Tunteista isosti ja pienesti – Katsaus vuoden 2020 kuvakirjoihin

Jaana Pesonen

Tunteet ovat vuoden 2020 kuvakirjoissa selkeästi suurin julkaisuja yhdistävä aihe. Runsaaseen kuvakirjatarjontaan mahtuu kyllä mukaan paljon muitakin aiheita, kuten synttäreiden viettoa, yökyläilyä, elämän pienten ja suurten ihmeiden ihastelua sekä osallistavia tarinoita. Tunnetaidot tuntuvat kuitenkin tulleen osaksi kuvakirjallisuutta niin pienemmille kuin myös jo kouluikäisille suunnatuissa kirjoissa. Tunteita käsitelläänkin sekä hienovaraistesti että myös hyvin suoraan. Erityisesti omien tunteiden sanoittamista käsitellään monessa julkaisussa. Kun tunteiden ilmaisua ja sanoittamista harjoitellaan ja opitaan, kontekstina nousevat erityisesti esiin ystävät ja perhe. Kuvakirjoissa tunteita ilmennetään tietysti myös kuvituksen keinoin. Päähenkilöiden kasvoilta ja kehonkielestä voikin lukea niin surua, kaipausta, iloa, ärsytystä sekä muun muassa kiukkua. Kuvitustyyleiltään vuoden 2020 kotimainen kuvakirjallisuus on monipuolista ja tarjoaa monia visuaalisesti vahvoja lukukokemuksia.

Eläimet pienten kirjoissa

Missä on Peetu pingviini? (Lasten Keskus 2020) ja Missä on Kerttu Kissa? (Lasten Keskus 2020) ovat Yayo Kawamuran kuvittamia, ja alun perin saksaksi julkaistuja teoksia. Nämä pahvisivuiset ja samettisia yksityiskohtia sisältävät nuoremmille lukijoille suunnatut kirjat eivät kuitenkaan ole aivan pienimpien ensikirjoja, sillä kuvitus on pientä ja aukeamat hyvin tiiviisti kuvitettuja. Tunnustellen aukeamia voi niiltä löytää joko Kerttu Kissan tai Peetu Pingviinin.

Miksi tiikerillä on raidat? (Lasten Keskus 2020) on myös nuoremmille lukijoille suunnattu pahvisivuinen kirja, josta voi tutkia ja oppia erilaisia jännittäviä asioita esimerkiksi eläinten suojautumiskeinoista ja ravinnon säilömisestä. Luukkujen avaaminen on lapsesta hauska keino saada vastauksia aukeamilla esitettyihin kysymyksiin. Teos on Suzie Harrisonin suunnittelema, ja sen on kääntänyt englannista Kalle Nuutila.

Kun kiukku ottaa vallan

Kuten jo aluksi tuli todettua, tunnetaitokirjallisuus on selkeästi tullut jäädäkseen. Heli Pruukin kirjoittama Prinsessa ja herne nenässä (Lasten Keskus 2020) kertoo Piipatista. Piipati osaa jo monenlaista, mutta haluaisi osata ja pystyä vielä enemmän. Kun asiat eivät onnistu ja suju, Piipatia harmittaa ja kiukuttaa. Äiti ei anna herkkuja silloin, kun Piipati haluaa, eivätkä paperi ja värikynät toimi kuten Piipati haluaisi. Kaikki on pilalla Piipatin mielestä. Tarinassa kuvataan hienosti ja lapsen tasoisesti kiukkua tunteena niin sanallisesti kuin kuvallisesti. Kun tunteet purkautuvat kuin tulivuori, eikä niitä saakaan itse hallintaan. Äiti lohduttaa ja auttaa myöhemmin myös sanoittamaan tunteita. Tarinan lopussa myös äiti pyytää anteeksi omaa kiukustumistaan. Lisäksi kirja sisältää lyhyet tieto-osat, joista aikuinen voi lukea lisää tunnetaidoista, sekä muun muassa vinkkejä lapsen harmituksen ja kiukun tunteiden helpottamiseen. Kuvitus on aiemmin runsaasti oppikirjakuvituksia tehneen Anita Polkutien.Hienoa, että Piipati on kuvattu niin nimeltään kuin esimerkiksi vaatetukseltaanneutraalisti, sillä näin päähenkilöön voi samaistua useampi lapsilukija.

