Reetta Niemelä & Ruby Roth: Miten ja miksi kirjoitat eläimistä?

Haastattelijana Marianna Koljonen

Kiltti koira tekee temppuja, kun ihminen käskee. Istuu, kierii, makaa ja leikkii kuollutta. Kiltti koira tottelee ihmistä, nukkuu vain omassa pedissään, ei puolusta ruokaansa eikä koskaan murise. Koira on paras syntymäpäivälahja, jonka lapsi voi saada. Koira tai poni. Myös retki eläintarhaan on ihana syntymäpäiväyllätys. On niin kiva nähdä kirahveja ja leijonia, joita ei muuten näkisi kuin telkkarista.

Ratsastettaessa hevosen saa liikkeelle, kun paukauttaa jalkansa hevosen kylkiin riittävän monta kertaa. Joskus pitää läimäyttää hevosta raipalla takapuolelle. Joskus taas vauhtia on liikaa, silloin pitää kiskaista kunnolla ohjaksista. Hevosen kanssa pitää olla tomerana, jotta se tietää, kuka on pomo. Jos hevonen yrittää kulkea oviaukosta ennen ihmistä, se yrittää ottaa ihmiseltä pomon vallan. Samoin jos se astuu jalallaan ihmisen jalan päälle.

Ruokaa tuotetaan maaseudulla, jossa lehmät ja kanat, siat ja lampaat elävät onnellisina niityillä ja navettojen pihapiirissä. Punaposkiset maanviljelijät omistavat kaiket päivänsä eläinten hoivaamiseen ja hellimiseen. Eläimet elävät perheyksiköissä: kanaperhe koostuu isäkukosta, äitikanasta ja tipusta, lehmäperhe puolestaan isäsonnista, äitilehmästä ja vasikasta. Eläimet viettävät päivät syöden ja nukkuen, sika sentään polskii vähän mudassa. Kanat pullauttavat munia puutarhakeinuun, puuhun rakennettuun pesään ja usein pelästyessään. Lehmät nauttivat lypsystä, kun täydet utareet tyhjenevät. Sitten emä palaa taas vasikkansa luo. Eläin muuttuu lihaksi tietyn ikäisenä, yleensä itsestään.

Lastenkirjat ovat täynnä tällaisia valtarakenteita ihmisten ja muiden eläinten välillä. Koska ihminen kirjoittaa kirjat, hänellä on yksinoikeus tehdä oletuksia siitä, mitä muut eläimet kokevat, ajattelevat ja tahtovat ja ovatko muut eläimet edes kykeneväisiä kokemaan, ajattelemaan ja tahtomaan. Eläimen elämää pidetään hyvänä ja mielekkäänä, kun eläin saa nauttia ihmisen seurasta ja hellyydenosoituksista, ruokitaan ja pidetään puhtaana. Eläimet voivat olla ahneita tai laiskoja, kuumaverisiä tai hermoheikkoja, hassuja hupsuja, jopa juonittelijoita, jotka pyrkivät koko ajan pääsemään valtaan. Sen sijaan eläimet eivät ystävysty, pohdi, sure, iloitse, kaipaa, leiki, opi tai päättele asioita, eivät ainakaan eläinten keskinäisessä kanssakäymisessä.

Lastenkirjoissa eläimiä kohdellaankin usein esineinä, joita voidaan antaa lahjaksi tai säilyttää häkissä tai kopissa siltä varalta, että ihminen tarvitsee niitä. Eläin voi olla merkityksellinen kirjan yhdessä kohtauksessa mutta voidaan unohtaa seuraavassa. Hyvä eläin on sävyisä ja erittäin tottelevainen, ihmisen mielen ja käden jatke, joka saa ihmisen(sä) näyttämään hyvältä.

Suomalainen lastenkirjailija ja runoilija Reetta Niemelä sekä yhdysvaltalainen lastenkirjailija ja -kuvittaja Ruby Roth pyrkivät rikkomaan tällaisia valtarakenteita, mielikuvia ja olettamuksia tuotannossaan. Molempien ajatusmaailmaa ohjaa sekä empatia kaikkea elävää kohtaan että tutkimustieto, jota uusi eläinten kognitio- ja käyttäytymistutkimus tuottaa. He kertoivat Virikkeitä-lehdelle, miksi juuri eläimet kiinnostavat heitä ja miten he suhtautuvat eläimiin kirjallisuudessa ja sen ulkopuolella.

