Veden väki – myyttitietoa ja tarupohjaa lastenkirjoissa

Kaarina Kolu

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto on tarjonnut aineksia useisiin lasten tietokirjoihin, tarina-, satu- ja kertomuskokoelmiin sekä lasten ja nuorten romaaneihin. Tyypillistä kansanperinnettä hyödyntäville lasten tietokirjoille on tiedon ja tarinoinnin yhdistely. Päämäärä on huvittaa ja hauskuttaa, ei raskauttaa lukemista. Veteen liittyvä myyttinen aines on tarjonnut lähtökohdan kovin monille lapsiyleisölle suunnatuille kirjoille.

Läheltä ja kaukaa

Eija Timosen viehättävä Vedenhaltijat (kuv. Maileena Kurkinen, SKS 1988) tarjoaa perustiedon suomalaisista myyttisistä vedenolioista. Kansanrunousarkistosta löytyneitä vedenhaltijoista kertovia tekstejä on yhdistelty ja laajennettu tarinamaiseksi lasten kuvakirjaksi, jossa on hauskasti tyylitelty, osin täysvärinen Maileena Kurkisen kuvitus. Tarinat tietävät, että vedenhaltija kohdataan yleensä yllättäen, helpoiten juhannus-, loppiais- tai pääsiäisyönä. Ihminen itse voi hakea kontaktia vedenhaltijoihin. Ahtia voidaan manata hyvän kalansaaliin toivossa. Pelottavaa, uimareita uhkaavaa Näkkiä saatetaan kiusoitella. Mutta vedenhaltija voi huijata ihmistä muuntumalla kalaksi, käärmeeksi – tai ihmiseksi.

Naispuolisista vedenhaltijoista kerrotaan tarinoita ympäri Euroopan. Vedenneito on usein alaston, sillä on pitkät hiukset ja korkea povi, monesti myös kalanpyrstö. ”Veen emäntä” on aikuinen,  vedenämmä iäkäs, ärhäkkä naisenpuoli. Erikseen on nimetty vielä meren-, järven-, joen-, kosken- ja kaivonhaltijat, joista kullakin on alueensa vartioitavana. Miespuolisista vedenhaltijoista on käytetty vesihiisi-nimikettä, joskus sitä on kutsuttu myös Vetehiseksi. Näkki-tarinoita on kerrottu kaikkialla Suomessa ja myös Virossa. Näkin sanotaan vaanivan lapsia, uhkarohkeita uimareita tai uimataidottomia. Suojataikana sille huudetaan: ”Näkki maalle, minä veteen!” Uimasta tultaessa pitää huutaa: ”Minä maalle, näkki veteen!”  Marja Härkösen karjalaiskylään sijoittuva lastenkirja Näkki maalle, minä veteen (kuv. Elina Vanninen, W+G 1985) palauttaa monien muiden lastenperinteiden myötä mieleen tämän tutun houn.

nakkimaalleminaveteen

Kookas, upeasti täysvärikuvitettu, taitoltaan eloisa Elina ja Maija Rannan teos Haltijoitten mailla, maahisten majoissa. Maan, metsän, veden ja vuoren väki (WSOY 1996) jakaa tietoa, kertoo tarinoita ja ohjeistaa kaikenikäisille lukijoille soveltuvalla tyylillä. Maija Rannan kuvitus on voimakas, vivahteikas – inspiroiva. Teksti yhdistelee kansanperinnettä omalakiseen kerrontaan. Vedenhaltijoista esiteltäviksi nousevat Kalevalasta tutut Ahti, Wellamo ja Näkki. Haltijaryhmiä tyypitellään ja tyylitellään reippaasti. Niinpä metsälampien ja suosilmäkkeiden haltijat ovat nuoria, hyväsydämisiä neitoja, joilla on parantamisen kyky, mutta siltikin hetteen väki ”tunnetaan veden väen taitavimpana parantajana”. Kosken väkeen kuuluvat vaarallisimmat olennot; niitä kannattaa varoa syysmyrskyssä vesillä liikuttaessa. Kirja antaa myös kymmenkunta ohjetta siitä, miten veden väkeen saa yhteyden. Se onnistuu vaikkapa kuutamolla, kuulaana kesäyönä, sillä silloin vedenväkeen kuuluvat ”nousevat hengittämään suopursun huumaavaa tuoksua”.