Katri Kirkkopellon luomassa Piki-sarjassa ovat esillä tunteet sekä erityisesti sosiaaliset taidot ja kiusaamisen ehkäiseminen. Ensimmäinen osa, PIKI, oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2016. Uusin osa Piki ja pöljä päivä (Lasten Keskus 2020)käsittelee Pikin päiväkotipäivää, joka on jo aamusta alkaen kurja, sillä Piki haluaisi jäädä kotiin leikkimään. Päiväkodissa muilla lapsilla on jo leikit vauhdikkaasti käynnissä, eikä Piki tahdo saada huomioita myöskään ryhmän aikuisilta. Tullakseen huomatuksi Piki muuttuu Myrskyksi. Hänestä tulee hurja ja vauhdikas. Niin hurja, että riehumisen seurauksena pallo osuus Pikin hyvän ystävän Lumin kasvoihin. Piki ei kuitenkaan rauhoitu vielä tällöinkään, vaan sinkauttaa lisää salamaniskuja, ja yltyy myös nimittelemään ystäväänsä Lumia. Nyt ryhmän aikuinen, Apunen, joutuu komentamaan Pikiä kovaäänisesti, minkä seurauksena Pikiltä tulee itku. Tarinassa aikuiset osaavat lohduttaa, ja myös ymmärtävät. He tarjoavat tukea ja apua niin tunteiden sanoittamiseen kuin ratkaisujen löytämiseen. Kirjan hahmoilla on ilmeikkäät kasvot, ja lähikuvan perspektiivi näyttäkin selkeästi kasvoilla esimerkiksi surun ja harmituksen. Piki-sarjassa on ilmestynyt myös kasvattajille suunnattu opas Meidän juttu (Lasten Keskus 2020). Tämä on Piki ja pöljä päivä -kirjaan liittyvä oheismateriaali, joka tarjoaa toiminnallisen tavan käsitellä lapsen kehitykselle ominaisia haasteita.

Tunteikasta arkea perheissä

Näytä minulle hassu ilme(Karisto 2020) kertoo siitä, kuinka Jaakko lähtee keräämään ilmeitä, sillä kotona äiti ja isä pitävät mykkäkoulua. Pikakameransa kanssa Jaakko tallentaa hauskoja ilmeitä niin naapurin Eppu-vaarilta, kuin myös muun muassa puistossa vastaantulevilta sorsalta ja kukalta. Kuvituksessa leikitellään erilaisilla perspektiiveillä, ja näin keskiöön pääsevät niin mansikka kuin taivaan lintu. Kotona Jaakko esittelee kuvia isälle ja äidille. Tarinassa kuvataan kauniisti ja herkästi perheen arkea, jossa joskus myös riidellään ja mökötetään. Ennen kaikkea tarinassa keskeistä on kuitenkin ilon ja kauneuden löytäminen pienistä ja suurista asioista ympärillämme. Kirsti Kuroselta ja Karoliina Pertamolta ilmestyi vuonna 2019 sarjan ensimmäinen osa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019).

Katri Tapolan kirjoittamassa Siinä sinä olet -kuvakirjassa (Teos 2020) kamppaillaan myös tunteiden kanssa. Sama-tyttö kaipaa isää valtavasti. Hän pakkaa laukkunsa, ja valmistautuu lähtemään isän luo. Isä on kuitenkin kaukana toisessa maassa. Ikävää vain lisää se, että puhelimen välityksellä tunteista on vaikeaa puhua. Pahaa mieltää ja harmitusta Saima purkaa äitiinsä. Teos on ajankohtainen, mutta samalla ajaton kertomus pakolaisuudesta. Odottavatko Sama, pikkuveli Nagim ja äiti perheenyhdistämistä, tähän tarina ei anna vastausta. Tämä alleviivaamattomuus onkin tarinan vahvuuksia. Lopulta keskeisintä on se, että kaipuun ja ikävän kanssa pystyy elämään. Siinä sinä olet -kirja on kaksikielinen; rinnakkain aukeamilla ovat niin suomenkielinen teksti kuin myös arabiankielinen käännös, jonka on tehnyt Aya Chalabee. Värikäs ja tunteita upeasti välittävä kuvitus on Muhaned Durubin. Kirja arvosteltiin IBBY:n sivuilla jo aiemmin.