Reetta Niemelä

Reetta Niemelä on moninkertaisesti palkittu turkulainen kirjailija, joka tunnetaan muun muassa Milja-, Tikkumäen talli- ja Nähdään majalla -kirjoistaan. Niemelä edistää myös monin muin tavoin lastenkirjallisuutta ja sanataidetta sekä lasten eläin- ja luontosuhdetta. Hän toimii esimerkiksi Raision kaupunginkirjaston Lukulehmät-hankkeessa, jossa Raision kaikki tokaluokkalaiset käyvät lukemassa kirjoja Maskussa asuville kyytöille. Lukulehmien työskentelyä voi kurkata täällä. Niemelän kirjoja on käännetty ainakin norjaksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, venäjäksi ja viroksi.

Reetta Niemelä pohtii eläinten esittämistä omassa tuotannossaan seuraavasti:

Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä mutta 1990-luvulla kiinnostuin toden teolla eläinten kouluttamisesta positiivisen vahvisteen avulla. Sen kautta tuntui avautuvan aivan uusi vuorovaikutustapa eläinten mieleen. Sittemmin olen seurannut välillä vähemmän ja väillä enemmän tutkimusta aiheesta.

Tällä hetkellä mahdollisuudet ovat rajattomat ja eläinten hyvinvointia voi ratkaisevasti parantaa eettisen vuorovaikutuksen ja elinolosuhteiden muokkaamisen avulla. Olen kiinnostunut koulutusteemaa laajemmin eläinten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, hyvien elinolosuhteiden luomisesta, ravintoon liittyvästä fysiologiasta, stressistä sekä elekielestä ja mahdollisuudesta kehittää oman äänen kuulumista suhteessa eläimen mahdollisimman pitkälle.

Tikkumäen talli -kirjat syntyivat osittain siksi, että huomasin, ettei uusi tutkimustieto oikein kohtaa hevoskirjojen maailmaa.

Lisäksi minua kiehtoo loputtomasti kohtaaminen, lajien välinen kommunikaatio ja se miksi ihmisten ja ei-ihmiseläinten välillä esiintyy niin voimakasta väkivaltaa ja miten lapset ja nuoret omaksuvat väkivaltaisia toimintatapoja eläinten kanssa. Voiko tähän vaikuttaa? Voiko väkivallan kierteen katkaista? Mikä oikein on ihmisen ja eläimen välinen suhde? Mistä se syntyy? Mitä on luottamus?

Entä voiko lapsen ja eläimen suhdetta kutsua ystävyydeksi?  Lapsethan toivovat eläimeltä juuri hyvää suhdetta ja ystävyyttä. Saavatko he tarpeeksi välineitä ystävyyden luomiseen?  Voiko lasten kanssa keskustella siitä, että me voimme toivoa kaikenlaista, mutta eläimillä on myös oma elämä emmekä me aina voi saada sitä mitä haluamme. Esimerkiksi koirat eivät pidä rutistamisesta. Pitääkö ihmisen luopua silloin siitä, vaikka se olisi kuinka ihanaa? (Mielestäni pitää, mutta nämä ovat teemoja, joista tulee aina puhetta esimerkiksi Lukulehmä-vierailuilla.)

Tikkumäen tallissa hevosilla ei ole kenkiä eikä kannuksia ja kuolaimia käytetä. Hevosten omaa kehoa ja tilaa kunnioitetaan ja asiat opetellaan ilon, leikin ja vahvistamisen avulla. Hevoset elävät laumassa ja niitä virikkeistetään. Jouduin perustelemaan aika isolla volyymilla, miksi haluan kirjaan juuri tämäntapaisen tallin.