Tietopöllöpalkinnon vuonna 2012 saaneella Marjut Hjeltillä on mittava, kansanperinnettä hyödyntävä lasten tietokirjatuotanto.  Teoksen Taikametsä. Tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä (SKS 2000) hienostunut kuvitus on Jaana Aallon. Teokseen on saatu aineistoa kansanrunousarkistosta sekä Christfried Gananderin klassikkoteoksesta Mythologia Fennica (1789).

veden_valtiaatHjeltin tuoreimpiin teoksiin kuuluva Veden valtiaat. Totta & Tarua (kuv. Christer Nuutinen, SKS 2012) on isoformaattinen ja reilusti täysvärikuvitettu. Se esittelee myyttistä merenväkeä eri puolilta maailmaa: haltijoita, vedenneitoja ja -miehiä, merihirviöitä. Totta ja tarua – niinhän teoksen kansi lupaa. Siispä estradille nousee myös joukko nykyajan vedenhaltijoita: pisaran-, vesijohtoveden, pohjaveden sekä saastuneen veden haltijat. Teos on alaltaan laaja ja kattava ja kiinnostaa varmasti vaikkapa fantasiakirjafaneja. Christer Nuutisen kuvitus on omaperäinen, groteski. Vuonna 2013 hänelle myönnettiin Kuvittajat ry:n Kaiku-palkinto.

1743Tekijäpari Marjatta Levanto ja Julia Vuori jatkaa upeiden, lasten käyttöön soveltuvien tietokirjojensa sarjaa teoksellaan Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja (Teos 2018). Kirjan pääluku ”Hirviöt” nostaa toimijoina esiin merenneidot, seireenit ja jättiläiskalat. Teoksen kansainvälistä kulttuuritietämystä edustava, eri-ikäisiä lähdemateriaaleja viljelevä teksti ja kuvitus muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Sitatoituja tekstejä tutkivan pelottelutaitoja voi vankistaa tai hirviöpelkoa lievittää tieto, että peloteltu on aina ja kaikkialla ja että hirviöksi luultu tai hirviöksi itsensä kokeva olento saattaakin lopulta olla ihan tavallinen luonnonelävä.

tuoretta_verta_kansiKansanperinteen hyödyntämisestä kiinnostuneen kirjoittajan kannattaa tutustua vastikään Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien julkaisemaan Tuoretta verta. Kauhukirjoittajan opas -teokseen (toim. Marko Hautala, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2018). Artikkelissaan ”Sijattomia sieluja ja vaihdokkaita. Kauhua suomalaisesta kansanperinteestä” Anne Leinonen, tunnettu nuorten spefi-kirjailija, sivuaa vedenhaltijatarustoa, ja – huom! – antaa kirjoittajille ohjeita siitä, miten perinnetietoa voi ja kannattaa lomittaa omaan kirjoittamiseen.

Komeita satuja vedenväestä

swankaksipikkumiestaAnni Swanin monissa saduissa kerrotaan vedenväen suhteesta ihmisiin ja eläimiin. Hauskassa ja jännittävässä pikkulasten sadussa ”Kun kuu putosi järveen” (Kaksi pikku miestä. Kuv. R. Koivu. WSOY 1938/2.p. 1954) Sunte Punte -poika uskoo kuun pudonneen järveen ja lähtee öiselle etsintäretkelle. Veneen kallistuessa hän putoaa veteen, merentytti näkee pojan ja vaatii isältään vedenkuninkaalta lupaa saada ihmispojan leikkikumppanikseen. Toisaalla Sunte Punten hyvät ystävät – Mosse-kissa, koirat Raiku ja Jurri  – ovat jo organisoineet pojan pelastustoimet. Mosse-kissa syöksyy veteen, kahakoi voitollisesti kalojen kanssa ja saa lopulta otteen pojan paidasta.  Koirat auttavat kiskomalla sekä Sunte Punten että Mosse-kissan maihin. Kaikki hyvin kun kuukin ilmaantuu taivaalle, tosin vähän kalpeana ja väsyneenä.

Swanin Sadutkokoelmassa (kuv. Rudolf Koivu, Martta Wendelin. WSOY 1933/9.p. 1980) on useitakin ihmisten ja vedenhaltijoiden suhteesta kertovia satuja. ”Aaltojen salaisuus” -sadussa vedenkuninkaan tyttären ja köyhän kalastajapojan rakkautta ei lajiero estä. Vedenneidothan hallitsevat muodonmuutoksen:

Ketterästi ne uivat pyrstöään viskellen rannalle, kömpivät hietikolla ja alkoivat evillään ahkerasti hieroa ruumistaan.  Yks kaks ne muuttuivat toisennäköisiksi. Etupuoli oli niillä pikkupojan muotoinen, mutta selkäpuoli oli kalan näköinen.