Koira nimeltä Kissa -sarja sai vuonna 2020 kolmannen osan. Tomi Kontion kirjoittama Koira nimeltä Kissa kaipaa kotia (Teos 2020) jatkaa kolmikon, siis Näätä-nimisen miehen, Kissa-nimisen koiran ja Koira-nimisen kissan ystävyydestä. Tässäkin osassa pohtiva teksti vie lukijan niin Helsingin kaduille, juna-asemille, rappukäytäviin ja myös muun muassa metroon. Nyt esille nousee kuitenkin enemmän se, etteivät ystävykset saa levätä tai viettää aikaa oikein missään, vaan heidät ajetaan kaikkialta pois. Jatkuva siirtyminen ja sen lomassa tapahtuva kohtaaminen pienen tytön kanssa saa kaipauksen heräämään Kissan sisällä. Kissan ja Koiran toiveesta Näätä alkaa etsiä sopivaa kotia kolmikolle. Monta mahdollista paikkaa löytyy niin ydinkaupungista, kuin sen ulkopuolelta lähiöistä, mutta moni paikka on jo varattu, tai ei sovellu suojaksi tulevalta talvelta. Lopulta satamaan hylätty kontti tarjoaa suojan ja kodin sitä kaipaaville. Elina Warstan herkkä ja samalla leikkisä kuvitus tavoittaa päähenkilöiden luonteet, ja toimii tässä kolmannessa osassakin täydellisesti yhteen Kontion tekstin kanssa.

Kuun valossa (S&S 2020)on yksi vuoden kauneimpia kuvakirjoja niin tekstiltään kuin kuvitukseltaan. Päähenkilön isä on kertonut, että äiti, joka työskenteli sirkuksessa kuten isäkin, lensi kuuhun eräänä iltana. Isä taas itse oli pohjolan paras taikuri, kunnes hänestä tuli posteljooni. Päähenkilö, jota ei nimetä tai määritellä binäärisen sukupuolijaottelun mukaan, viettää paljon aikaa itsekseen, ja näin hänellä onkin aikaa kuvitella monenlaista. Eräänä iltana hän päätyy kylpyammeen viemärin kautta saarelle, jolla asustaa kolme ukkelia. Näiden haaksirikkoutuneiden merimiesten kanssa päähenkilö pohtii elämää, mutta myös kuolemaa. Elämä saarella taivuttaa toden rajoja, ja kysymykset olemassaolomme merkityksestä sujahtavat luontevasti osaksi tarinaa. Ari-Pekka Sinikosken kirjoittamassa tarinassa yksisarviset, merenneidot ja filosofiset kysymykset kietoutuvat sulavasti yhteen. Ilja Karsikkaan akvarellikuvitukset ovat herkkiä ja täynnä elämän suuria ja pieniä ihmeitä.

Kun ei haluta mennä nukkumaan

Johanna Lestelän luoma Tuikku-sarja alkoi vuonna 2019 osalla Tuikun tärkeä tehtävä. Sarjan toinen osa Tuikku ja pimeän mörkö (Otava 2020) käsittelee nukkumaan menoa ja siihen liittyviä pelkoja. Illalla, kun äiti on laittanut iltapuuron valmiiksi, Tuikku ei haluakaan ryhtyä iltatoimiin. Hän tahtoo kujeilla, ja päättää itse mitä syö iltapalaksi. Tuikku keksii vielä monta asiaa, ennen kuin lopulta pääsee nukkumaan. Sänkyyn mentyä alkaa pimeä kuitenkin pelottaa, mutta onneksi äiti osaa lohduttaa ja keksii hauskoja keinoja käsitellä Tuikun huolta möröstä. Lestelän kerronta ja kuvitus ovat kaunista, ja tarinan sisältö samaistuttavaa monelle lapselle. Tuikku onkin tarpeellinen päähenkilö suomalaisella kuvakirjallisuuden kentällä, sillä lastenkirjoissa yhä useimmat päähenkilöt ovat vaaleahiuksisia ja sinisilmäisä tyttöjä tai poikia. Tuikku tuo siis samaistumisen mahdollisuuden POC-lapsille, mutta myös välttää oletuksen sukupuolestaan.

