen varjo (Otava 2012), jonka kannessa oli ritariperhonen.

J. S. Meresmaan Dodo (Myllylahti) yhdistää maagista realismia arkipäivään. Iinalla ja hänen poikaystävällään on lemmikkinä jonkinlainen outo eläin, sukupuuttoon kuollut lintu. Dodo syö ja kasvaa, repii ja tuhoaa asuntoa. Pitäisikö se päästää vapaaksi, ennen kuin se karkaa?

Iina opiskelee kovasti saadakseen peruskoulun todistuksen ja päästäkseen hakemaan lukioon. Kesällä hän menee maalle isänsä luo, jota hän ei tunne kovin hyvin. Sinne tulevat myös Iinan ystävät Tuukka ja Sara. Tuukka sairastaa masennusta, ja Iina yrittää tukea häntä. Mutta Iina rakastaa myös Saraa, joten edessä on kolmiodraama, vai onko?

Bi- ja panseksuaalisuutta ja polyamoriaa pohditaan kesäyössä.

Kirjassa on ekokriittinen sanoma. Iina on kasvissyöjä ja tuskailee ihmisten aiheuttamia sukupuuttoja. Joskus näin monet teemat lyhyessä kirjassa voisivat olla liikaa, mutta tässä kaikki sopivat hyvin mukaan.

Dodo on helposti lähestyttävä säeromaani. Meresmaa on kirjoittanut paljon novelleja ja hän osaa lyhyen muodon ja tiivistämisen taidon. Viime vuonna häneltä ilmestyi myös selkomukautus fantasiaromaanistaanNaakkamestari (Reuna). Siinä 1900-luvun alkuun sijoittuvassa vaihtoehtohistoriassa Tampereella on kuvitteellisia keksintöjä, tehtaita ja vainottuja luonnonuskonnon palvojia. Huutolaistyttö Enni tekee työtä verstaassa. Eräänä päivänä hän löytää loukkaantuneen naakan ja saa kuulla totuuden syntyperästään. Selkokielinen fantasiaromaani voi saada innostumaan, jos fantasiakirjallisuuden lukemisessa on vaikea päästä alkuun. Maya Hahdon kuvitus sopii hyvin keventämään selkokirjaa.

Laura Suomelan Ilmatilaloukkaus (Karisto) on kevyt kesäkirja, jossa sivutaan muutamia vakavia huolia. 16-vuotias Rosa ei oikein tiedä mitä tekisi tulevaisuudessa. Hän on jättänyt kesken catering-alan opintonsa ja yhteishaku on mennyt ohi. Myös kesätyö  puhelinmyyntifirmassa jää kesken. Kavereiden kanssa oleilu, festareilla käynti ja tutustuminen ihanaan poikaan vievät Rosan elämää eteenpäin. Teoksessa kuvataan kiinnostavasti uusperheen syntyä, kun äidin miesystävä muuttaa taloon ja mukana seuraa nörtti nuorimies.

Mirjami Häkkisen Et kävele yksin (Avain) on selkomukautus Juuli Niemenvuoden 2016 Finlandia junior voittajasta. Yhdeksäsluokkalaisten Adan ja Egzonin rakkaustarina kerrotaan vuorotellen molempien näkökulmasta. Adalla on masentunut kuvataiteilija-yksinhuoltajaäiti, Egzonin vanhemmat ovat masentuneita maahanmuuttajia Kosovosta. Jos alkuteos jäi lukematta pituuden ja runollisen kielen takia, kannattaa tutustua tähän uuteen selkoversioon.

Marja-Leena Tiaisen selkoromaani Aateveljet (Avain) muistuttaa jossain kohdin hänen vanhaa Pikkuskini-kirjaansa, mutta on kuitenkin eri tarina. Aapon isoveli on mukana maahanmuuttoa vastustavien porukoissa. Aapo seurailee vierestä veljen ja kavereidensa touhuja. Kirjassa kuvataan monipuolisesti erilaisia konfliktitilanteita kantasuomalaisten ja maahanmuuttajanuorten välillä koulussa ja kaupungilla. Mitään ratkaisuja ei oikeastaan anneta, vaan kirja sopii hyvin keskustelun herättäjäksi esimerkiksi koululuokassa.