Nyttemmin asiat ovat kuitenkin muuttuneet valtavasti ja kasvava trendi hevosharrastuksessa tuntuu olevan käyttäytymiseen ja koulutukseen liittyvä opetus, hevosen arvostava kohtaaminen ja hevosen lajinmukaisten tarpeiden huomioiminen. Myös ihmisten kohtaaminen on noussut isoksi teemaksi. Haistelin näitä tuulia etuajassa 2000-luvun alussa ja halusin ne kirjaan, jotta se kestäisi aikaa ja kenties myös raivaisi tietä eettisemmälle hevostelulle. Toivon, että muun muassa Suomen Ratsastajainliitto viimein haistaisi tämän tendenssin ja reagoisi siihen.

Kirjaa tehdessä tapasimme kuvittaja Salla Savolaisen kanssa liiton väkeä ja silloin nousi keskusteluissa kiinnostavasti esiin, että lastenkirjassa voi kyllä olla tällainen söpö talli, jossa hevosilla on hyvä olla, vaikkei se todellisuutta olekaan. Se oli kiinnostava kaksinaismoraalia. Tiesin silloin vuorenvarmasti, että Tikkumäen kaltainen talli tulee olemaan sitä todellisuutta, jonka tulevaisuus tuo tullessaan.

2010-luvulla pihattotallien määrä alkoikin kasvaa huimasti.

Hevoset eivät kaipaa kovuutta, päinvastoin.

Olen halunnut myös, että kaikki tunteet saavat näkyä kirjoissa, sillä oikean tallimaailman yksi suurimpia ongelmia on se, että lapsen, nuoren ja aikuisenkin pitää kovettua ja kätkeä kaikki tunteet pelosta iloon ja riemuun ja hellyyteen – hoivaan.  Myytti, että eläintä pitää johtaa kovin ottein tai muuten se ottaa ylivallan ihmisistä, pitää pintansa aiheuttaen hevosille ja koirille paljon henkistä – ja stressin pitkittyessä myös fyysistä kärsimystä. Turvallisuuden teema on läpileikkaava. Jotta voisi oppia ja kokea olevansa ryhmän täysvaltainen jäsen, niin ihmisen, hevosen kuin koirankin on koettava voivansa olla turvassa. Kirjoissa olen hienovaraisesti koettanut pohtia, mistä tämä turvallisuuden tunne voisi syntyä.

Koska Tikkumäki-kirjat ovat pienten lasten kirjoja, on tärkeää, että rankkoja teemoja käsitellään avoimesti mutta hienovaraisesti. Haluan että Tikkumäestä välittyy myös tallilla olon ihanuus ja valtava rakkaus eläimiin ja että mukavat hevospuuhat ovat pääosissa. Tarjolla on pieniä tiedonjyviä, jotka tukevat harrastusta.

Kirjoissani ei ole juuri kyseenlaistettu ihmisen oikeutusta pitää hevosia tai koiria, vaan olen tuonut esiin sen, mikä ihmisen velvollisuus olisi vähintään hevosten hyvinvoinnin suhteen. Uusimmassa romaanissani on kuvauksia muun muassa virikkeellistämisestä ja koiran omaehtoisuudesta hoitotilanteessa. Ensimmäisessä Tikkumäki-romaanissa kirjoitin tahallaan päähenkilön Iiriksen syömään kanaa. Se voisi olla esimerkiksi kouluissa hyvä pohdinnan paikka – miksi toisia eläimiä hoivataan ja rakastetaan ja toisia tapetaan ja syödään hapanimelänä kanana.

Tikkumäen Uljas-poni on muuten saanut nimensä Uljas Musta -kirjasta.

Koetan kirjoissani välittää arvostavaa ja myötäelävää suhdetta muihin elollisiin olentoihin. 