Nukkumaanmeno jännittää myös Onni ja Aada -sarjan toisessa osassa Onni ja Aada yökylässä (Karisto 2020).  Onni on kovasti odottanut, että pääsee ensimmäistä kertaa yökylään, ja vihdoin koittaa se päivä, kun äiti vie Onnin Aadan luo.Yhdessä leikkiminen, pelaaminen ja piirtäminen on hauskaa, mutta iltatoimien alkaessa Onnin mieleen hiipii epäilys.Ei iltapala eikä -satukaan tunnu samalta kuin kotona. Kaiken lisäksi rakas unilelu on unohtunut kotiin. Aada saa unen päästä kiinni, mutta Onni valvoo ja tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi. Onneksi Aadan äiti tulee vierelle ja lopulta Onnikin nukahtaa. Aamulla illan jännitys ja yksinäisyyden tunteet ovat jo unohtuneet, ja Onni olisi valmis vaikka heti uuteen yökyläilyyn. Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin kuvittamassa sarjassa käsiteltiin aiemmin päiväkodin aloitusta. Onni ja Aada -sarja tavoittaakin herkkyydellä lapsen tunteita uusissa tilanteissa.

Yökyläilyä harjoitellaan niin ikään Juhani Känkäsen Apo Apponen -sarjassa. Tuu yökylään, Apo Apponen (Teos 2020) kertoo hauskasti Apon valmistautumisesta yökyläilyyn kuin myös itse kyläilyn sujumisesta uuden esikoulukaveri Jesperin luona. Kuten Onni ja Aada -sarjassa, myös Apolla ja Jesperillä on hauskaa ennen nukkumaanmenoa, ja he muun muassa pomppivat peppupläts-hyppyjä trampoliinilla ja esittävät oman rap-kappaleensa. Nukkumaan mennessä outo ympäristö ja erityisesti kaikki erilaiset äänet kuitenkin alkavat vaivata Apoa, ja hän hiipii ympäri Jesperin kotia ennen kuin saa lopulta unen päästä kiinni. Seuraavana päivänä onkin sitten ihanaa palata kotiin, jossa siskon kakkavaipan tuoksukin tuntuu kotoisalta.

Myös Riina Katajavuoren kirjoittamassa kirjassa Kielo loikoilee (Enostone 2020) on aiheena nukkumaanmeno. Tarinan pääosassa on Kielo. Loikoilu on Kielosta mainio syy viivyttää nukkumaanmenoa. Kuvituksesta on mahdollista tulkita, että Kielolla on Downin oireyhtymä, mutta asiaa ei käsitellä kirjan tekstissä lainkaan. Onkin tärkeää, että kirjoissa on päähenkilöinä ja aktiivisina toimijoina myös kyvykkyyden moninaisuutta edustavia lapsia. Keskeistä tarinassa on kuitenkin loikoilu ja sen ihanuus. Kirjassa on hyvin vähän tekstiä, ja kotoisan tunnelman luovat kuvitukset on tehnyt Hanna-Mari Ruohonen.

Lukijaa osallistavia tarinoita

Yökyläily on myös Katri Kirkkopellon kirjoittaman ja kuvittaman kuvakirjan Mollin iltahepulit (Lasten Keskus 2020) lähtökohtana. Molli -sarjan uusimmassa osassa Molli saa Sisun luokseen yökylään. Ystävyksiä ei kuitenkaan väsytä yhtään. Avuksi tulee pieni öttiäinen, joka antaa lukijalle neuvoja jokaisella sivulla. Lapsilukija osallistetaan siis tarinaan muun muassa kehotuksella kutittaa Mollia ja Sisua. Lukijaa pyydetään myös laittamaan ystävyksille peti, sekä kertomaan heille iltasatu. Villiintyminen yhdessä ystävän kanssa ennen nukkumaanmenoa on monelle lapselle samaistuttava kokemus. Lopussa kuitenkin rauhoitutaan, ja lapsi voi saada Mollin ja Sisun rauhoittelusta mallin myös omaan rauhoittumiseen. Molli on hellyttävä hahmo, ja kerrontaan on pienenkin lapsen helppoa päästä mukaan. IBBY:n sivuilla ilmestyi myös laajempi arvostelu kirjasta.

