Tiensä löytäjät Raili Mikkasen elämäkerrallisissa nuortenromaaneissa

Teresia Volotinen

Kirjailija Raili Mikkanen on kirjoittanut useita nuortenromaaneja, joiden aiheena on tunnettujen naisten lapsuus ja nuoruus romaanimuodossa. Tähän mennessä häneltä on ilmestynyt Teatteriin! Ida Aalbergin nuoruus (Otava 1990), Karhun kumarrus: Miina Sillanpään nuoruus (Otava 1996), Aurora, keisarinnan hovineito (Otava 1998), Ei ole minulle suvannot! Romaani Aino Kallaksen nuoruudesta (Tammi 2002) ja Runokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta (Tammi 2005). Työn alla on Minna Canthista hänen tyttärensä suulla kertova romaani. Yksi ahvenanmaalainen mieskin, tutkimusmatkailija Georg August tai suomalaisittain Yrjö Wallin, on päässyt Mikkasen lapsille ja nuorille suunnatun elämäkertaromaanin sankariksi teoksessa Aavikoiden seikkailija (Tammi 2001). Mainittakoon tässä vielä aikuisille suunnattu, mutta nuorillekin mainiota tietoa tarjoava Mikkasen kirjoittama teos, naisten äänioikeudesta ja kansanedustaja Hilja Pärssisestä kertova romaani Hilja, yksi maailman ensimmäisistä (Kustannusliike Robustos 2017).

Raili Mikkanen kertoo olevansa hyvin tunnollinen historiallisten romaanien kirjoittaja, sillä hänestä lukijan on voitava luottaa, että ajankuva on oikea. Autenttisuuden varmistamiseksi pitää siis tehdä paljon taustatyötä. Historiallisen romaanin ja tietokirjaksi lukeutuvan elämäkerran raja lienee sangen häilyvä etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa, koska kummallekin lajille on ominaista yleistajuisuus, kiinnostavuus ja narratiivisuus. Monille Mikkasen elämäkertaromaanille onkin myönnetty tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan apuraha.

Raili Mikkanen avaa lukijalle tätä fiktion ja faktan rajanvetoa Karhun kumarrus -romaaninsa loppusanoissa näin:

Useimmat sivuhenkilöt ovat ”oikeita”, samoin kuvatut tapahtumat. Eräistä kirjan henkilöistä vihjeet ovat heikkoja, mutta tällaisia he ovat hyvinkin voineet olla. Muutamat ovat omia luomuksiani, mutta aikakauden ja myöhemmät tapahtumat tuntien, heidänkin uskon olleen kuvatunlaisina olemassa.

Idan tie teatteriin

TeatteriinRaili Mikkasen mukaan hänen historiallisten romaaniensa kirjoittaminen alkoi oikeastaan vähän vahingossa. Päivi Heikkilä-Halttusen toimittamassa Luovuuden lähteillä -teoksessa (BTJ 2010) Mikkanen kertoo, että häneltä pyydettiin tv-käsikirjoitusta teatterihistoriamme mahtivaikuttaja Ida Aalbergista. Työ vaati tarkkaa paneutumista, koska kirjailijan tiedot 1800-luvusta olivat hänen omien sanojensa mukaan hyvin hatarat. Niinpä hän perehtyi hyvin perusteellisesti aikakauden historiaan ja kirjallisuuteen. Vanhoja kirjeitä Mikkanen kertoi lukeneensa tuolloin hieman hämillään, koska ajatteli, ettei niitä ole tarkoitettu ulkopuolisten käsiin. Nykyisin hän sanoo lukevansa vanhoja kirjeitä huomattavasti paatuneemmin, koska niistä saa niin hienosti tietoa kirjeen kirjoittaneesta tai saaneesta henkilöstä sekä aikakauden tavoista.

Huolelliseen Ida Aalbergin (1857–1915) varhaisvaiheisiin perehtymiseen meni Raili Mikkaselta niin paljon aikaa, että käsikirjoitusta pyytänyt toimittaja ehti jäädä eläkkeelle. Laajasta aineistosta syntyi sitten kirjailijan ihmeeksi melko laiha, hieman yli satasivuinen Teatteriin!-niminen teos ensimmäisen suuren teatteridiivamme lapsuudesta ja nuoruudesta. Mikkanen sai tämän kirjan kirjoittamiseen apurahan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Raili Mikkaselle myönnettiin myös Ida Aalberg -reliefi teoksen ansioista vuonna 1992.