Olen tehnyt kirjoja, joissa eläimet esiintyvät ihmisen kaltaisina. Muun muassa Siiran Sirkusmatka ja Sinisen Kärpäsen sirkus sekä Makkarapiruetin runot ovat tällaisia. Niissäkin olen sen suhteen tarkka, etten kirjoita runoihin tyypillisimpiä ihmisen ja eläimen välisiä valta-asetelmia, kuten eläinten torumista ja komentamista tai kuvaa eläimen häpeävän oltuaan tuhma. Tai että ratsua kannustetaan iskemällä kantapäillä kylkeen…  Sellaisista voi saada vekkuleita ja helposti tunnistettavia runoja mutta samalla toisinnetaan ja siirretään näitä käsityksiä sellaisenaan seuraaville sukupolville. Samoin poimin luonnosta todellisia faktoja myös runoihin. Esimerkiksi siirat asuvat puun rungon alla.

Luontotietokirjoissa esitän eläimet oman ympäristönsä toimijoina, mutta usein siten että ne tulevat nähdyksi ihmisen havaitsemana tai niitä uhkaa jokin ihmisen toiminta. Milja-kirjoissa Milja löytää lähiluonnosta kasveja, eläimiä ja lintuja ja oppii vähän kuin ohimennen ymmärtämään niiden merkityksen osana suurempaa kokonaisuutta. Rikkaruoho on merkittävä kasvi, mutta ihminen on nimennyt sen rikaksi, kun se ihmisen mielestä kasvaa väärässä paikassa. Mökin huussissa voi katsella lukkeja tappamatta niitä.

Nähdään majalla -kirjoissa lapset haluavat auttaa ja suojella luontoa. Nähdään majalla – kasviagentit -kirjassa pohditaan muun muassa joulukuusen oikeuksia. Onko oikein, että se tapetaan vain siksi että haluamme tuoda elävän puun sisälle? Voiko olla muita vaihtoehtoja? Koetan kirjoissani välittää arvostavaa ja myötäelävää suhdetta muihin elollisiin olentoihin.

Tietokirjoissa, joita Tikkumäki-kirjat tietysti myös ovat, tutkin tarkasti kuvaamieni ilmiöiden ja asioiden taustalla olevan tutkimuksen välittämän tiedon. Kymmenen viime vuoden aikana olen myös kurssittanut itseäni, jotta saisin uusinta tietoa ja oppisin tunnistamaan hevosten, koirien ja muiden kotieläinten elekieltä. Ammattimaiset eläintenkouluttajat myös tarkastavat aina kirjani. Samoin luontotietokirjoja lukee joukko biologeja.

Toivoisin, että kaikki kustantajat luetuttaisivat eettisillä eläintenkouluttajilla sellaiset kässärit, joissa esiintyy eläimiä, myös käännöskirjat.

Juuri tutkimustietoon perustuen olen yrittänyt myös tehdä lemmikkieläimen aktiiviseksi toimijaksi kirjoissa ja näyttää eläimen näkökulman tilanteeseen. Olen esimerkiksi kuvannut, millaisin elein eläin näyttää pelkoa ja huolta. Kun Uljas-ponille tiuskitaan ja sitä pakotetaan hyppäämän esteen yli, kerron millaisia ilmeitä ja eleitä sillä on. Sen sijaan vältän kertomasta paikkaansa pitämättömiä asioita, kuten että hevoset olisivat laiskoja, teeskentelisivät, juonittelisivat tai pyrkisivät hallitsemaan ihmistä.

Koen, että inhimillistäminen on osittain perusteltua silloin, kun ihmisen toiminta vaikuttaa eläimeen ja teksti pyrkii asettumaan eläimen asemaan. Tiedämme nykyään, että perustunteet ovat samat kaikilla nisäkkäillä ja mahdollisesti laajalti myös muissa eliöryhmissä (linnut, matelijat, kalat, jopa sosiaaliset hyönteiset). On mielestäni siis ihan perusteltua pohtia, voiko koira olla alakuloinen, huolestunut ja pelokas, jos sitä on rangaistu, vaikka emme pääsekään koiran pään tai kehon sisään tätä selvittämään.

Omalla kohdallani olen päätynyt siihen, että oikean tutkitun tiedon tarjoaminen on oleellisen tärkeää. Olen itse nähnyt lukemattomia kertoja, miten eläimen hyvinvointi paranee huomattavasti ihmisen toiminnassa tapahtuvin hyvin pienien muutosten avulla. Toivon, että tätä uusinta tietoa eläinten käyttäytymisestä, oppimisesta ja tarpeista tihkuisi edes pisaran verran myös oppikirjoihin. Tästä olen koettanut puhua kustantajille jo pitkään tuloksetta.