Raili Mikkanen on julkaissut lastenkirjoja jo 1970-luvulta asti. Hänet on myös palkittu useista kirjoistaan. Yhdessä kuvittaja Sirkku Linnean kanssa häneltä ilmestyi vuonna 2020 Vihreäsilmäinen lohikäärme (Minerva 2020). Tarina kertoo Uutusta, joka on pieni lohikäärme, joka osaa monenlaisia temppuja. Se osaa heittää kuperkeikan ja sylkeä tulta, mutta se ei vielä osaa iskeä silmää. Tarina kutsuu lapsen harjoittelemaan tätä taitoa yhdessä Uutun kanssa. Uutu oppii uuden taidon, mutta ripset jäävät sotkuun, eikä silmä enää aukea. Tässä kohtaa kertoja puhuttelee suoraan lasta rohkaisemalla menemään avuksi. Hellyttävä tarina lohikäärmejutuista ja hauska lasta osallistava ote.

Ystävyyden merkityksestä

Ystävyydestä kerrotaan useassa vuoden 2020 kuvakirjassa. Yksi näistä on Marjo Nygårdin kirjoittama ja kuvittama Lumi ja Lunni, Pieni kirja ystävyydestä (Lasten Keskus 2020). Tarinassa Lumi saa yllättävän ystävän pienestä Lunnista.Yhdessä kaksikko rakentelee ja kiipeilee kallioilla.Talven tullen Lumi on taas yksin, sillä valon vähetessä myös Lunni lähtee. Kevään taas saapuessa saapuu myös Lunni. Nimen mukaisesti kyseessä on pieni ja kaunis kuvaus ystävyydestä.

Klassikkosarjoista myös Minttu-sarja ottaa kantaa ystävyyteen. Minttu ja ystävät (Otava 2020) on koottu aiemmin ilmestyneistä Maikki Harjanteen kirjoittamista ja kuvittamista Minttu-kirjoista. Tarinassa mennään hyvinkin suoraan asiaan: lapset saavat päiväkodissa tehtäväkseen miettiä ystävyyttä ja kaveritaitoja. Seuraavat aukeamat kokoavat yhteen listauksen lasten pohdintoja ystävyydestä, ja esimerkiksi anteeksi pyytämisen merkityksestä, rohkaisemisesta ja kannustamisesta. Mukana on kuvia Minttu-kirjoista 1980-luvulta asti. Eri kirjoista poimitut kuvitukset muodostavat eheän tarinan, ja ystävyyden pohdinnat yltävät lopulta myös muihin kuin ihmisten väliseen ystävyyteen.

Aina kaverisuhteet eivät kuitenkaan toimi, eikä ystävyys ole aivan mutkatonta. Viisi villiä Virtasta -sarjan kuvakirjassa Veera Virtanen ja kiusaaja (Karisto 2020) Veera on aloittanut koulun. Koulu on hänestä mukavaa, mutta eräänä päivänä pulpettiin ilmestyy pilakuva ja kännykkäänkin tulee ilkeä viesti. Kuten sarjalle on ominaista, kuvitus on hyvin ilmeikäs, ja varsinkin huoli ja yllätys ilmentyy lasten kasvoilla.  Aiempien osien tavoin myös tässä kirjassa pyritään purkamaan vastakkainasettelua tyttöjen ja poikien jutuista. Verran ystävä Alex paljastuukin ilkeiden lappujen ja viestien lähettäjäksi, sillä samalla luokalla aloittaneet Jusa ja Niko ovat kiusanneet ja painostaneet häntä kutsumalla tyttöpojaksi. Veera ja Kirsti haastavat jaottelun, ja lopussa kaikki ovat kavereita. Hieman jään pohtimaan, onko asetelma, jossa Alexin täytyy julistaa lopussa, että pojatkin saavat hypätä narua jo osittain hieman vanhentunut nykylasten näkökulmasta. Sarjassa kuitenkin tartutaan yhä uudelleen lapsia mietityttäviin aiheisiin onnistuneesti. Tämä onkin jo Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman sarjan 11. osa.

Ystävyys on aiheena myös Julia Vuoren kirjoittamassa ja kuvittamassa Sieni ja ystävyyden voima (Otava 2020). Kyseessä on pieni kirja, jossa ystävyyttä käsitellään kuitenkin suuresti. Aforismin kaltaiset lyhyet tekstit kertovat ystävien tärkeydestä niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kuvitus laajentaa ja tuo tekstiin uusia näkökulmia.