Kirjailija kuvaa kirjassaan syvällisesti nuoren ja lahjakkaan Idan tietä teatterin maailmaan aikana, jolloin koulunkäyntikään ei varsinkaan tytöille ollut itsestäänselvyys. Idankin piti jättää opiskelu Suomalaisessa tyttökoulussa, kun hänelle ei enää myönnetty vapaaoppilaspaikkaa. Teatteriesityksen näkeminenkin oli tuon ajan oloissa melkein mahdotonta, mutta niin vain tyttö pääsi Helsingissä teatteriin seuraamaan kuuluisan Charlotta Raan näyttelemistä, ja innostui itsekin alasta. Idan äiti vastusti kovasti näyttelijän synnilliseen ammattiin ryhtymistä. Vaikean äitisuhteen vastavoimana oli kuitenkin isän ja vaikutusvaltaisten ihmisten vahva tuki ja kannustus teatterialalle. Romaanin elämäkerrallista tietokirjamaisuutta korostavat kirjaan liitetyt valokuvat Idasta ja hänen lapsuudenmaisemistaan.

Torpan Miinan matkassa

Karhun kumarrusKarhun kumarrus ilmestyi, kun Miina Sillanpään syntymästä oli kulunut 130 vuotta. Raili Mikkanen on käyttänyt kirjassa kerrontateknisesti kiinnostavia kursiivilla kirjoitettuja vuosiluvulla varustettuja jaksoja, joissa kerrotaan Leenan, Miina Sillanpään äidin, tarinaa. Kirjan alussa on markkinoille tuotu tanssiva karhu, joka ennustaa nyökkäyksillään Leenan saavan yhdeksän lasta. Erityisen syvään se kumarsi seitsemännellä kerralla. Ennustus toteutui, Leena sai yhdeksän lasta ja tuo seitsemäs lapsi oli Vilhelmiina Riktig. Tunnemme hänet paremmin nimellä Miina Sillanpää (1866–1952), josta tuli naisten oikeuksia puolustava poliitikko, pitkäaikainen kansanedustaja ja ensimmäinen suomalainen naisministeri.

Karhun kumarruksessa kerrotaan, miten 12-vuotias Sillanpää-nimisen torpan tyttö tekee pitkiä työvuoroja puuvillatehtaan kehräämössä, mutta on onnellinen siitä, että hänellä on oma vuode ja kaappi tehtaantyttöjen asuntolassa. Ja mikä Miinan mielestä onkaan parasta, yövuoron jälkeen saa käydä tehtaan koulua! Ujon, mutta opinhaluisen tytön rippikoulutodistuksessakin lukee ”kiitoksella hyväksytty”. Tapaturman jälkeen hän joutuu taas ankeisiin työoloihin naulatehtaaseen, mutta pääsee 18-vuotiaana kolmeksi vuodeksi piiaksi Porvooseen. Perhe, jossa Miina on palvelijattarena, tukee opinhaluista Miinaa. Sieltä tie vie pääkaupunkiin ja uusiin haasteisiin.

Elämänsä viimeisinä vuosina Leena-äiti istuu keinutuolissaan ja ajattelee lapsiaan ja etenkin Miinaa ja karhun syvää kumarrusta:

Vain Miinalla ei ollut perhettä, mutta Miina kuitenkin oli elämässään pisimmälle päässyt. Siitä oli tullut piikojen puolesta taistelija, tulisielu, josta lehdet paljon kirjoittelivat. Miinan perhe olivat kaikki Suomen piiat. Sitä varten tyttö oli niin aikaisin lukemaan oppinut ja aina halunnut oppia lisää. Että sitten voisi nousta ja puolustaa niitä, joilla oli vähemmän puolustajia.