Vedenkuninkaan tytär tulee paljastaneeksi rakastetulleen vedenväen salaisuuksia, ja kun asia käy ilmi, hänet seuraneitoineen taiotaan joutseniksi.

Swanin vedenneitosatuja on käsitellyt tutkimuksissaan kaksi kirjallisuudentutkijaa. Sirpa Kivilaakso väitöskirjassaan Lumometsän syli. Anni Swanin satusymbolismi 1896–1923 (Atena 2008) hakee Swanin vedenneitosatujen muodonmuutoksille verrokkia brittiläisestä tarinaperinteestä. Kukku Melkas erittelee Swanin ”Aaltojen salaisuus -sadun muodonmuutoksia ekokritiikin näkökulmasta artikkelissaan ”Arvoituksellinen luonto” (Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen, SKS 2011).

Ihmisen ja vedenasujaimiston välisiä suhteita varhemmassa sadustossamme ovat käsitelleen monet kirjailijat.  Laura Sointeen kokoelman Satuja (kuv. Maija-Kaarina Nenonen. WSOY 1946/ 2. painos 1950) laajassa seikkailusadussa ”Mutakalan kultahammas” siskojaan järvenpohjasta pelastamaan lähteneen Joppi-pojan vastavoimana on pelottava, inhimillistetty mutakala. Jorma Mäenpään sadussa ”Simpukkasaaren prinsessa” (Satu meni saunaan. Satuja ja tarinoita. Valistus 1959) itsekäs prinsessa Bella-Bella pakottaa saarelaiset helmenkalastukseen lepohetkeä sallimatta. Tilanteen muuttaa Simpukkasaaren henki, joka vangitsee prinsessan simpukan sisään sanoen:

Et pääse ennen kuin olet kehittynyt kunnolliseksi helmeksi. Sinä olet kivi, sillä sydämesi on kova kuin kivi ja kylmä kuin jäinen kallio.

Jarno Pennasen (1906–1969) postuumina julkaistu satukokoelma Kulunut kultaviitta (kuv. Onni Mansnerus, WSOY 2007) kertoo humoristisessa, filosofisessa sadussaan ”Korppikotka ja kultakalat” maailmasta, jonka hiidet olivat kääntäneet nurinpäin.

Vuoret ja kasvit ylösalaisin, puut ja joka ruohonkorsikin, koirat karvat sisäänpäin, ihmiset polvet koukussa mököttämässä eikä merta eikä vettä missään. Tihkusumua juuri hengen pitimiksi. Oli sekin elämää! Hiisien tekosia koko aika!

Viisaan isoäidin neuvoa seuraten kultakalat lähtevät pyytämään apua Pilvivaraston hoitajalta. Sekamelskan syyksi osoittautuu Klaus Kultakita, hiisien kuningas. Toki keijun ja kultakalan rakkaus voi maailman pelastaa, mutta tarvitaan siihen vaivannäköäkin – kohta kohdalta maailma pitää taikoa entiselleen hopeapilven palasten avulla.

2fb024e6-eb3c-4323-81a9-a37f00d64fe7.png

Uudemmassa sadustossamme ihmisen ja vedenväen suhteiden kuvaukset usein kertovat lajien rauhallisesta rinnakkaiselosta, jossa ristiriidat ratkeavat sopimuksin. Eeva Tikan kokoelman Yön lintu ja Siivetön (Kuv. Saara Tikka, Gummerus 1989) sadussa ”Sininen sisar” kerrotaan putouksen sisällä asuvasta yksinäisestä, helmiä keräilevästä Zinaidasta, joka haluaa löytämänsä, puron jäällä hiihtoretkellään eksyneen Riikan sisarekseen.

Riikka katsoi jalokiviä tytön valkoisella kaulalla ja sinisessä tukassa. Hän katsoi tytön kauniita kalpeita kasvoja, joiden yli liukuivat jään ja veden heijastukset. – – Viimeksi Riikka katsoi tytön silmiä: ne olivat kuin läpikuultava sininen vuoristojärvi, niin syvät että hänelle tuli huimaava uppoamisen tunne.