Uskon, että kun lastenkirjat muuttuvat koiralähtöisiksi, koirien asema paranee.

Omalla kohdallani haasteellista on se, kun tutkimustieto kasautuu, tulee uutta tietoa (mikä on hyvä asia) ja näkökulmat muuttuvat. Esimerkiksi Tikkumäen koirista kertovissa kirjoissa korostui liiaksi ajatus, että koiran on hyvä koirakansalainen ihmisten luomassa ympäristössä.  Tavallaan se on vieläkin ihan totta, mutta jos nyt kirjoittaisin kirjan, muuttaisin sen vielä paljon koiralähtöisemmäksi.

Kun emme vahingoita muita lajeja teoksillamme, juuri minän ja muiden välisen suhteen pohtiminen on tärkeä osa ihmisen luomaa taidetta.

Eläintutkimus tuo eläimyyttä lähemmäksi meitä. On saatu selville, millaisista asioista rotat näkevät unia. Yhdessä tutkimuksessa eri eläinlajit on opetettu kommunikoimaan keskenään… Ehkä piakkoin voimme kertoa linnuille missä on ikkuna, etteivät ne lennä sitä päin. Tai voimme kertoa sammakoille, että pellolta kannattaa poistua ennen leikkurin tuloa – siis muilla tavoin kuin pelottelemalla ja karkottamalla. Tulevaisuudessa saatamme tietää enemmän eläinten tietoisuudesta. Ja ehkä ymmärrämme tulevaisuudessa myös paremmin, millainen on vaikkapa korppien eleisiin perustuva sanavarasto…  Ymmärrämme paremmin, mitä eläimet toivovat ja miten voimme auttaa niitä tekemään itseään koskevia päätöksiä. Hevosten ja koirien kanssa voi käyttää vaikkapa kuvakortteja, joilla ne kertovat, haluavatko loimen päälleen tai lähteä ulos. Voimme myös antaa eläinten valita ja selvittää niiden mieltymyksiä tarkastikin.

Silti uskon ja toivon, että ihminen ei voi kertoa tai esittää eläimyyttä. Kun emme vahingoita muita lajeja teoksillamme, juuri minän ja muiden välisen suhteen pohtiminen on tärkeä osa ihmisen luomaa taidetta. Kun mikään ei ole ulottumattomissamme, mitä sitten on enää jäljellä. Mutta se, mikä meidän täytyy nyt luoda uudelleen, on suhteemme muuhun eliökuntaan ja asemamme siinä. Sitä taiteessa käsitelläänkin nyt paljon. Meidän tulee saada selville se tieto, joka auttaa meitä elämään niin, että emme hyväksikäytä ja tuhoa elämää ja aiheuta henkistä ja fyysistä kärsimystä kumppanilajeillemme, jos meillä sellaisia tulevaisuudessa on. Vielä on ja uusi tieto olisi saatava käyttöön heti.

Eläimyys meissä ja muissa lajeissa on mielettömän hieno ja loputon ihmettelyn ja taiteen tekemisen aihe.

Olen saanut kirjoistani suhteellisen vähän palautetta, vaikka Tikkumäki on melko luettu ja paljon käännettykin kirjasarja. Ja olen saanut kirjastoista paljon palautetta, että he mielellään suosittelevat Tikkumäkeä, koska faktat ovat siinä oikein. Mutta olen ihan onnellinen, jos Tikkumäkiä luetaan, ja se vuosien aikana kerryttämäni iso tietoaines tipahtaa sinne luontevasti.

Kun kirjoittaa eläinten käyttäytymisestä ja niiden eettisestä kouluttamisesta, ei varmastikaan saa samanlaista huomiota kuin vaikkapa eläinten syömisestä kertovalla kirjalla. Kuitenkin, jos viisi hevosta saa paremman elämän kirjani vuoksi ja jos edes jonkun lapsen kohdalla väkivallan kierre katkeaa, saavutan tavoitteeni. Toivottavasti tämä ei kuulosta hirveän pateettiselta.