Vauvan odotusta

Pieni Maija (Karisto 2020) jatkaa Maijasta kertovaa sarjaa. Tässä Johanna Hulkon kirjoittaman ja Marjo Nygårdin värikylläisesti kuvittaman sarjan edellisessä osassa päiväkodissa vietettiin naamiaisia, ja nyt on vuorossasieniviikko. Maija ja muut ryhmäläiset askartelevat sieniä, leikkivät sieniä ja syövät myös sieniruokaa. Sieniteema tuo kieleen hauskoja, ja hieman haastaviakin sanoja, kuten röllirusokas ja nuhrumyyränlakki. Sienijuhlien ohessa kirjassa ehditään pohtia myös isoksi kasvamista ja uuden sisaren saamista, sillä Maijasta on tulossa isosisko.  

Minä ja uusi vauva (Lasten Keskus 2020) jatkaa samaa tematiikkaa, sillä myös Misalle on tulossa sisarus. Misa on vauvasta innoissaan, tämän uutisen innoittamana päiväkotiryhmän lapset kertovat omista perheistään. Näin osaksi tarinaa tulee monenlaisia perheitä, kuten Alman ja Vilman kaksosuus sekä muun muassa Emman ja hänen sisarustensa kaksi kotia. Tarinan parasta antia onkin mutkaton tapa esittää perheiden moninaisuutta. Maija Hurmeen kuvitus ilmentää monenlaisia perheitä kotoisasti. Minä ja uusi vauva -kuvakirjassa yhdistyy tarinallisuuteen tiedollinen osuus, sillä esimerkiksi munasolun hedelmöittyminen kuvataan sanallisesti ja myös esitetään kuvituksessa. Lisäksi mukana on myös lapsen tasoinen pohdinta tulevan sisaruksen tuomista muutoksista perheen elämään. Viimeisellä aukeamalla käydään vielä tietosivun omaisesti läpi Misan ja päiväkotikavereiden vauvoihin liittyviä pohdintoja. Tämä osio on paikallaan varmasti erityisesti niille perheille, joissa valmistutaan lapsen kanssa tulevaan sisarukseen. Alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin on kääntänyt Tittamari Marttinen.

Käännöskirjallisuudessa vauvan tuloa käsiteltiin Anna Fisken kirjoittamassa ja kuvittamassa Kuinka vauvoja tehdään? (Otava 2020). Alun perin norjankielisen teoksen on suomentanut Elina Jaakkola. Nimensä mukaisesti tämä tietokirja keskittyy enemmän siihen, miten vauvoja tehdään. Kirjassa kerrotaan ja kuvataan ensin monenlaisia pareja ja kerrotaan, että rakastuneet haluavat tehdä yhdessä asioita, kuten keskustella ja kokea asioita yhdessä. Rakastuneet aikuiset myös haluavat olla lähellä toisiaan. Kirjassa kuvataan hauskasti, mutta samalla hyvinkin yksityiskohtaisesti yhdyntä sekä synnytys. Tiedonjanoiselle lapselle suurennetut kuvat siittiöistä ja munasoluista, sekä hedelmöittymisestä kuten myös alkion kehittymisestä ovat hyviä tiedon lähteitä. Rinnalla kerrotaan myös raskauden vaikutuksista niin äidin vointiin kuin myös parien valmistautumisesta vauvan syntymään.  Kuvitus on hauskaa ja ilmeikästä sarjakuvatyyliä.

Erilaisia syntymäpäiviä

Hannamari Ruohosen kuvittama ja Aira Savisaaren kirjoittama Niilo -sarja jatkuu, ja kirjassa Niilo ja supersynttärit (Karisto 2020) vietetään Niilon syntymäpäiviä. Yhdessä Niilo, Hilla, isä ja äiti suunnittelevat sirkusteemaiset syntymäpäivät. Vierailta toivotaan lahjaksi joko esityksiä tai piirustuksia. Synttäreille nähdäänkin upeita erilaisia ohjelmanumeroita, kuten taikuutta, balettia ja myös pellehassuttelua. Virkistävää tarinassa ovat Niilon isän ja äidin roolit, sillä äiti on maailman vahvin äiti ja nostaa esityksessään valtavia painoja. Kutsujen tarjoilupuolen valmistelee isä.