Osa Zinaidan koristeinaan käyttämistä helmistä on vaaleita, osa tummia, muutama aivan musta. Helmet vaihtavat väriä, jos niiden omistaja ei ole rehellinen. Riikan saaman helmen väri muuttuu ja palaa ennalleen vasta, kun sen kantaja – Riikka – kertoo, että hän haluaa asua maan päällä omassa kodissaan oikean sisarensa kanssa. Rehellisyys kannattaa, unissa Riikan ja putouksenhaltijan ystävyys voi jatkua.

Eeva Tikan satukokoelmassa Majatalo Pimeä Kuu (kuv. Anu Vanas, Gummerus 1994) on vaikuttava satu ihmisen ja ajatuksiltaan modernin merenelävän suhteesta. ”Merihirviön päiväkirjasta” -sadun merihirviö ei juo verta, ei syö veristä lihaa ja joutuu sen vuoksi kaltaistensa hyljeksimäksi. Kun Merihirviö kohtaa tytön, se rakastuu, niin että haluaisi vaihtaa räpyläjalkansa ihmisjalkoihin: ”Katsoin hänen jalkojaan ja minulle tuli heikottava olo.” Mielenkiintoisen juonteen satuun tuo tieto merihirviösuvun aiemmasta poikkeusyksilöstä, isosetä Erasmuksesta, joka tutkii leväravinnon vaikutusta merihirviöihin. Sadun loppu on realistisen karu. Merihirviö saa kirjeen, jossa kerrotaan, että tyttö ”– ei voi elää vedessä. Se on kaikkien hänen kaltaistensa kohtalo.”

9789513174743_frontcover_final

Leena Laulajaisen useissa satukokoelmissa nousee esiin saamelainen, naisnäkökulmainen elämäntapa, kulttuuri ja kansanperinne. Satuvalikoimassa Hopeasarvinen poro. Satuja Lapista (kuv. Virpi Penna, Tammi 2014) lyyrinen satu ”Aletta ja vedenhaltijan poika” kertoo Aletta-tytön ja joen rannalla huilua soittelevan vedenhaltijan pojan, Skaimmadasin, rakkaustarinan.

sinnikas_meripoika85897Isäpuolen vastustusta uhmaten Aletta aikoo Skaimmadasin puolisoksi. Äiti ei vastusta: ”Mistä sinä tiedät, mikä on parhaaksi tytölle? Ei hän ole sinun oma lapsesi! Tähti oli kuun edessä, kun odotin tytärtäni. Se ei ennusta tavallista elämää!” Minkäs sille mahtaa, kun vedenhaltijan kutsu on väkevä: ”Tähtien urutkin sinua kutsuvat / aurinko joikaa: loo-loo-loo.”  Satu loppuu siihen, että Aletta ”laskeutui rannalle, missä maa ja vesi kohtaavat, ja katosi.”

Päivi Alasalmi, toinen lappilaisaiheita käyttävä satukirjailijamme, kertoo kokoelmansa Sinnikäs meripoika (kuv. Riikka Jäntti, Gummerus 2011) sadussa ”Merenneidon matka” onnellisesti päättyvästä rakkaustarinasta prinsessan ja merenelävän, Lohi Patrikin, välillä. Kun prinsessa vapauttaa Lohi Patrikin rysästä, tämä muuttuu pojaksi, jolla on pyrstö ja selkäevä – ja  kädet. Merenpoika puolestaan muuttaa taikasuudelmallaan prinsessan merenneidoksi – jolla on kidukset.

Myyttipohjaa käyttäviä saturomaaneja

2000-luvun lastenromaaneissa vesimytologia yhdistyy usein luonnonsuojeluaiheeseen.

2696Anna-Liisa Haakanan saturomaanissa Järventekijä ja vedenväki (WSOY 2001) ihmiset ja vedenväki ovat suorassa kosketuksessa keskenään. Nilla haluaa oman järven, ja räpyläkourainen vedenelävä lupaa palkkiota vastaan sen järjestää. Järvi muuttaa alueen ekosysteemin, mikä raivostuttaa ympäristön eläimet ja ihmiset. Ahtikin suuttuu ja määrää Nillan korjaamaan tilanteen. Vaikka Nilla tekee kaikkensa, lopputuomio on tyly:

Sinua en voi auttaa – – lampi ja jänkä ovat ikuisiksi ajoiksi kadonneet, siellä loiskii nyt sinun järvesi. Lintujen kotiseutu on hukkunut vesien alle, kotikyläsi muuttanut on muotonsa.