Kirjoillani haluan viestiä kaiken elämän (ja ehkä vaikkapa elottomien asioiden kuten kivien ja maiseman) arvokkuutta, läheisyyden ja luottamuksen kokemusta, ymmärrystä, myötätuntoa. Myös sitä, että asiat voivat muuttua ja lapsi voi siinä asiassa olla aktiivinen toimija, jonka ei tarvitse alistua väkivallan tekemiselle tai näkemiselle – viimeseksi mainittu on itseäni eniten lapsena traumatisoinut asia.

Lukulehmät
Reetta ja Onneli

Ruby Roth

Ruby Roth on Los Angelesissa asuva kuvataidekasvattaja ja maailman tähän asti menestynein vegaanisen lastenkirjallisuuden kirjoittaja ja kuvittaja. Hän on julkaissut kolme kuvakirjaa veganismista sekä yhden keittokirjan. Rothin kirjoja on käännetty ainakin saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, kreikaksi, koreaksi ja ruotsiksi. Suomeksi on julkaistu Rothin esikoisteos Miksi emme syö eläimiä – Kirja vegaaneista, kasvissyöjistä ja kaikista elävistä olennoista (2015, Aurinko Kustannus).

Miksi emme syö eläimiä

Miksi emme syö eläimiä kertoo nimensä mukaisesti syötäväksi kasvatettavista eläimistä ja eläintuotannosta sekä sen vaikutuksesta ilmastoon, maaperään ja vesistöihin. Yhdysvalloissa vuonna 2012 julkaistu Vegan Is Love (”Veganismi on rakkautta”) käsittelee vegaanista elämäntapaa suhteessa vaatteisiin, eläintarhoihin, eläinviihteeseen ja eläinkokeisiin ja V Is for Vegan (2014, ”V niin kuin vegaani”) on aiempia kirjoja nuoremmille suunnattu kotiaapinen, joka opettaa lapsille runomuodossa veganismin aakkoset.

Roth kertoo työstään vegaanilastenkirjailijana näin:

Teen tätä työtä, koska haluan ottaa lapset mukaan tällä hetkellä käytävään keskusteluun ihmisten valinnoista ja siitä, kuinka ne vaikuttavat kaikkiin eläviin olentoihin ympärillämme. Olemme aivan liian hitaasti alkaneet ymmärtää, millainen vaikutus ihmisen toimilla on ympäristöön.  Esimerkiksi metsäkadosta ja kierrätyksen merkityksestä alettiin puhua vasta oman lapsuuteni aikana. Nyt tiedon on kuljettava nopeammin ja saavutettava meidät nuorempina, jotta maapallo säilyisi asumiskelpoisena. Uusien sukupolvien pitää omaksua kestävyyteen perustuva elämäntapa, ruokavalio ja arvot. Heidän pitää kehittää uusia ratkaisuja ja johtaa maailmaa. Eläimet ovat hyvä ja koskettava paikka aloittaa, koska lapset rakastavat eläimiä.

Ihminen ei osaa lukea muiden eläinten ilmeitä.

Kuvituksissani eläimet ovat hyvin tyyliteltyjä – piirrän ja maalaan graafisia muotoja ja liioittelen joitakin eläinten piirteitä, koska se on hauskaa ja lapsenomaista. Kuvaan eläimet luonnollisissa ympäristöissään, missä he voivat toteuttaa vapaasti vaistojaan, mutta toisaalta esitän eläimet myös tilanteissa ja paikoissa, joissa heidän kehojansa kahlitaan ja joissa eläimistä tulee usein kömpelöitä ja apaattisia. Vältän antropomorfisoimasta eläimiä. Eläimet kirjoissani eivät yleensä esimerkiksi puhu. Heillä ei ole valtavan suuria suloisia silmiä ja hymyileviä suita, mutta ei myöskään korostetun surullisia ilmeitä, sillä ihminen ei osaa lukea muiden eläinten mielialoja.

Eläimet eivät ole kirjoissani tuottamassa viihdykettä ihmisille, vaan saadakseen kunnioitusta.