Raili Mikkanen on muokannut selkoversion romaanistaan Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain). Historiaa ei ole helppoa esitellä selkokielellä, koska siihen voi liittyä vanhentuneita käsitteitä ja outoja sanoja. Mikkanen on aiemmin tehnyt selkokirjan suomalaisista suurnaisista ja häneltä selkokieli sujuu. 1880-luvun Kuopiossa Canthin perheen tytöt joutuivat ujostelemaan räväkän äitinsä mielipiteistä nousevaa kohua. Vihapuhe ja naisen asema ovat ajankohtaisia aiheita edelleenkin, 140 vuotta myöhemmin.

Huumoria ja räävittömiä juttuja

Johanna Hulkon Harmaa hakkeri. 1, Glasier vastaan Hopea (Karisto) alkaa lupaavasti, kun harmaahupparinen hahmo hakkeroi koulun näyttötaulua. Ollaan vähän scifi-maailman tapaisessa paikassa, yksityiskoulussa ja kaupungissa, jossa valtaa pitää Hopean älyjääkaappitehdas. Älyjääkaapit ovat muuten aika kiva keksintö: ne sijoitetaan taloissa ulkoseinän viereen, ja dronet tuovat niihin ruokaa. Nico arvelee, että Aimo on tuo harmaa hakkeri, Glasier, ja pyytää tältä apua, koska hänen isänsä on joutunut tehtaassa vaikeuksiin. Harmaa hakkeri on harmaa, koska hän toimii harmaalla alueella, vähän laittomasti kuin Robin Hood köyhien hyväksi. Oikean ja väärän pohtimista on siis luvassa. Kirja on ilmavasti ladottu ja kuvitettu, mutta itse tarina on hieman sekava.

Harmaa hakkeri on sarjan aloitusosa, kuten myös Vilu Varennon Be cool (Karisto).

Pikkukaupungissa sijaitsevassa energiajuomatehtaassa tapahtuu jotain hämärää ja päähenkilön sisar on kadonnut jonnekin jo puolitoista vuotta sitten. Takakannessa Jyri Paretskoi mainostaa kirjaa negaation kautta: “Be Coolin räävittömät jutut eivät sovellu yhdenkään kunnollisen nuoren luettavaksi. Muille nuorille vahva lukusuositus.” Kirja muistuttaa Paretskoin omaa K15 sarjaa. Alapäähuumoria on paljon, jopa kyllästymiseen asti.  Noloihin tilanteisiin joutuminen on kirjan pääteema, jota kehitellään maagisrealistiseen suuntaan lopussa. Johtuukohan epätasaisuus ja vaihtuva tyyli siitä, että nimimerkin takana on kolme kirjailijaa?

Koululaisten arkipäivää fantasiaelementeillä höystettynä on myös Roope Lipastin Leprankukassa, Oskari Onniston käsittämättömät vastoinkäymiset-sarjan toisessa osassa (WSOY). Lipasti pilailee pakinatyylillä fantasiakirjallisuuden kustannuksella. Oskarin poimiman Leprankukan vaikutuksesta aikuiset alkavat käyttäytyä oudosti ja palaavat asenteineen 1970-luvulle. Anton Lipastin kuvitus on mainio.

Jyri Paretskoilta ilmestyivät Muutoksia ja Pornoa ja sirkushuveja (Otava), K15-sarjan viides ja kuudes osa. Roni haaveilee tyttöystävästä ja hautoo kananmunasta tipun. Viimeinen osa käsittelee pornoriippuvuutta ja ajankohtaista koronakaranteenia. Sarja on edelleen hauska, mutta uskottava sen ei varmaan ole tarkoituskaan olla.

Fantasiaa, scifiä ja kauhukertomuksia

Uusia fantasia- tai scifisarjojen aloituksia ei vuonna 2020 ilmestynyt yhtään. Yksittäiset teokset saivat huomiota Finlandia Junior- ja Topelius-palkintoehdokkaina. 