Rikkautta, rakkautta, murhetta

Raili Mikkanen kuljettaa lukijansa aivan toisenlaisiin seurapiireihin ja elämäntilanteisiin seuraavassa henkilöhistoriallisessa nuortenkirjassaan Aurora, keisarinnan hovineito. Tunnemme kirjan päähenkilön parhaiten nimellä Aurora Karamzin (1809–1902), mutta tässä elämänvaiheessa hän on tyttönimeltään Stjernvall ja sukunimeltään ensimmäisessä avioliitossaan Demindov. Kirjan tapahtumat alkavat 16-vuotiaan helsinkiläisen seurapiirikaunottaren ensitanssiaisista. Auroran tie vie Venäjän keisarinnan hovinaiseksi, ja kirjassa kerrotaan myös hänen avioliitosta upporikkaan Paul Demidovin kanssa. Hauska yksityiskohta on, että kustantaja vaihtoi pokkaripainoksen kanteen eri kuvan, koska ilmeni, että alkuperäisen kannen tyttö ei esittänyt Auroraa.

Aurora

Paikallishistoriallisesta näkökulmasta on viehättävää eläytyä 1800-luvun kartanoelämään Auroran isäpuolen omistamassa Espoon Träskändan kartanossa tai Mannerheim-suvun Louhisaaressa. Lukija pääsee myös ihailemaan Pietarissa sijaitsevan Demidovin palatsin loistoa tai lukemaan kuvauksia Auroran upeista vaatteista ja koruista. Mikkanen ei kuitenkaan jätä kertomatta Auroran elämää kohdanneista vastoinkäymisistä ja suruista. Teokselle on myönnetty tiedonjulkistamistukea.

Yrjön matka islamilaisuuteen

Aavikoiden seikkailijaKun Raili Mikkanen kokosi taustatietoa Aurorasta kertovaan kirjaansa, hän oli ottanut valokopioita Auroran isäpuolen Carl Walleenin henkilötiedoista. Aakkosjärjestyksessä seuraavana oli tietoa tutkimusmatkailija Georg August Wallinista (1811–1853). Niinpä kirjailija innostui jopa vähän vahingossa etsimään lisää tietoa Yrjö Wallinista ja päätyi kirjoittamaan hänen nuoruudestaan ja ensimmäisestä tutkimusmatkastaan muslimiksi naamioituneena Arabian niemimaalle. Matkan reitti on kuvattuna kirjan sisäkansissa. Myös tämä teos on saanut tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta tukea.

Aavikoiden seikkailija -kirjan ansioista Raili Mikkanen sai vuonna 2001 korkeatasoiselle nuortenkirjalle myönnettävän Topelius-palkinnon. Palkintoperusteissa sanottiin, että teos avaa portteja ulos Euroopasta islamilaisen kulttuurin menneisyyteen. Kirjoitin tästä kirjasta artikkelin teokseen Palkitut kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat 1990–2002 (BTJ 2003).

Ainon kuohuvat nuoruusvuodet

Ei ole minulle suvannotKirjailija Aino Kallas o. s. Krohn (1878–1956) on Ei ole minulle suvannot! -romaanin päähenkilö. Raili Mikkanen on tässäkin kirjassa perehtynyt tarkasti kuvattavaansa päiväkirjojen sekä kirjeiden kautta. Teoksen taustamateriaalina on käytetty myös Kallaksen omaelämänkerrallista ainesta sisältävää romaania Katinka Rabe: kirja lapsesta (Otava 1920) sekä varhaisia runoteoksia, jotka on julkaistu kirjailijanimellä Aino Suonio. Laura Lyytisen suunnitteleman kansikuvan yksityiskohtana on Viron kirjallisuusmuseon kokoelmiin kuuluva Aino Krohnia esittävä A. Boubongin pastellimaalaus vuodelta 1899.

Ei ole minulle suvannot! on kirja, jota kiitetty etenkin sen tavasta yhdistää faktaa ja fiktiota. Teoksen minäkertojana on mielenkiintoisella tavalla Liisa, apulainen, joka on ollut perheessä Ainon imettäjänä ja hoitajana. Hän tarkkailee Ainon elämää myötäelävin lämpimin tuntein, mutta toisinaan hyvin kriittisestikin.