Haluan lasten arvostavan eläimiä yksinkertaisesti siksi, että eläimet ovat olemassa ja tietoisia ja jakavat maailman kanssamme, ei eläinten söpöyden tai viihdearvon vuoksi. Olen tutkinut kirjojani varten aivan valtavasti eläintuotannon olosuhteita, eläinten tunne-elämää, tehotuotantoa ja ympäristökysymyksiä sekä ratkaisuja, eli asioita, joita kaikki voivat tehdä vaikuttaakseen yhteiskuntaan.

Haasteellisinta on tasapainoilla ahdistavien totuuksien ja lasten tunneherkkyyden välillä.

Teokseni olivat lajissaan ensimmäiset lapsille suunnatut tietokirjat, jotka käsittelivät eläinten tunteita, tehotuotantoa, ympäristöä ja uhanalaisia lajeja ja niiden kytköstä ruokavalio- ja elämäntapavalintoihimme. Aloin kirjoittaa kirjoja, kun opetin taidetta alakoulussa ja lapset kyselivät vegaanisista ruoistani. Aloin etsiä kirjallisuutta, jota voisin lukea heidän kanssaan, mutta löysin vain pari kirjaa, joista toisessa oli puhuva eläin ja toisessa puhuva vihannes. Oppilaani olivat mielestäni aivan liian fiksuja jäämään niiden varaan. He ansaitsivat enemmän, heidän sisäinen maailmansa oli aivan liian rikas. Silloin päätin laatia itse kirjoja, joita haluaisin lukea oppilailleni.

Haasteellisinta on tasapainoilla ahdistavien totuuksien ja lasten tunneherkkyyden välillä. Pyrin olemaan rehellinen ja samalla välttämään pelottavuutta. Useimmat lapset tarvitsevat vain vähän ohjeistusta, ennen kuin alkavat tehdä moraalisia ja eettisiä johtopäätöksiään.

Haluan kunnioittaa ei-inhimillisen eläimen olemuksen salaperäisyyttä ja mysteeriä.

Ruby and a Rabbit.jpeg

Emme varmaan saa koskaan tietää, millaisia muut eläimet todella ovat ja kuinka lähelle eläimyyden ydintä taiteen avulla voi päästä. Siitä olen kuitenkin varma, että haluan kunnioittaa ei-inhimillisen eläimen olemuksen salaperäisyyttä ja mysteeriä. Toisaalta haluan tuoda esiin eläintutkimuksen tuottamaa uutta tietoa ja jakaa sitä lasten kanssa. Uskon, että tutkimustieto yhdistettynä ihmissilmän ja -sydämen viisauteen riittää herättämään lasten kunnioituksen eläimiä kohtaan.

Olenkin saanut suoraa palautetta lapsilta, jotka ovat liikuttuneet ja innostuneet eläinten ja ympäristön suojelusta. Eräs neljäsluokkalainen yhdisteli koulussa oppimiaan sisältöjä ja rinnasti sitten eläinten tehotuotannon orjuuteen. Olen huomannut, että lapset ovat hyvin diplomaattisia ja puolueettomia – he eivät asetu puolustuskannalle, loukkaannu tai raivostu. Ymmärrettyään epäkohdan lapset ovat pikemminkin innokkaita ratkaisemaan ongelman, sillä se on heistä järkevä toimintatapa.

Tavoitteeni on opettaa seuraavaa sukupolvea rakastamaan syvästi, ajattelemaan kriittisesti ja käyttäytymään vastuullisesti.

Lisäksi haluan välittää heille tiedon, ettei heidän tarvitse pelätä mitään, minkä he voivat itse muuttaa. Kirjojeni ydin tiivistyy Vegan Is Love -kirjan alkuun:

”On suurenmoista, että juuri tällä hetkellä jokaisella ihmisellä, niin isolla kuin pienelläkin, on mahdollisuus luoda maailmasta parempi paikka! Meidän ei tarvitse odottaa, että kasvamme isommiksi tai presidentti vaihtuu. Voimme aloittaa juuri nyt.”

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.