Tamperelaisen Meri Luttisen esikoisteos Myrskynsilmä (WSOY) voitti ansiokkaalle nuortenkirjalle myönnettävän Topelius-palkinnon. Se on helposti lähestyttävä, sujuvasti ja kauniisti kirjoitettu perinteinen fantasiakirja. Siinä ei ole liikaa julmuuksia tai väkivaltaa. Se sopii siksi monen ikäisille ja yksittäisenä teoksena myös niille, jotka vain satunnaisesti haluavat lukea fantasiakirjallisuutta. Vahva tyttösankari pienessä kylässä tuo mieleen Maria Turtschaninoffin Maresin ja muita muinaista Suomea muistuttaviin maailmoihin sijoittuvia fantasiaromaaneja. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun 16-vuotias Kainu löytää aikuistumisriitissä oman paikkansa. Hän osoittautuu olevan todella voimakas parantaja ja tietäjä eli tietiä. Näin harvinaisen voimakasta kykyä ei katsota pienessä yhteisössä hyvällä. Kainu lähtee kotikylästään ensin toiseen kaupunkiin ja sitten vielä toiseen maailmaan. Itsensä ja oman elämän löytäminen, yhteisön erilaisuuden pelko, yhteisön arvoja vastaan nousu ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat kaikki hienoja teemoja.

Tampereelta tulee toinenkin esikoiskirjailija, Katariina Kärkelä. Hänen kirjassaan Hiraeth (Aviador) päähenkilö on myös nuori tyttö, joka valmistautuu tehtäväänsä. Astraea kuuluu aarnikansaan, eräänlaiseen haltijakansaan, josta kukin vuorollaan lähtee maailmaan sytyttämään aarnitulia. Astraen lähtövuoro on pian edessä, mutta sitä ennen hän pakenee muutamaksi päiväksi omille poluilleen. Hän kuulee myyttisiä tarinoita, jotka kertovat aarnien ja ihmisten välisistä suhteista menneisyydessä ja nykyhetkessä. Vähitellen selviää mitä aarnit ovat, mitä he tekevät ja miten eri tarinoiden tasot liittyvät yhteen. Hiraeth on kymrin kieltä, jota puhutaan Walesissa, ja tarkoittaa koti-ikävää. Jonnekin sinnepäin Länsi-Euroopan saarille kirjan voi mielessään sijoittaa. Luontoa ja maisemia, vettä ja taivasta, kuvataan upeasti. Tolkienin tarinat haltioista tulevat väistämättä mieleen, kirjailija onkin Tolkienin tutkija.

Anne-Maija Aallon Korento (Otava) on tulevaisuuden maailman dystopia, joka ei sijoitu Suomeen, vaan Japaniin. Se muistuttaa surumielisellä tunnelmallaan ja kauniilla kielellään Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ja Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeää puolta.

Korento on tarina kahden tytön ystävyydestä ja rakkaudesta. Mai on aina halunnut pois näkemään maailmaa. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus lähteä kaupunkiin komentajan Nymfiksi, eräänlainen geishaksi, hän lähtee. Satomi jää yksin kaipaamaan ystäväänsä. Hän tuntee olevansa hukassa ja joutuu muuttumaan. Aiemmin hän on tottunut ja turtunut yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen ja julmuuteen. Kotikylä meren rannalla on köyhä, siellä on paljon sairauksia, vallanpitäjien vartijat pitävät vahtia yötä päivää. Maailma on ydinsodan jäljiltä tuhoutunut, kukaan ei tiedä mitä muualla saaren ulkopuolella on. Jonkinlainen vastarintaliike on joskus ollut olemassa, sitä symboloi luolan seinään ikuistettu Korento. Tytöt ovat lapsena haaveilleet lähtevänsä Japanista ja asuvansa yhdessä puutarhaa viljellen. Satomi alkaa miettiä tätä vanhaa haavetta: jospa hän voisi pelastaa ystävänsä ja he voisivat yhdessä paeta kauas pois.

Siiri Enorannan Kesämyrsky (WSOY) ei sijoitu ihan realistiseen maailmaan, mutta ei ole myöskään varsinaisesti tieteisromaani. Kyseessä on murhamysteeri maailmassa, joka voisi olla vaihtoehtohistoriallinen Britannia, kahtiajakautunut luokkayhteiskunta. Siellä lenturit käyttävät energianlähteenä indigoa, jota putoilee lentureista ihmisten päälle. Myös ilmalaivat ja kuumailmapallot mainitaan, joten kirja voisi edustaa steampunkia. Jännittävästä maailmasta lukisi mielellään enemmän, mutta teos keskittyy ihmissuhteiden kuvaukseen.

