Sen pituinen se, ainakin joksikin aikaa – vuoden 2019 satusaalis

Teksti: Paula Niemi

Musiikkisatuja

Eirikin matka maailman ääriin (Kopperi Oy 2019) on musiikkipedagogi, pianonsoiton lehtori Teemu Laasasen toinen teos. Ensimmäinen, vuonna 2017 ilmestynyt Nuken tarina syntyi Pjotr Tšaikovskin musiikin ympärille. Nyt Laasanen esittää Edward Griegin Lyyrisiä pianokappaleita, jotka säestävät Noora Nikan kirjoittamaa kertomusta Eirikin suuresta matkasta. Tarinassa Eirik lähtee yhdessä nuoren lohikäärme Arnaldurin kanssa etsimään muita lohikäärmeitä. Kulkiessaan he törmäävät niin viikinkeihin, karhuun kuin peikkoihinkin. Emiel Inkeri Nikulan kuvitus tuo mieleen animaatioelokuvat: kuvissa on liikettä ja tunnelmaa, jotka usein puuttuvat satukirjojen kuvituksesta. Kirjan mukana tulee cd, josta sadun ja musiikin voi kuunnella. Lisäksi kirjasta löytyy latauslinkki, jonka avulla tarinan voi ladata omalle mobiililaitteelle.

Riitta Korpelan Ti-Ti Nalle: suuri laulusatukirja (Readme.fi 2019) on kokoelma kertomuksia Ti-Ti Nallen, hänen perheensä ja ystävien seikkailuista Hirsimetsässä. Tarinat kertovat pienten arjesta: sadepäivistä, juhlista, eskarista ja unelmista. Jokaiseen tarinaan liittyy laulunuotti, ja kirjan liitteenä on cd-levy, josta laulut voi kuunnella. Kirjaan liittyy myös erillinen DVD. Kirjan valokuvat on otettu Ti-Ti Nallen Kodissa Lempäälässä ja niissä seikkailevat Ti-Ti Nallen Kodin hahmot.

Sari Airolan Hilla ja salaperäinen saarni (Teos 2019)

Sari Airolan Hilla ja salaperäinen saarni (Teos 2019) on musiikkisatu, jossa tarina etenee ilahduttavalla tavalla sekä laulujen että kerronnan kautta. Kertomuksen musiikin ovat tehneet Mari Kätkä ja Tuomas Kesälä. Hilla on kotimatkalla, kun hän törmään oudosti käyttäytyvään puuhun. Saarni päästää merkillisiä, pelottavia ääniä, eikä sitä uskalla lähestyä. Puun arvoitus ja merkilliset äänet kiehtovat Hillaa. Kirjan avulla perheet voivat tutustua paitsi lauluihin, joiden nuotit löytyvät kirjasta, myös muihin tapoihin tehdä ääntä. Lukijan ja kuuntelijoiden kannattaakin eläytyä ja heittäytyä saarnin kieleen! Kirjan mukana tulee cd, josta laulut voi kuunnella.

Katri Kirkkopellon kertoma ja kuvittama Zacharias Topeliuksen klassikkotarina Lintu sininen (Lasten Keskus 2019) on satu rohkeudesta ja hyväsydämisyydestä. Prinsessa Florinna ja prinssi Amundus ihastuvat toisiinsa, mutta kuningatar päättää pitää heidät erossa toisistaan hinnalla millä hyvällä. Prinssi muuttuu siniseksi linnuksi, ja prinsessa teljetään torniin. Tarinan mukana tulevalla cd-levyllä on Jonne Valtosen säveltämä Lintu Sininen -musiikkiteos ja kirjan lopussa Valtonen kertoo, miten tarina levyllä soi.

Joulusatuja

Sari Peltoniemen kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Joulupukki ja riekko (Ranran 2019) on taskuun sopiva satukirja. Se kertoo Joulumuorin salaisuuden, jonka vain harva on kuullut ja jota kuulija ei saa paljastaa muille. Helmikuussa hiihtoretkelle lähtenyt Joulupukki löytää hangesta riekon, joka on vahingoittunut. Hän alkaa hoitaa lintua eikä aavistakaan, mitä siitä seuraa. Pienen kirjan lukee yhdeltä istumalta, ja se sopii hyvin niin aikuisille kuin lapsillekin. Kirjan lopussa on tehtäviä alakoululaisille.