Vasta kun Nilla lupaa koko tekojärven luonnoneläimille, naapurisopu palaa ja Nilla saa puolisokseen vedenneidon. Pian perheessä on kolmaskin jäsen: ”lasten joukossa se, jonka hiuksissa vedenvihreitä raitoja.” Haakanan saturomaani on perinteiseen tapaan opettava tarina ihmisen egoismista ja siitä, miten omista pyrkimyksistä luopuminen yhteisen hyvän aikaansaamiseksi palauttaa sopusoinnun. Teoksen myyttipohja on rikas ja vankka. Sodankyläläinen Haakana kuvaa lappilaista luontoa hienon värikylläisesti. Teos oli Luku-Varkaus -ehdokkaana vuonna 2002.

9789511281825Marja-Leena Mikkolan Helmenkantaja (Otava 2014) on temaattinen saturomaani vesien suojelusta. Se käyttää reippaasti mytologista aineistoa: fantasiatasossa, vedenalaisessa maailmassa vaikuttavat Ahti, Vedenemäntä, vedenneito, näkki, vesivelho, merihevonen, sapelihammaskala ja delfiini. Siellä käytetään taikakeinoja ja esiintyy muodonmuutoksia. Reaalitasossa on kesä, huvila, ja kyllääntynyt Reetta-tyttö hoitelee pikkusiskoksiaan isän työskennellessä Kanadassa vesien tutkimuslaitoksella, äidin kirjoittaessa kirjaa Elämää kosteikossa.

Huvilan lähistöllä olevassa joessa on helmisimpukoita. Reetta näkee unta, miten Näkki sieppaa pikkuveljen ja lähtee pelastamaan tätä, mutta joutuu samalla kosketuksiin vedenväen kanssa. Vedenemäntä on yksin ja murheellinen, sillä vesivelho eksytti hänen puolisonsa muinaismerelle ja sulki hänen poikansa vankityrmään. Kun Reetta lupaa pelastaa pojan, hänelle kasvaa pyrstö ja suomupeite.  Monia klassisisia sadun keinoja käyttäen pelastustoimi onnistuu ja velhon suunnitelma kaikkien maailman vesien pilaamisesta saadaan estettyä.

Mikkolan saturomaanin sanoma on suora: lapsissa ja nuorissa on se uskallus ja voima, jolla pahan valta kukistuu ja maailma muuttuu. Teoksen kerrontaa rytmittävät  ja teesiä vahvistavat laulut, joiden avulla vedenväki ilmaisee tunteitaan ja sanomaansa: ”Valtava varjo lankee – ihmisten maailma. / Valtakuntaamme uhkaa merien kuolema.” Helmenkantaja on taitavaa, symbolein ladattua kerrontaa. Vaikuttava saturomaani puhuttelee niin lapsia kuin aikuisia. Musikaali? Näyttämösovitus? Televisiosatu? Mahdollisuuksia saturomaanin jatkokäyttöön olisi moneen suuntaan.

Vinkki nuortenromaanisarjaan

Tämän vesimytologisten lasten ja nuorten kirjojen parissa retkeilyni sai alulle lukemani nuorten käännösromaanisarja. Camilla Stenin ”Synkät vedet” -sarjasta on ilmestynyt kaksi osaa Syvyyksissä ja Sumussa (suom. Tuula Kojo, Otava 2017/2018). Sarja kertoo Tuvasta, joka on vaihdokas, ihmismaailmaan sijoitettu meren tytär. Teoksen kertoman myytin mukaan maan- ja vedenväki vahvistavat keskinäisiä sidoksiaan vaihtamalla jälkeläisiään. Ihmismaailmassa Tuva on erilainen, hänellä on outoja taitoja ja siksi hän on koulukiusattu, hyljeksitty. Tiukan paikan tullen vaihdokastytön taidoista onkin sitten verraton apu. Mukaansa tempaavaa jännitystä – kauhuakin, realistista nuorisokuvausta, mytologista taustoitusta. Kääntäjältä on vaadittu notkeutta ja taitoa – tekstin tyylilaji vaihtelee suoran toiminnan kuvauksista lyyrisiin maisemointeihin.

Löytyisiköhän uudemmassa suomalaisesta lasten ja nuorten kirjallisuudesta teoksia, jotka hyödyntäisivät vaihdokasmyytin tarinapohjaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s