Finlandia Junior -palkinnon valintaraati perusteli teoksen finaalipaikkaa seuraavin sanoin:

Kirjan nimestä alkaen tuntee lukevansa suvereenisti hallitun, laajan taustamateriaalin suomaa pakotonta kerrontaa, joka poimii esiin olennaisen, ravistavan ja liikuttavan Aino Krohnin tiestä kirjailijaksi. Samalla lukija saa kiinnostavia välähdyksiä suomalaisen kulttuurihistorian tärkeistä hetkistä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen koulunkäynnistä, kielikysymyksistä ja venäläistämisestä aina promootioiden juonitteluihin ja juhlien hurmaan.

Päivi Lipponen nosti finalistien joukosta Ei ole minulle suvannot! -kirjan vuoden 2002 Finlandia Junior -palkinnon voittajaksi. Hän perusteli valintaansa kiittämällä, että teos avaa yhteiskuntaa ja kulttuurihistoriaa samalla, kun se korostaa nuoren oikeutta olla nuori ja nauttia nuoruudestaan.

Tie opettajasta runoilijaksi

RunokirjeRunokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta tutustuttaa lukijat aluksi Katiin eli Karin Wadenströmiin, joka on aloittamassa opintojaan Heinolan opettajaseminaarissa. Hän ystävystyy matkalla Sirkan kanssa, jonka kädessä on Aino Kallaksen kirjoittama Katinka Rabe, kirja jota Katikin oli lukenut veljensä Erkin kanssa. Porvoosta kotoisin oleva Kati kuuluu Nuoren Voiman Liittoon, ja uuden ystävänsä kautta hänen yhteytensä helsinkiläisiin nuoriin kirjallisuusharrastajiin voimistuu. Kirjassa kuvataan hospitanttiluokalla opiskelevien seminaarilaisten eloisaa elämää, kaikenlaisia kepposia, väittelyjä, kapinointia opiskelun työmäärästä ja rahapulaakin.

Katilla on, aivan kuten Aino Kallaksella oli, haaveena ryhtyä runoilijaksi. Vähitellen muodostuukin Olavi Paavolaisen johdolla Tulenkantajat-ryhmittymä, ja Kati ottaa kirjailijanimekseen Katri Vala (1901–1944). Valmistuttuaan opettajaksi Kati saa vain lyhytaikaisia opettajanpestejä syrjäkylillä. Hän elättää pienellä palkallaan sekä äitiään että veljeään, mutta kokee myös voimakkaan rakkauden huuman ja vielä voimakkaammin kiihkon ja onnen tulla vapaata mittaa käyttäväksi moderniksi runoilijaksi. Onnentunnetta vahvistaa Katri Valan esikoisteoksen palkitseminen valtionpalkinnolla. Raili Mikkanen sai puolestaan tämän kirjan kirjoittamiseen tukea Suomen kulttuurirahastolta.

Suomalaisista suurnaisista

9789515804471Raili Mikkasen kirjoittama selkokielinen tietokirja Suomalaisia suurnaisia (Kehitysvammaliitto 2008) kertoo Aurora Karamzinin, Minna Canthin, Ida Aalbergin, Mathilda Wreden, Miina Sillanpään ja Aino Kallaksen koko elämäntarinan. Kirja on selkokirjan luettavuutta edistävästi taitettu väljästi ja sen valokuvakuvitus edistää kirjan kiinnostavuutta ja luettavuutta.

Tässä tietoteoksessa voi siis tutustua moneen tunnettuun naisvaikuttajaan, jonka nuoruudesta Raili Mikkanen on kirjoittanut elämäkerrallisen romaanin. Tosin hän on usein liittänyt näidenkin kirjojen jälkisanoihin tietoa henkilön myöhemmistä vaiheista.

Ei pidä unohtaa, että historia on yhtä hyvin naisten kuin miesten historiaa. Naisten ja heidän tekojensa olemassaolosta pitää kuitenkin edelleenkin muistuttaa tasa-arvon maassa, jossa Raili Mikkanenkin sai pontevasti perustella saadakseen tämän mainion kirjan nimeksi Suomalaisia suurnaisia sarjaan, jossa oli ennestään selkokielinen teos nimeltä Suomalaisia suurmiehiä (Kehitysvammaliitto 2000).

Lämpimät kiitokset Raili Mikkaselle teoksista, jotka antavat faktan ja fiktion keinoin naisille malleja lasikattojen rikkomiseen taiteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen alalla ja edistävät sanomallaan ja kerronnallaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.