Sari Kanalan ja Daga Ulvin (kuvittaja) Hissen joulu ja joululaulut (Amusantti 2019) on satu Hisse-hiirestä, joka lähtee metsään etsimään joulukuusta. Metsässä Hisse kohtaa monta pulaan joutunutta pientä eläintä. Kuusi jääkin noutamatta Hissen auttaessa muita, ja lopulta väsynyt hiiri palaa kotiin nukkumaan. Miten käy joulun ilman kuusta? Kirjan lopussa on nuotteja lauluihin, jotka löytyvät myös mukana tulevalta cd-levyltä. Musiikin esittävät Loiskis-orkesteri ja Sari Kanala.

Annukka Kiurun ja Sirkka Linnean (kuvittaja) Tonttu Toljanteri ja joulupukin uudet vaatteet (Minerva 2019) on hauska ja hyvällä tavalla räväkkä joulusatu, joka mukailee kertomusta Keisarin uusista vaatteista. Kauppias Ruplander on matkalla Korvatunturille myymään Joulupukille uusia vaatteita. Tonttu Toljanteri lankeaa katalan kauppiaan puheisiin ja ostaa itselleen yhtä sun toista sellaista, minkä vain viisaat näkevät. Kun hänelle selviää, miten paljon typeryksiä hänen ympärillään on, joulun tunnelma alkaa olla vaarassa.

Pieni otuksia, suuria maisemia

Sanna Tuovisen ja Pirjo Turpeisen rentoutumiskirja Pikkupeikko ja Kuu : satumainen rentoutumiskirja (Tarina ja Kosketus Oy 2019) yhdistää rentoutusharjoituksia ja satuhierontaa. Se tarjoaa vinkkejä myös purentaperäisten jännitysten hoitoon. Kirjassa on pieniä mielikuvitusmatkoja, joihin on yhdistetty satuhierontaohjeita. Kuu ohjaa Pikkupeikkoa tarinoillaan mielikuviin. Samalla Pikkupeikko oppii olemaan paikallaan, tekemättä mitään. Kirjan on kuvittanut Laurelina Romppainen.

Ottonen ja suuri metsä (Aurinko Kustannus 2019) on Tomi Palosen kertomus pienestä nallesta, joka on hyvin arka. Ottonen ei uskalla poistua sängyn alta pesästään, vaikka pieni tyttö ja poika sitä rohkaisevat. Eräänä päivänä sattuma vie Ottosen paperilennokin selässä metsään asti. Metsä on täynnä pelottavia otuksia, mutta myös rohkeutta ja ystäviä. Tarina rohkaisee hienosti pientä lukijaa, ja sen valokuvakuvitus on lempeä ja iloinen.

Meri ja Aleksi Korpelan Peloton peltohiiri (Otava 2019)

Myös Meri ja Aleksi Korpelan Peloton peltohiiri (Otava 2019) kertoo pienestä eläimestä, joka ei halua kokea seikkailuja. Peltohiiri on perin epäluuloinen: sen mielestä maailma on täynnä vaaroja ja siksi elämän kannattaa olla mahdollisimman ennakoitua ja varmaa. Eräänä päivänä päähän pudonnut tammenterho muuttaa hiiren elämän ja se päättää ryhtyä sankariksi. Kirjassa on viehättävä, nostalginen kuvitus.

Antti Juujärven ja Janette Backmanin Guhke ja kadonneiden revontulten arvoitus (Aviador 2019) sijoittuu Suomen Lappiin, Muonioon. Guhke on ihmisen kaltainen mutta pienempi, ja hänellä on erikoistaitoja. Tarinassa Guhke matkaa pohjoiseen etsiessään kadonneita revontulia. Revontulet vienyt Jedda-noita on vahva vihollinen, mutta Guhkella on apunaan pohjoisen eläimiä ja taikataitoja. Tarinan myötä Lappi ja sen kulttuuri tulevat tutuiksi. Kirjan kuvitus yhdistelee valokuvia ja piirroksia.