Andrew on jo kauan ihaillut Joshia, kun hän pääsee yllättäen isänsä mukana viettämään kesää Joshin perheen loisteliaalle huvilalle. Joshin perheessä sisarusten välinen suhde kiinnostava. Joshin sisko Penelope on joutunut todistamaan raakaa murhaa. Vai onko sittenkään? Hän ei pysty muistamaan miltä murhaaja näytti. Juonittelut ja salaisuudet ovat erityisesti kesään sopivaa lukemista. Kaunis kieli ja salaperäinen tunnelma jäävät mieleen pyörimään. Kesämyrsky oli Finlandia junior -palkintoehdokkaana.

Simukka, Salla: Lukitut (Tammi) kertoo viidestäkymmenestä nuoresta, jotka passitetaan vankilaan rikoksista, joita he eivät ole tehneet, vielä. Pois päästäkseen nuorten pitäisi keksiä ja tunnustaa, minkä rikoksen heidän on laskettu voivan tehdä. Viisi vuorottelevaa kertojaa tekee lukemisesta haastavaa. Alussa paljastetaan, että yksi heistä kuolee lopussa, joten synkissä tunnelmissa mennään. Henkilöistä yksi on muunsukupuolinen, yksi somalitaustainen, yksi Kiinasta adoptoitu, on rikkaita ja köyhiä. Ihmissuhdekiemuroihin keskittyvä tarina etenee kuitenkin sujuvasti. Yhteiskunnasta ei kerrota kovinkaan paljon. Hieman epäuskottavaksi jää ajatus nuorten sulkemisesta vankilaan ilman että heidän vanhempansa ja tiedotusvälineet olisivat sitä kritisoineet. Suljettuun paikkaan joutuvat nuoret ja heidän käyttäytymisensä äärimmäisen ankarissa olosuhteissa on usein käytetty aihe, joka kiinnostaa lukijoita ja josta voi löytää yhä uusia puolia.

Kauhukertomusten ystäville vuosi oli hyvä

Mikko Toiviaisen Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita (Otava) sisältää urbaaneja eli nykyaikaan ja nykytekniikkaan liittyviä lyhyitä kauhujuttuja. Kauhu tulee päähenkilön luokse puhelimen tai tietokoneen kautta. Tulevaisuuden tekniikka voi olla pahantahtoista, kuten Apple iCar, auto, joka ei viekään perille mökille. Kirjan lopussa on lähdeluettelo ja siellä avataan nykyajan kauhutarinoiden syntyä. Osa tarinoita perustuu foorumeilla ja somessa kiertäviin urbaanilegendoihin. Siinä missä kammottavia tarinoita kerrottiin ennen leirinuotion äärellä, urbaanit legendat jaetaan käyttäjältä toiselle nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Samoin kuin vanhat kansantarinat, uudetkin muuttuvat kiertäessään ja voivat paljastua vanhoiksi tarinoiksi uusissa vaatteissa.

Hertta Vierulan Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta (Karisto) ei kuvakirjamaisesta ulkonäöstään huolimatta ole mikään lasten kirja. Takakannessa kerrotaan sen olevan kokoelma lapsille sopimattomia satuja, joissa kauneus kohtaa kauhun ja todellisuus nyykähtää polvilleen. “Maatuva” kuvaa hyvin kirjaa, sillä tarinoissa on paljon inhottavia elementtejä, ei niinkään kauhua ja pelottavaa.

Magdalena Hailta ilmestyi viime vuonna toinen osa Uhriniituntakaisen kylään sijoittuvia kauhutarinoita Kuolleiden kirja: Paluu Uhriniituntakaiseen (Karisto).  Ensimmäinen osa Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta julkaistiin Riikka Tuohimetsän selkokielelle mukauttamana (Avain). Tarinat sijoittuvat koululaisten arkipäivään, ja ovat siksi oikeasti pelottavia, jännittäviä ja yllättäviä. Juonikuvioissa on yhdistetty vanhoja kauhutarinoiden aiheita ja nykypäivää. Huumoria on mukana sopivasti, mutta ei liikaa. Huumorilla ei vesitetä kauhua.  Kauhutarinat toimivat hyvin myös selkokielisinä. Ne ovat ihan yhtä pelottavia kuin alkuperäiset pitemmät jutut, mutta eri tavalla. Lyhyitä lauseita voi lukea hitaasti ja makustella sanoja. Pitkissä tarinoissa jännitys syntyy paljolti siitä, kun kertoja kertoilee ja lukija tai kuulija joutuu odottamaan mitä tapahtuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.