Myös Nina Pirhosen luomassa Leo-sarjan toisessa osassa vietetään syntymäpäiviä, sillä Leo on kutsuttu Papun syntymäpäiväjuhliin.  Leo Leijona tykkää kavereista(Otava 2020), kuten myös aiempi osa Leo leijona sanoo ei (Otava 2019) sopii hyvin pienemmille lukijoille. Kuvitus on tehty ronskilla viivalla jaon värikkyydellään hauskaa. Tarinassa tavoitetaan myös sisällöllisesti oivallisesti juuri pienen lukijan tasoisia pohdintoja. Heti alussa tästä on oivallinen esimerkki, kun Leo surkuttelee, kuinka olisi mukavaa olla itsekin syntymäpäiväsankari ja saadakin ystävälle hankittu lahja. Lisäksi juhlat ja monet vieraat ihmiset voivat jännittää. Juhlissa Leo tahtoisi leikkiä hippaa, mutta kukaan muu vieraista ei innostu tästä leikistä. Ensin Leoa harmittaa, mutta pian harmitus unohtuu, sillä ilmapalloleikki saa kaikki lapset innostumaan. Synttäreiden päätyttyä Leo pääsee vielä jatkamaan leikkejä naapurissa asuvan ystävänsä Kipinän kanssa. Ohimennen tarinassa kerrotaan, että Kipinä istuu pyörätuolissa, koska ei voi kävellä. Kipinän erityisvaikeus ei kuitenkaan nouse sen suuremmin aiheeksi, sillä heti perään Leo kertoo, kuinka Kipinä on tosi hyvä hipassa. Tarinan lopuksi Leo pohtiikin vielä ystävyyttä ja kaikkien omanlaisuutta.

Elämän pieniä ja suuria ihmeitä

Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020) kertoo Lyylistä, joka haluaa elämään väriä, eikä voi sietää tylsyyttä ja harmautta.  Pipsa Pentin kirjoittama ja kuvittama tarinasisältääoivaltavaa ajankuvaa, jopa kritiikkiä nykyihmisen tarpeelle täyttää kaikki aika erinäisillä toiminnoilla. Lyylin ystävä, Tyyppi, tiivistääkin tämän ajatusmallin seuraavasti: ”Lyyli, värikäs elämäntyyli vaatii vaivannäköä! Ankea tylsyys hotkaisee pimeän kitaansa, jos en ole valppaana Niinpä höslään, hösötän ja sählään kellon ympäri.” Yhdessä Lyyli ja Tyyppi päätyvät seikkailuun, josta ei puutu vaihtuvia tilanteita. Pahanilmanlintuja vastaan kamppaillessaan Lyyli tulee opettaneeksi hauskalla ja hullunkurisella tavalla lukijalle värien käyttöä niin suojautumisessa, pelottelussa kuin vaikkapa tunteiden kuvaamisessa. Hauska kuvitus on tehty kollaasitekniikalla. Myös tekstin asettelu jatkaa samaa leikittelevää linjaa, ja hyödyntää niin erilaisia fontteja kuin tekstin asettelua ja esimerkiksi häivytystä. 

Toinen upeaa ja tyylikästä typografiaa edustava kuvakirja on Mila Teräksen kirjoittamaLentävä mummini (Karisto 2020).  Tämä visuaalisesti vuoden kiinnostavimpiin teoksiin nouseva kirja koostuu Sanna Pelliccionin kollaasitekniikkaa hyödyntävistä kuvista. Teos kertoo hauskoihin ja erilaisiin seikkailuihin johdattavasta mummista nimeltä Marjukka. Tällä kertaa Marjukka-mummin luona kyläily vie Matleenan ja Valdemarin Sirkus Mummilaan. Sirkuksessa lapset pääsevät niin voimailijoiksi, pelleiksi kuin myös eläinten kesyttäjiksi. Lentävä mummini tuo hienosti esille iän moninaisuutta, eikä mummojen kuvata olevan homogeenin joukko. Matleenan ja Valdemarin mummikin huikkaa lopussa lapsille heipat, ja lähtee ystävänsä Pentin kanssa moottoripyörällä tansseihin.