Ville Hytösen ja Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin Birštonas (Savukeidas 2019) on satu Liettuan kahdesta kuninkaasta. He kaivavat esiin valoa sädehtivän kiven, joka selittää heille ajan ja maailman muuttumisen syyt. Pieni satukirja sisältää suuria ja filosofisia ajatuksia, jotka kulkevat liettualaisen Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin maalausten rinnalla. Kirja vaatii lukijaltaan abstraktimman ajattelun taitoa, joten se sopii esimerkiksi yläkoulu- tai lukioikäiselle aikuisten lisäksi.

Uusia ja vanhoja iltasatuja

Pikku Kakkosen iltasatukirja (WSOY 2019)

Pikku Kakkosen iltasatukirja (WSOY 2019) on kokoelma monen kirjoittajan iltasatuja. Tarinoita kertovat Tuomas Mattila, Juuso Räsänen, Tuomas Kyrö, Kreetta Onkeli, Tuomas Marjamäki, Heli Laaksonen, Markus Kajo ja Juha Itkonen. Tarinat on kuvittanut Pia Sakki. Kokoelmassa on muun muassa kertomus maailman pisimmästä iltasadusta, aamusta iltaan iloisesta kaupungista, avaimen ja lapasen ystävyydestä sekä pippurisesta ammattipainija-Pirjosta. Lukiessa naurattaa niin aikuista kuin lastakin. Kirjan kuvitus on erittäin onnistunut, iloinen ja kepeä.

Sirkku Linnean Olipa kerran…: rakastetuimmat satuklassikot (Minerva 2019) on kokoelma Sirkku Linnean uudelleen kertomia ja kuvittamia satuja. Usein klassikkokokoelmien tarinoista siivotaan pois pelottavimmat kohtaukset. Tässä kokoelmassa tarinoita ei liiaksi kaunistella: paha äitipuoli toivoo suorin sanoin Lumikin tuhoa, ruma ankanpoikanen käy lähellä kuolemaa ja huijareita uskova keisari on todellinen tomppeli. Kuvituksessa on hauskoja yksityiskohtia: esimerkiksi kuva Geppettosta veneessä ja hirviömäisestä jättikalasta pinnan alla saa toivomaan, että mies pian kurkistaisi veteen.

Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys (Otava 2019)

Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys (Otava 2019) jatkaa Hannele Lampelan ja Ninka Reitun (kuvittaja) rämäpäisen prinsessan tarinaa. Tällä kertaa Pikkiriikki kyseenalaistaa aikuisten maailman sääntöjä oivaltavasti ja ajatuksia herättävästi. Miksi lastenhuoneessa on aikuisten järjestys? Miksi pitää käyttää kahisevia toppahousuja eikä prinsessamekkoa? Kirjaa lukiessa aikuinenkin alkaa haaveilla vapaudesta ja aurinkoisista päivistä puistossa. Reittu on nykykuvittajien kirkasta kärkeä: Pikkiriikki irti leikatut letit käsissään naurattaa vielä tarinan päätyttäkin.

Sinikka ja Tiina Nopolan 23. Heinähattu ja Vilttitossu -kirja Heinähattu, Vilttitossu ja kana (Tammi 2019) kertoo Alibullenin neitien kesäasukkaasta eli kanasta, jota moni luulee Anita-nimiseksi tytöksi. Vilttitossu opettaa kanalle temppuja Heinähatun ollessa kesäleirillä. Kun kana Heinähatun palattua katoaa, kaikkien elämä menee sekaisin. Tyylillä Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuja jatkavan kirjan on kuvittanut Salla Savolainen.

Virikkeitä 1/2020 Edellinen artikkeli
Virikkeitä 1/2020 Seuraava artikkeli

Palaa takaisin Virikkeitä-lehden etusivulle.