Kerttu-sarjan ensimmäinen osa oli Kerttu ja kärpänen (Karisto 2017). Nyt Nelli Hietalan kirjoittamassa sarjassa ilmestyi toinen osa, Kerttu ja murkku(Karisto 2020).Tarinan alussa Kerttu rakentaa talon palikoista. Pian taloon tulee ensimmäinen asukas, joka on murkku. Kun Kerttu laittaa palikkataloon sokeria, saapuu paikalle aina vain lisää muurahaisia. Yhdessä naapurin Peetun kanssa Kerttu keksii houkutella myös Peetulle omat muurahaiset. Taina-mummon vinkistä ystävykset myös päätyvät Peetun teini-ikäisen isosiskon ihmeelliseen huoneeseen, jossa he yrittävät houkutella murkut esiin erottelemalla sirkkamyslistä ötökät houkuttimiksi. Hietalan tekstissä on leikillisyyttä ja lapsen ihmettelyn tavoittava ote. Sari Airolan värikäs kuvitus tuo erilaisilla perspektiiveillä hauskasti esille niin muurahaisten linnoituksen kuin myös esimerkiksi teinin huoneen lattiarajan näkymiä. Kirjan lopussa on pieni tietosivu muurahaisista. Lyhyessä tekstissä tiivistyy juuri murkunkin ihmettelyn tärkeys. 

Usko itseesi!

Kikattava Kakkiainen -sarjan uusimmassa osassa pelataan käpygolfia.Kakkiainen ja Setä Simarusinan käpygolf(Otava 2020) kertoo siitä, kuinka Kakkiainen osoittautuukinhyväksi lajissa, ja tämän seurauksena Setä Simarusina ilmoittaa Kakkiaisen mestaruuskisaan. Kisassa Kakkiaselle annetaan painava ammattilaisten maila, eikä peli sillä sujukaan hyvin. Setä Simarusina intoutuu ohjeistamaan hieman liikaakin, ja paineet lähes lannistavat Kakkiaisen. Ystävät kuitenkin saavat Kakkiaisen muistamaan, että pelaamisen kuuluu olla hauskaa. Muistutus tulee Kakkiaiselle oikealla hetkellä, ja pelin lopussa iloitaankin yhdessä tsemppipalkinnosta. Anttu Harlinin teksti ja Joonas Uotin kuvitus jatkaa hauskaa sarjaa, jossa onnistutaan käsittelemään huumorin ja hauskan ystäväjoukon myötä lapsille tärkeitä aiheita, kuten itseensä uskomista.

Hung saa olla Heippakamu-sarjan neljännen osan päähenkilö. Päiväkoti Heippakamu – Hung ja pantteripako (Otava 2020) kertoo siis Hungista, joka 4-vuotias, jahänessä on hurjasti energiaa. Aina välillä Hungin sisältä kuuluu PAM PAM ja silloin hän muuttuu pantteriksi. Pantteri juoksee lujaa ja kiipeilee niin hurjasti, että päiväkodin aikuisilla on pitelemistä. Hung ja pantteripako kuvaa hienosti lapsen näkökulmasta tilanteita, joissa on haastavaa keskittyä ja pysytellä aloillaan. Taas tänään Hung saa kuulla varoituksia, siitä ettei muiden leikkejä saa rikkoa ja sotkea. Tämä harmittaa Hungia, muttei harmille kuitenkaan löydy oikeita sanoja. Harmitus kasvaa niin, että sisältä kuuluu taas PAM PAM ja tällä kertaa pantteri avaa päiväkodin portin ja lähtee kohti kotia. Pantteri-Hung päätyy kuitenkin isolle tielle, ja tööttäilevät autot meinaavat ajaa hänen päälleen. Onneksi Ulla-opettaja rientää tällöin vierelle, ja kantaa tärisevän Hungin takaisin päiväkotiin. Ulla lohduttaa samalla, kun karkaamisesta jutellaan. Päiväunien jälkeen yhteiset leikit onnistuvat hienosti. Tarinassa näytetään hyvin pienieleisesti, miten jokainen lapsi ansaitsee tukea ja huomiota omalle kehitykselleen. Viimeisellä sanattomalla aukeamalla Ulla ja Tson-Osman kiinnittävät porttiin uutta jykevämpää lukkoa. Heippakamu-sarjassa Veera Salmi onnistuu sensitiivisesti kertomaan monenlaisista lapsista, heidän erilaisista persoonistaan ja tarpeistaan. Päiväkoti Heippakamun henkilökunta, Tson-Osman ja Ulla kuvataan osaavina ja rauhallisina lapset yksilöinä näkevinä aikuisina. Elina Warstan kaunis kuvitus viimeistelee jokaisen lapsen yksilöllisen kuvauksen ilmeineen ja eleineen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.